Mietteitä valokuvaamisesta

Kuten aivan blogini alussa totesin, olen harrastanut valokuvaamista jo kolme vuotta ja reilusti yli puolet tuosta ajasta laukonut kameran automaatti asennolla. Joo-o, ihan kivoja kuvia on tullut silläkin. Olen kuitenkin päättänyt, että haluan oppia oikeasti valokuvaamaan. Käyttämään kameran säätöjä ja että se olen minä kameran takan, joka määrä, millainen kuvasta tulisi, ei kameran automaattisäätö.

Blogini ensimmäisessä postauksessa olin sitä mieltä, että kuvia ei saisi käsitellä. Että kuva tulisi osata ottaa niin hyvin, ettei sitä tarvitse käsitellä. Nyt kun olen perehtynyt aiheeseen paremmin, käymällä jopa kuvauskurssilla, olen oppinut, että kuvaaminen digiajassa on kaksi jakoista. Ensin pitää ottaa hyvä kuva. Siis sellainen, jossa säädöt ovat jotakuinkin kohdillaan. Ja sitten hienosäätö tehdään kuvankäsittelyllä. Sen avulla voi jopa pelastaa pieleen menneen kuvan. Kaikkia kuvia ei toki tarvitse käsitellä, osa on hyviä ihan selaisenaan (tai ainakin minun silmää miellyttää). Ja osa voi olla niin pielessä, että niille ei ole kuvankäsittelyssä enään mitään tehtävissä.

Ankara opiskelu aiheen parissa on siis käynnissä. Hankin ennen joulua itselleni Lightroom 5 kuvankäsittelyohjelman. Asensin ohjelman koneeseeni ja kun avasin sen, meinasin lentää pyrstölleni (onneksi istuin jo valmiiksi sohvalla). Ei  m i t ä ä n  käsitystä siitä, kuinka ohjelmaa tulisi käyttää. Toimintalogiikka oli totaalisen erilainen verrattuna muihin kuvankäsittelyohjelmiin. Iski epätoivo, että mitä tuli ostettua (onneksi sain sen sentään alennuksella).

Ei auttanut muu kuin ottaa härkää sarvista kiinni, piti ostaa opas. Tovin jouduin odottelemaan, sillä Pekka Potkan kirja Photoshop Lihgtroom 5 valokuvaajille ilmestyi vasta tammikuun puolivälissä. Sellaisen posti toi minulle menneellä viikolla ja nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Teos on todella hyvä ja ennen kaikkea asiat on todella hauskasti kirjoitettu. Olen jopa nauranut pari kertaa äänneen Pekan jutuille. Voin suositella kirjaa lämpimästi. Lightroomin selätys on siis käynnissä =D.

Toinen perisyntini automaattiasennon lisäksi valokuvaamisessa on ollut se, että määrä korvaa laadun. Joka paikasta pitää ottaa monta kuvaa, varmuuden vuoksi. Kovalevyt paukkuvat kuvien määrästä. Lisäksi kuvaan "lennossa" jolloin ei ole aikaa zoomailla ja tuumailla, vaan pitää ottaa kuvat nopeasti. Merellä vene on liikkeessä, ulkona perhe liikkuu (ja äiti yrittää kuvata ja pysyä perässä). Olenkin ajatellut, että jossain vaiheessa otan sen kolmijalan mukaan (kunhan saan ostettua paremman) ja menen oikein valokuvaamaan. Lisäksi olen suunnitellut siirtyväni kuvaamaan RAW muotoon. Silloin ei tarvisisi ottaa niin montaa kuvaa samasta kohteesta.

Kaivelin tänään esiin toukokuussa 2013 ottamani kuvat mustikankukista. Nämä olivat RAW muodossa ja pääsin niihin vasta nyt käsiksi, kun hankin Lightroomin. Mikään vanhemmista ohjelmista ei niitä nimittäin avannut. Makailin mustikkapuskassa macroni kanssa ja kuvailin kukkia. Muurahainen tuli minua morjestamaan, joten sain kuvan hänestäkin =D.

"Hei sinä siellä kameran takana, oli kiva tavata, mutta minun pitää jatkaa matkaa"!

Valokuvaaminen harrastuksena on juuri siksi niin mielenkiintoista, että oppimista riittää. Koko ajan voi hioa omia taitoja ja haaveilla paremmasta kalustosta. Vinkiksi vielä teillekin, ketä valokuvaaminen kiinnostaa, että äskettäin on perustettu uusi blogi nimeltä Kuvakulmia. Blogissa käsitellään valokuvaamista, vinkkejä kuvaamiseen ja onnistumisen iloa ja mikä parasta, aiheet ovat kansantajuisia. Ei ohjekirjoja, vaan konkreettisia esimerkkejä ja vinkkejä. Minuun tämä blogi osui ja upposi samantien. Kannattaa käydä tutustumassa blogiin tästä. Siellä voi esittää myös toiveita, millaisia vinkkejä ja neuvoja tarvitsee juusi itse tarvitsee.

Tällaisilla mietteillä aloitellaan tämä tammikuun viimeinen viikko. Haavenna edelleen hyvä kuva, mutta usko siihen, että jonain päivänä sen otan, on vahva =D.

Aurinkoa teidän kaikkien arkeen!