Lempeät lemmikit

Kesä meni kohinalla ohi ja syksy tekee tuloaan ihan tosissaan. Onneksi on ollut upea syksy, ollaan saatu nauttia vielä kohtuullisen lämpimistä päivistä ja aurongosta. Ennen kuin blogini siirtyy "syysmoodiin", muistellaan vielä muutaman postauksen verran kesää =D.

Luonnossa on monia ihania kukkia. Jokainen loistaa omalla tavallaan ja tuo luontoon vaihtelua. Olen aina pitänyt jotenkin erityisen paljon lemmikeistä. Niissä on jotain herkkä ja puhuttelevaa.

Lemmikit kuuluvat lemmikkien kasvisukuun. Lemmikkien suvussa on noin 50 eri lajia. Vaikka lajeja on noin monta, sopii kaikki jotakuinkin sama kuvaus. Pieni sininen kukka, jossa on viisi terälehteä. Lemmikit kukkivat keväällä ja alkukesällä.

Koska en ole todellakaan mikään hyvä kasvituntija, en pysty sanomaan, mikä tämä laji on niistä monista lemmikeistä. Mutta kaunis se on, vai mitä sanotte?

Luin netistä, että tästä kauniista kasvista myös valkoiset ja vaaleanpunaiset muodot ovat varsin yleisiä. Lemmikki on hyvin yleinen ja se kasvaa lähes kaikkialla. Ompa jopa niin, että joihinkin maihin se on levinnyt suosittuna puutarha kukkana.

Suomenkielisen nimen tälle kauniille ja herkälle kukalle antoi 1800-luvun puolivälin jälkeen Elias Lönnrot. Hän kehitti tuolloin aktiivisesti kasvitieteen sanastoa.

Lemmikkiä on pidetty monessa maassa herkän lemmen, uskollisuuden ja ikuisen rakkauden symbolina. Antaisiko siihen vaikutteita kukan kaunis väritys: sininen on niin taivaan kuin ystävyyden ja nuoren rakkauden väri. Lemmikki on useissa kielissä "älä unohda minua".

Kesäloma alkoi

Kesä on edennyt siihen pisteeseen, että on aika aloittaa kesäloma. Suunnittelimme koko kevään aina tammikuusta saakka, että tänä vuona lähdemme Ahvenanmaan saaristoon. Vaan joskus suunnitelmat muuttuvat ja niin kävi nytkin. Kesä on ollut tänä vuona melko vaihteleva, säätä on nähty laidasta laitaan. Ihan hirmuisen lämmintä ei ole luvattu vielä ainakaan viikkoon.

Niinpä suuntaamme huomenna veneen keulan ensin Tallinnaan ja sieltä sitten Viron rannikolle jossa koluamme paikkoja neljä viikkoa. Olimme toissa kesänä edellisen kerran Virossa ja reissusta on jäänyt ihan valtavan hyvä maku suuhun. Ihania ihmisiä, ihania maisemia ja hyvää ruokaa, mitä muuta sitä voisi lomalta toitova? Muutama ihan uusi satama on avattu joten niihin on kiva mennä tutustumaan.

Pääskysestä ei päivääkään, siis lomaan =D. Blogi jää nyt neljän viikon lomalle. Luvassa on kuvakavalkaadia Viron rantuvilta ja lähimaastoista heti loman jälkeen. Oikein ihanaa, aurinkoista, rentouttavaa, makoisaa ja luonnonläheistä kesää teille kaikille!

Ison Vasikkasaaren luontoa

Isossa Vasikkasaaressa sijaitsee näköalatorni melkolailla keskellä saarta.Tornille löytyy opasteet ja sinne kulkee helppokulkuinen polku. Kannattaa käydä tutustumassa.

Kiipesimme torniin ihailemaan maisemia. Puut ovat kasvaneet niin pitkiksi, että on jopa siinä ja siinä, ovatko ne näköalan tiellä. Torniin pitäisi kasvattaa toinen kerros =D.

Tässä näkymä Espoon Keilasatamaan.

Tulosa hyvä käpyvuosi. Vanha kansa osasi tästäkin aikanaan jotain ennustaa, vaan en kyllä kuolemaksenikaan muista, mitä tämä nyt sitten ennisti =D.

Tässä puolestaan näkymää Espoon Haukilahden rantuville.

Finlandia lähti kohti Tallinnaa.

Aikamme ihailtuamme maisemia, laskeuduimme alas tornista. Saarelta löytyi paljon ihania kukkia kuvattavaksi.

Tässä keltakurjenmiekkoja.

Tälle kauniille kasville en heti tiennyt nimeä. Laitoin kuvan facebookiin luonnonkukka kuvaajien ryhmään ja avot, heti tuli nimi tietoon, ruohokanukka, ainut mustakukkaisemme.

Sen sijaan tälle kukalle en tiedä nimeä. Jos joku teistä tietää, otan tiedon ilolla vastaan.

Tämä on tuttu kasvi jo lapsuuden ajoilta, hiirenvirna.

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta... voi miten sitä jännityksellä tuli revittyä nuorenatyttönä kukan terälehtiä päivänkakkarasta.

Saaristosta tuttua ruohosipulia. Tätä löytyy kaikkialta.

Päivä oli aurinkoinen ja samaan aikaan pilvinen. Tänä kesänä olen jotenkin viehättynyt erityisen paljon pilvistä ja ennen kaikkea siitä, miten ne saisi kuviin mukaan. Näyttämään yhtä muhkelta kuin mitä ovat taivaalla.

Tämä kaunis tuoli lobelian kera löytyi saaristovenelaiturin läheltä. Kaunis asetelma!

Vihreä väriterapiaa

Minä en pidä vihreistä vaatteista. En omista yhtään vihreätä vaatetta. Syytä en osaa sanoa, vihreä vaan ei ole minun juttu. Mutta sen sijaan rakastan vihreätä luontoa. Ja nythän se on ihan parhaimmillan, kunnes kohta alkaa väri vaihtumaan syksyiseksi.

Kukkien kuvauksen lomassa tepastelimme Gölisnäsiin vievää tietä ja ihailimme vihreää maisemaa. Silmä ja sielu lepäsi todella.

Lähellä Gölisnäsin satamaa löytyy saaresta lampi, Hälftesträsket. Kävimme lammen rannalla ihailemassa maisemia.

Tässä vielä maisemia samaiselta lammelta ylhäältä kalliolta kuvattuna.

Tämä maisemakuva ei sensijaan lämmitä minun mieltä. Ylipäätään luonnon roskaaminen ei ole kivaa ja tämä roska se ei tästä häviä meidän eliniässä. Eikö näille olisi parempaa paikkaa olemassa?

Metsästä löytyi monia vihreän sävyjä. Oli ihana antaa silmän levätä, katsella kaunista maisemaa.

Kippari löysi myös tämän eläimen pääkallon. Minkähän se mahtaa olla? Sillä oli terävät kulmahampaat.

Sateen jäljiltä oli pisaroita tarjolla kuvattavaksi.

Erään talon ympärille oli tehty vanhoista heinäseipäistä ihana aita.Minusta on aina jotenkin tosi viehättävää, kun vanhaa käytetään uudella tavalla hyödyksi.

Pienenä tyttönä kun olin mummolassa, oli minullakin tärkeä tehtävä heinäpellolla. Sain olla "tappityttö". Vedin perässäni tappipulkkaa (joka on meillä vieläkin tallella, tosin jo melko huonossa hapessa) ja vein jokaisen heinäseipään juurelle kolme tappia, yhtä monta kuin oli seipäässä reikiäkin. Voi että miten tärkeäksi tunsin itseni =D. Paras hetki heinäpelolla oli tietenkin se, kun istahdettiin syömään eväitä.

 Minusta metsä on aina yhtä inspiroiva kuvauspaikka.