Suuntasimme samoille paikoille kuin missä olimme nähneet pesiä keväällä. Ja volaa, siellä tepsuttelivat pienet varpaat vedessä. Tai itseassa jos oikein tarkkoja ollaan, niin nokikanalla on melko suuri jalka, jo heti poikasena. En vain valitettavasti päässyt ikuistamaan jalkoja =D.
Kevään jälkeen oli kasvillisuus ehtinyt kasvaa isoksi ja se teki osaksi kuvaamisesta haastavan. Poikaset pysyttelivät melkein koko ajan kasvuston suojassa. Ja varmasti ihan hyvä niin, siellä on turvallisempaa. Minusta on todella hauskaa, miten niin kaunis lintu voi olla pienenä niin.... erilainen! Ja punainen. Missä vaiheessa tuo pään otsakilpi muuttuu valkoiseksi =D.
Seurasin kun toinen vanhemmista sukelsi välillä vedenalle noutamaan ruokaa. Pintaan päästyään se kutsui poikasia pienellä äänellä syömään. Poikaset oppivat etsimään itse ruokansa noin kuukauden ikäisenä.
Nokikana munii noin kymmenen munaa ja haudonta aika on kolme viikkoa. Molemmat vanhemmat osallistuvat hautomiseen. Poikasten kuoriuduttua molemmat vanhemmat osallistuvat myös poikasten hoitamiseen. Tässä perheessä toimii tasa-arvo todella =D.
Nokikana on siitä harvinainen lintu, että molemmat sukupuolet ovat saman näköisiä. Nokikana on Suomessa tavattavista rantakanoista kaikkein yleisin. Se on muuttolintu ja ne lentävät Suomesta syys-lokakuussa talvehtimaan Eurooppaan. Suomeen nokikanat saapuvat takaisin maalis- huhtikuulla. Ymmärrän kyllä nokikanoja hyvin. Kuka sitä nyt haluaisi jäädä talvehtimaan tänne kylmään pohjolaan.
Tämä pesue oli hieman kauempana rannasta. Kyllä näitä ihanuuksia olisi voinut katsella ihan hyvin vaikka viikon syömättä, niin suloisia olivat. Luontoelokuvaa ihan parhaimmillaan =).
