Keväinen päivä Nuuksiossa

Viikko sitten viikonloppuna Juniori matkusti viettämään laatuaikaa mummolaan hiihtoloman ajaksi. Me lähdimme puolestaan Kipparini kanssa katsastamaan kevättä Nuuksion luontopolulle. Aurinko paistoi ja lämmitti ilman aamupakkasen jälkeen nopeasti. Ja mikä parasta, sain laittaa ensimmäisen kerran aurinkolasit päälle, jeeeee!

Nuuksion ulkoilualue on suuri ja siellä menee eripituisia ulkoilureittejä. Me lähdimme matkaan sille reitille, joka lähtee Nuuksion majalta. Pieni matka maantietä pitkin ja pian päästiin poikkeamaan metsään. Luontopolulla oli helppo kulkea, sillä lunta ei ollut tullut vähään aikaan ja edelliset kulkijat olivat tampanneet polun hyvään kuntoon. Hieman pelkäsin, että mahtaako olla liukasta, mutta sekin osoittautui onneksi turhaksi peloksi. Ja kun seuraa alla kuvattuja vihreitä käpymerkkejä, ei ollut myöskään eksymisen vaaraa.

Metsä oli välillä niin synkkää, että aurinkoa ei näkynyt kuin puiden välistä. Minua jännitti hieman, että näkisimmekö jotain eläimiä, sillä viimeksi kun olimme samaisella luontopolulla, näimme ukkometson soitimella. Ensin kuulimme äänen kun hän kloksutteli ja pian näimme tuon uljaan linnun. Hän oli sitä mieltä, että emme kelvanneet hänen morsioiksi, joten saimme luvan häipyä hänen reviiriltä =D.

Ihan äskettäin taisi olla jossain lehdessä juttua siitä, että jo 20 minuutin oleskelu metsässä alentaa verenpainetta. Ja sen voin hyvin uskoa. Metsä on aina yhtä ihana, ihan jokaisena vuoden aikana. On raitista ilmaa ja luontoa ympärillä.

Kevään saattoi aistia ilmasta jo ihan tuoksusta, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun kuuli puron solinan, saattoi sanoa, että kevä on täällä! Eilen sanoivat uutisissa, ja oli siitä juttua maanantain Hesarissakin, että terminen kevät saattaa tulla tänä vuona tavallista aikaisemmin. Sopii minulle (peukku)! Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi 0 asteen yläpuolelle.

Tämä luontopolku on siitä mukava, että maasto on vaihtelevaa. On ylämäkeä ja alamäkeä, on kallioita ja lampia (jotka olivat toki nyt jäässä). Myös puusto vaihelee mukavasti. Reitti on sopivan pitkä, vähän reilut viisikilometriä. Siis sillai just sopiva, että on mukavaa ottaa eväät mukaan =D.

Ennen kuin saavuimme nuotiopaikalle, tuli metsään ihana savun tuoksu ja sen jälkeen sytytysnesteen tuoksu =D. Se oli ainakin selvä, että nuotiolla olisi muitakin. Lieneekö jo hiillos valmiina? Kun saavuimme pakalle, selvisi, että sytytyspuuhat olivat aluillaan (siitä siis se nesteen tuoksu). Ei muuta kuin talkoisiin ja pian oli kunnon tuli grillipaikalla.

Olimme varanneet Kipparini kanssa mukaa vähän parempaa makkara, bratwurstia, nam! Ja koska oli laskiaissunnuntai, oli mukana tietenkin kahvia ja laskiaispullat. Mistä se mahtaa johtua, että vaikka ulkona söisi pieniä keitettyjä kiviä, niin nekin maistuisivat varmasti herkulliselta =D. Olen jo aikaisemminkin maininnun, että odottaminen ei ole minun vahvuuteni. Niinpä joka kerta, kun pitäisi jaksaa odottaa hiilloksen muodostumista, en meinaa millään jaksaa. Onneksi Kipparini on pitkäjänteisempi, minä olisin polttanut makkarat, jälleen kerran.

Nuotiopaikka sijaitsee Sorlammen rannalla. Lampi oli jäässä, mutta silti en uskatautunut jäälle, vaikka siellä joku muu olikin suksilla liikkunut.

Hetken levättyämme ja eväät nautittuamme lähdimme jatkamaan matkaa. Grillipaikka on luontopololla hieman yli puolen välin, joten matkaa oli alle puolet jäljellä. Reitti jatkui kiertäen Sorlammen toiselta puolelta takaisin lähtöpisteeseen. Aurinko alkoi laskea hiljalleen joten kävelimme rivakasti takaisin päin. No toki piti välillä pysähtyä ottamaan muutama valokuva =).

Odotan joka talvi aina yhtä innolla näitä ensimmäisiä kesäpäiviä. Auringon paistetta, pientä lupaista jo kesästä. Keväällä aurinko lämmittää jo todella mukavasti. Onneksi meillä on myös täällä pääkaupunkiseudulla monia oivallisia retkikohteita. Joten ei muuta kuin eväät matkaan ja retkelle =).

Kuvauskurssilla Nuuksiossa luontoa etsimässä

Ennenkuin jatkamme kesälomamme parissa, kerron teille tässä välissä ihan verekseltään, mitä kivaa tein eilen sunnuntaina. Osallistuin nimittäin valokuvauskurssille. Kurssin aiheena oli "Löydä luontosi" ja kurssipaikkana Suomen luontokeskus Haltia Nuuksiossa. Kouluttajina toimivat vahvat valokuvaamisen ammattilaiset, Pekka Punkari ja myös näyttelijänä tunnettu Laura Malmivaara. Tykkään kuvailla paljon luonnossa, joten tämä kurssihan oli kuin järjestetty ihan minua varten!

Aamupäivän aikana tutustuimme Pekan johdolla kameran asetuksiin ja mistä ne oikein kamerasta löytyisi. Saimme oppia valkotasapainosta, syväterävyydestä, valotusajasta ja ISO arvoista. Kuinka niitä käytetään missäkin kuvaustilanteessa. Kun asetukset olivat kurssilaisten kameroissa kunnossa, jatkoi Laura aiheella henkilökuvaus ja luonnon valo. Iselle ainakin tuli monia ahaa elämyksiä siitä, että aina ei todellakaan tarvita studio olosuhteita, vaan ihan luonnon omassa studiossa onnistuu ottamaan hyviä henkilökuvia. Kunhan vain tietää niksit. Aamupäivän luoentojen jälkeen söimme maittavan lounaan ja lähdimme Nuuksion upeaan maastoon harjoittelemaan juuri saatua oppeja ihan käytäntöön. Ilmojen herra oli meille suosiollinen, aurinko paistoi ja ilma oli lämmin.

Pienen kävelymatkan jälkeen löytyi ensimmäinen "valopilkku" jossa oli hyvä ottaa kuvia. Laura kertasi meille asioita ja sitten saimme harjoitella kuvaamista. Ja kukapa muu pääsi kuvattavaksi kuin Laura itse! Melkein viisikymmentä innokasta oppilasta räpsi kuvia =D.

Jatkoimme matkaa ja kuvailimme samalla kaikkea mitä ympärillä luonto meille tarjosi. Ja se tarjosikin todella paljon.

Seuraavalla "rastilla" luonnon tarjonta vain syveni ihan konkreettisesi, sillä saimme Pekan opastuksella syventyä macrokuvauksen maailmaan. Sehän on sellainen maailma, että siinä pitää kuvaajan heittäytyä ihan konkreettisesti maahan, jotta pääsee lähelle tuota pientä ihmeellistä maailmaa.

Tässä minun yritelmiä macrokuvauksesta.

Minulla on ollut haasteita saada omalla macrollani enemmän syväterävyyttä kuviin ja niinpä päätin käyttää tilaisuuttani hyväksi ja kysyä Pekalta neuvoja, mikä menee pieleen. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että en vain ole uskaltanut ottaa tarpeeksi suurta aukkoa käyttöön (vai oliko se pientä, hitsit, miten päin ne numerot ja aukot nyt menikään???).  Alimmainen kuva oli jo huomattavasti isommalta alalta terävä, kun vain uskalsin säätää =D.

Tässä kohdassa metsää ihastelimme kurssilaisten kanssa yhdessä luonnon valoja, varjoja ja värejä.

Samalla testailin hieman rajaamista ja sitä kuinka rajaamalla kuvaa voidaan saada sanoma ihan erilaiseksi. Rajauksella voidaan vaikuttaa siihen, mitä halutaan, että katsoja näkeen kuvassa. Eikö tulekkin valo nätisti lehden läpi? Ja huomaatteko, syksyn värejä alkaa olla ilmassa (saattaa toki myös johtua helteiden aiheuttamasta kuumuudesta =D).

Tässä vielä valon leikkiä kalliokielon lehdillä.

Seuraavalla "kuvausrastilla" perehdyimme tämän eksoottisen linnun ja Pekan opastuksella liikkuvan kohteen kuvaamiseen. Siinä on eroa, liikkuuko kohde vaakasuunnassa vai tuleeko kohti, mitä asetuiksia kannattaa valita kamerasta käyttöön. Tämä lintu lenteli ahkerasti meidän kurssilaisten edessä, eikä ollut ollenkaan niin arka kuin linnut metässä yleensä =D.

Tämän komean juoksevan "hirven" kanssa harjoittelimme sitä, että saisimme kohteen pysymään terävänä ja itse tausta jäisi epätarkaksi. Ei ollut ihan helpoimmasta päästä tämä rasti minulle, vielä pitää harjoitella. Mutta ehdottomasti mielenkiintoinen juttu.

Seuraavaksi saavuimme kodalle, josta Lauran opastuksella löytyi lähes täydellinen luonnovalo henkilökuvaukseen. Sain kurssilla vinkkiä, että nimenomaan porttikongit ovat oivallinen henkilökuvaus paikka. Siellä valo tiivistyy ja tummat reunat tuleva kuvaan automaattisesti ilman kuvan jälkikäsittelyä.

Laura ohjeisti myös, että sivuvalo tuo kasvoihin muotoa ja myötävalo hehkua. Molemmat ovat vallankin meille naisille kovin tärkeitä asioita =). Myös se, että kasvoja kuvaa hieman ylhäältä päin, ne näyttävät paremmilta. Kuvakulmalla on siis merkitystä.

Tällaista jälkeä syntyi minulta. Kiitos Niina, että sain käyttää kuvaasi tässä postauksessa! Olen aina hieman pelännyt kuvata ihmisiä, mutta nyt täytyy sanoa, että innostuin. Tätä pitää kokeilla jakossakin, kun se ei ollutkaan ihan tähtitiedettä =D.

Kodan katto inspiroi minua =D.

Jatkomme matkaa näköalatasanteelle. Kävelimme kuvauskierroksella Nuuksion Maahisen kierroksen. Maasto oli helppo kulkuinen ja sitä voi suositella jopa liikuntarajoitteisille.

Tässä elettyä puun elämää.

Näkymiä näköalatasanteelta.

Onnistuneen päivän jälkeen olen todella kiitoksen velkaa monille tahoille. Kiitos Luontokeskus Haltialle mukavista kurssipuitteista ja maittavasta lounaasta. Kiitos Rajala Proshop upeasta kurssista. Kiitos kaikki kurssilaiset antoisista yhteisistä hetkistä ja ennen kaikkea suurimmat kiitokset menevät Lauralle ja Pekalle. Te teitte päivästä unohtumattoman! Paljon tuli lisää oppia millä jatkaa harjoittelua itse eteenpäin. Tämän kaltaisia kursseja voin suositella lämpimästi kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille.