Suomenojan "vauvauutisia"

Kävin eilen katsastamassa, että joko on poikasia kuoriutunut Suomenojan lintujärvellä. Edellisen vierailun aikana oli ollut pesänrakennuspuuhat ahkerasti työnalla.

Mitkä ovat teille ne merkit, joista voi päätellä että on kesä? Minulle ne ovat haarapääskyt ja kun tuomi kukkii. Pääskyjä pääsin ihailemaan jo pari viikkoa sitten Jussarössä ja tuomi on kukassa tällä hetkellä komeasti. Eli se on kesä!

Räkättirasta tuli kuvattavaksi ihan väkisin, joten pitihän hänen uljas profiili ikuistaa =D.

 Harmaasorsa tuli myös ikuistettavaksi kameran eteen.

Tällä kerralla myös lapasorsapoika oli vähän lähempänä. On sillä iso nokka =D.

Ennätin jo ajatella, ettei poikasia olisi vielä, mutta sitten melkein törmäsin tähän sorsaperheeseen! Heillä oli lepohetki menossa. Niin ihanaa on uinahtaa oman äidin kainaloon. Tästä se uusi elämä alkaa.

Pienen matkan päästä tuli vastaan telkkäpoikue. Äiti sukelteli ahkerasti ja pörröiset poikaset pompottelivat veden väreilyn mukaan. Niin suloisia karvapalleroita!

Jatkoin matkaa ja jännityksellä odotin, että olisiko nokikananan pesässä jo tapahtunut iloinen perhetapahtuma? Hetken päästä näkyi pieniä suloisia nokikanan poikasia puskassa =D. 

"Kato sisko, mä lähden kohta lentoon!"

Punasotkat olivat myös tällä kerralla hieman lähempänä. Kaunis lintu kerrassaan!

Naurulokilla oli sanansa sanottavana tästä kaikesta =D.

Suomenojan lintujärvi tarjoaa joka kerta yhtä upeita luontoelämyksiä. Pieni, mutta elämää sykkivä paikka. Nyt tapahtuu luonnossa niin paljon, ettei meinaa perässä pysyä. Katselkaa ympärille ja havannoikaa, sillä pian ollaan taas siinä ajassa kun alkaa lehdet kellastua ja syksy tekee tuloaa. Nautitaan jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä täysin rinnoin! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikilee! Tarkkailkaa luontoa =).

Mitä muuta nähtiin Suomenojalla?

Nokikana- ja sinisorsa poikueiden lisäksi Suomenojalla oli paljon muutakin nähtävää. Paikka on siitä ihmeellinen, että vaikka alue ei ole suuri, mahtuu sinne kaiken moista ihasteltavaa ja kuvattavaa.

Tuomi oli jo täydessä kukassa ja voi miten huumaava tuoksu niistä lähtikään! Kipparini kanssa juuri muutama päivä aikaisemmin puhuimme, että pitää lähteä metsään nuuhkimaan asioita. Luonnon nuuhkimiseen kuuluu ensin tietenkin tuomi, nuuh, sitä pääsimme haistamaan nyt. Seuraavaksi tulevat sireenit. Niiden kukintaa odotellaan vielä ihan vähän ja kolmantena tulevat tietenkin kielot. Kielot ovat jo nupulla.

Satakieli lauloi aivan polun varrella. Hän on kyllä monilahjakkuus. En pysynyt lainkaan laskuissa mukana kuinka monta erilaista säveltä sieltä tuli ulos. Sen lisäksi, että satakieli kuullosti aivan ihanalta, minulla kävi uskomaton tuuri. Hän oli niin keskittynyt lauleluun, että pääsin kohtuullisen lähelle ja sain hänestä muutaman kuvan. Tämä on ensimmäinen kuvani satakielestä.

Orkesterinjohtajasorsa =D.

Tässä teille todellinen luonnon ihme. Luin netistä, että telkkä munii 8-14 munaa. Laskin, että tällä telkkänaaraalla oli 23 poikasta! Yritin katsella, että noinko tämä on yhden naaraan poikue, vai liekö hän adoptoinut toiselta naaraalta puolet =D. Vipinää riitti rannassa!

"Nyt se kuvaa meitä, äkkiä päät piiloon"!

Telkkä-äiti vahtii silmä tarkkana poikuettaan!

Se, että voikukalla on jo siemennysvaihe päällä merkitsee minulle kesää. Eli se on kesä nyt =D.

Polku salaiseen puutarhaan =D. Suomenojalla kulkee betoninen koroke polku (ilmeisesti sen sisällä menee jotain putkia) jonka päälle mm. tuomet kauniisti kaartuivat. Paikka oli todella tunnelmallinen.

Aavemainen näky

Merenrannalta jatkoimme luonnopolkuapitkin kohti Mankin jokea. Aurinko tuli vain enemmän ja enemmän esiin, joten ulkona oli upea sää tuulesta huolimatta. Ja metsän siimeksessä tuuli ei aina edes tuntunut kovalta.

Polun varrelta löytyi tuomi, joka oli kasvanut monihaaraiseksi. Aluksi kun sitä katsoi, se näytti ihan tavalliselta tuomelta. Juniori meni puun luo ja ihmetteli kovaan ääneen, että "mitä tää on?" Siinä vaiheessa minäkin kiinnoistuin, että mistä on kysymys.

Mitäs sanotte, eikö näytäkin melko aavemaiselta! En ollut ikinä nähnyt moista näkyä ennen. En ainakaan tässä mittakaavassa. Puu oli todella iso ja kaikki sen haarat olivat tämän seitin peitossa. Mieheni osasi kertoa minulle kuka on tällaisen jälken takana. Tuomenkehrääjäkoi.

Ja jos oikein tarkkoja ollaan, on tämän takana nimen omaan tuomenkehrääjäkoi perhosen toukka. Perhosen toukat elävät suurina ryhminä tuomessa ja kehräävät puuhun harsomaisen kudoksen. Välillä harsomainen kudos peittää vain oksia ja lehtiä, ja välillä koko puun, tai tässä tapauksessa puut.

Tuomenkehrääjäkoi perhosen toukat elävät erittämänsä seitin suojassa ja syövät tuomen lehtiä. Saattaappa käydä jopa niin, että ne tyhjentää koko puun lehdettömäksi. Ensin syödään kimpassa yksi oksa tyhjäksi ja sen jälkeen siirrytään seuraavaan oksaan. Järjestelmällistä, sanoisin =). Onneksi puu selviää siitä, sillä se kasvattaa uudet lehdet myöhemmin.

Tuomenkehrääjäkoin toukkia ja tätä harsokudosta voi havaita tuomessa alku- ja keskikesällä. Kun toukat ovat syöneet tarpeeksi, ne koteloituvat kutomansa seitin uumeniin. Loppukesästä kotelosta kuoriutuu tuomenkehrääjäkoita. Se on valkoinen pieni perhonen (siipienväli 20-24mm), jolla on mustia pilkkuja.

Naaras munii noin kuusikymmentä munaa, joista toukat kehittyvät. Näin suuren kudelman tekemiseen tarvitaan varmasti valtava määrä toukkia. En tiedä, haluaisinko nähdä sellaista määrää toukkia yhtä aikaa, vaikka en matoja toki pelkääkkään =D.