Ajelimme kaunista maisemareittiä kohti Kökaria, joka oli seuraava etappimme. Päivä ja maisemat antoivat todella parastaan kunnes...
... pääsimme Kökarin länsipuolelle. Määränpäänä oli Karlbyn viesrasvenesatama, jonne ajetaan sisään Kökarin läntiseltä puolelta, kummelein merkittyä väylää pitkin Kökarsfjärdeniltä . Ihastelimme merelle näkyvää vanhaa kirkkoja ja hetki sen jälkeen alkoi sellainen aallokko että oksat pois! Mitä ihmettä, missään ei luvattu tällaista tuulta? Katsomme tuulia aina useammasta paikasta juuri siitä syystä, että ei pääsisi yllätyksiä tapahtumaan. Siinä sitä sitten oltiin kelissä kaikesta huolimatta. Veneestä oli pakko laittaa kaikki luukut kiinni, muuten olisi tullut vettä sisään. Ja koska luukut oli kiinni, alkoivat ikkunat huurtua. Vaikka ollaan oltu pari kartaa aikaisemminkin melkoisessa aallokossa, minua pelottaa silti aina. Minä vannoin (jälleen kerran) että kun saan maata jalkojeni alle, lopetan veneilyn tähän. Kippari laittoi kaiken taitonsa peliin ja otti veneellä aaltoja vastaan. Samalla hän rauhoitteli minua: "Kyllä me selvitään kulta. Ei mitään hätää kulta. Meillä on hyvä vene, kyllä me pärjätään". Sitten tuli niin kova aalto tuulilasille, että yksi lasinpyhkijöistä (tietenkin se kuljettajan puolimmainen) meni rikki. Onneksi se jäi roikumaan paikoillen eikä pudonnut mereen. Tässä tilanteessa olisi pitänyt bongata pari kummelia. Ne olivat merkki paikasta, josta ajetaan satamaan vievään väylään. Minä olin helpottunut, sillä näin viimein toisen kummeleista! Vaan loppupeleissä kävikin ilmi, että se oli luotsitalo =D. Olimme molemmat tarkkoina ja kun olimme varmoja, että nyt ollaan oikealla kohdalla, käänti kippari veneen keulan kohti saarta ja bingo! Osuimme kerralla oikeaan paikkaan.
Heti kun pääsimme kahden saaren väliin suojaan, keli laantui. Oli niin tyyntä että ei olisi uskonut, että taakse jäi sellainen aallokko. Olin niin kiitollinen, että ihan tippa silmässä kiitin Kipparia siitä, että hän toi meidät turvallisesti perille. Nuo ovat sellaisia hetkiä, jotka muistuttavat luonnon ja ennen kaikkea meren voimasta. Sitä oppii kunnioittamaan ja olemaan nöyrä veneilijää. Sama meri puolestaan tarjoaa myös niitä ihania aurinkoisia ja tyyniä hetkiä, jolloin nämä kokemukset jäävät taka-alalle ja en tietenkään halua lopettaa veneilyä =D. Ajettaessa sisään Karlbyn satamaa, olivat maisemat jälleen ihania ja kaivoin kamerani taas esille. Onneksi Kippari sai satamassa myös korjattua rikkimenneen lasinpyyhkijän.
Ja pian olimmekin satamassa. Vastassa oli satamakapteeni kultaisen pyöränsä kanssa. Hän toivotti meidät iloisesti tervetulleeksi ja auttoi rantautumisessa. Täällä oli jälleen paalukiinnitys vastassa, mutta nyt en jännittänyt sitä yhtään niin paljoa, kun olimme olleet paalussa jo aikaisemmin.
Satamakapteenin kultainen polkupyörä. Kyllä tällä kelpaa ottaa veneilijöitä vastaan.
Satamassa sijaitseva Bruhhäll ravintola näytti viihtyisältä. Ruokasalit olivat valoisia ja maltillisesti merellisesti sisustettu. Halusimme mennä tänne illalla syömään, joten kävimme varamaassa varolta pöydän.
Pöydän varaaminen kannatti, sillä saimme näin upean paikan! Katsokaa mitkä maisemat ja auringon valo. Tilaakin oli kolmelle hengelle riittävästi =D.
Jos ruokailun puitteet olivatkin hulppeat, oli ruoka myös todella hyvää. Otimme ensin alkuun valkosipulilla maustettuja kuumia katkarapuja. Oi nam, olivat taivallisia.
Ahvenia oli tehnyt mieli jo pitkään, joten vihdoin saimme niitä. Keittetyjä uusia perunoita tuli myös pöytään.
Ja hyvän ruoan kruunaa tietenkin hyvä jälkiruoka.
Karlbyssä koimme mukavan yllätyksen. Olimme nähneet lomamme aikana Kastelhoman satamassa toisen Saga 25 veneen. Täällä meidän ihan viereen tuli Saga 26! Siinä ne ovat vierekkäin, Sagat, kuin kaksi marjaa. Kävimme tietysti vierailulla puolin ja toisin ihastelemassa Sagoja. Kyllä oli hieno!
Karlpyn vierasvenesatama oli lomamme yksi viihtyisimmistä. Maisema ympärillä oli upea ja palvelu satamassa todella ystävällistä. Lisää tietoa Karlpyn satamasta löydät heidän nettisivuilta täältä.
