Kukkien kuvauksen lomassa tepastelimme Gölisnäsiin vievää tietä ja ihailimme vihreää maisemaa. Silmä ja sielu lepäsi todella.
Lähellä Gölisnäsin satamaa löytyy saaresta lampi, Hälftesträsket. Kävimme lammen rannalla ihailemassa maisemia.
Tässä vielä maisemia samaiselta lammelta ylhäältä kalliolta kuvattuna.
Tämä maisemakuva ei sensijaan lämmitä minun mieltä. Ylipäätään luonnon roskaaminen ei ole kivaa ja tämä roska se ei tästä häviä meidän eliniässä. Eikö näille olisi parempaa paikkaa olemassa?
Metsästä löytyi monia vihreän sävyjä. Oli ihana antaa silmän levätä, katsella kaunista maisemaa.
Kippari löysi myös tämän eläimen pääkallon. Minkähän se mahtaa olla? Sillä oli terävät kulmahampaat.
Sateen jäljiltä oli pisaroita tarjolla kuvattavaksi.
Erään talon ympärille oli tehty vanhoista heinäseipäistä ihana aita.Minusta on aina jotenkin tosi viehättävää, kun vanhaa käytetään uudella tavalla hyödyksi.
Pienenä tyttönä kun olin mummolassa, oli minullakin tärkeä tehtävä heinäpellolla. Sain olla "tappityttö". Vedin perässäni tappipulkkaa (joka on meillä vieläkin tallella, tosin jo melko huonossa hapessa) ja vein jokaisen heinäseipään juurelle kolme tappia, yhtä monta kuin oli seipäässä reikiäkin. Voi että miten tärkeäksi tunsin itseni =D. Paras hetki heinäpelolla oli tietenkin se, kun istahdettiin syömään eväitä.
Minusta metsä on aina yhtä inspiroiva kuvauspaikka.
