lauantai 21. joulukuuta 2013

Kuvahaaste osa 2

Tässä taannoisen saamani kuvahaasteen kuva kaksi. Kuva on otettu 21.12.13 ja kuten huomaatte, lumesta ei ole tietoakaan =). Paljoa ei ole maisema vielä muuttunut edellisestä kuvasta, päivä vain oli pilvisempi.





Tämä ensimmäinen kuva on otettu 23.11.13.

Jokohan kolmanteen kuvaan saadaan lunta mukaan?

Ihanaa viikonloppua ja joulun odotusta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Mä olen kurja ihminen ja toivon, että lumi jää tänä vuonna kokonaan tulematta. Viimeiset neljä vuotta on saanut tehdä ihan tarpeeksi lumitöitä, joten yhden vuoden voisi pitää taukoa. Tosi kivoja kuvia olit ottanut Tallinnasta. Oikein rauhallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä soimaa suotta itseäsi, täällä ollaan samaa mieltä, että lumitöitä on tehty varastoon useammaksi vuodeksi =D. Ihan vähän lunta, pakkasta viisi astetta, sellainen olisi minun mieleen. Valoisuutta saataisiin lumenmyötä. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Apua!! Mä ihan joulutohinoissani unohdin tän hauskan kuvahaasteen!Mun olis pitänyt käydä jo perjantaina aallonmurtajalla ottamassa kuva. Tänään se on sitten tehtävä ;) Hienot sävyerot näissä kuvissa ja tunnelma. Lämmin ja kylmä, silti molemmat todella kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Niin olisin minäkin unohtanut, vaan olin laittanut kalenteriini muistutuksen. Olen sellainen lahopää, etten muistaisi mitään, mutta onneksi on kännykän kalenteri ja siinä hälytykset =D.

      Poista
    2. Minä luulen muistavani ;) Tai no, muistinhan minä nytkin, vaikka hieman myöhässä, kiitos sinun! :D

      Poista