keskiviikko 14. elokuuta 2013

Työmatkan varrella...

Päästyäni Suomenlinnan lautalta, jatkoin matkaani kävellen kauppatorin halki.


Kauppiailla oli jo kova tohina päällä. He asettelivat pystyyn myyntikojuja ja myytäviä tuotteita.


Erilaiset salaatit herkullisesti rivissä!


Sen lisäksi, että vihannekset ovat terveellisiä, ovat ne minusta myös oivaa silmän ruokaa.


Näiden lomassa oli mukava tehdä työmatkaa ja herkutella silmillä.


Ennen Havis Amandan patsasta koin mukavan yllätyksen!


 Löysin Café Köketin konttikahvilan! Ihan mielettömän viehättävä paikka!


Kuljetus lavoista oli tehty asionti koroke.



Herkkuja oli moneen lähtöön, niin suolaista kuin makeaakin.




Kahvilan edustalla oli tuoliryhmiä ja niissä värikkäitä pöytäliinoja. Se, että ne olivat erilaisia, tekivät paikasta hauskan. Ja se, että pöytäliinoja ylipäätään oli pöydällä, teki pakaista tosi viihtyisän. Café Köketin nettisivuille pääset tutustumaan tästä.


Kahvilan reunalla oli ryhmä lepotuoleja. Miettikää, millaista olisi istuskella tässä mukavan juoman kera ja katsella maailman menoa =).


Pahvikahvi lähti mukaan ja matka jatkui.


Jatkoin matkaani kävellen Espan puiston läpi. Tällä lavalla olen muuten ollut soittamassa muutaman kerran =).




Espan puistossa sijaitsee ravintola Kappeli. Voitteko kuvitella, se on ollut siinä jo vuodesta 1867! Aika moni sukupolvi on ennättänyt Kappelissa piipahtamaan. Heidän nettisivuille pääset tutustumaan tästä.


Myös Espan puisto on vielä tässä vaiheessa aamua hiljainen.




Kun kerran pääsin tulemaan töihin kauppatorin kautta, ostin työkavereille tuliaisia, tottakai =).

Työmatka oli ihanan erilainen, kuin mitä normaalisti olisi ollut. Aamu alkoi hienosti ja tuli muutama valokuvakin otettua (tässä ei ollut toki kaikki =). Sen tajusin myös, että pitäisi useammin rikkoa rutineeja ja tulla töihin toista kautta, virkistäisi päivän alkua kummasti. Tai siis rikkoa rutiineja ylipäätään, ei pelkästään aamuisin =D.

8 kommenttia:

  1. Helsingistä saa just sellaisen kuvan kun se aamuisin on. Rakastan sinua Helsinki... just noin! Aamuisin, rauhassa, kauniina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on ihana, varsinkin kesällä ja varsinkin aamulla =)

      Poista
  2. Mikä ihana kaffela! Muutenkin aamtori ja mukillinen kahvia kaupungin herätessä on yksi must-do kesäkokemuksiani - tosin se toteutuu aina täällä lounaisrannikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Pienistä asioista ne elämän suuret nautinnot koostuu =)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Olet saanut niin ihanasti tunnelman tallennettua kuviisi.

    VastaaPoista
  4. Hienot tomaatit, kirsikat ja herneet , Nami nam ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikkäät vihannekset ja hedelmät inspiroivat kuvaamaan (tai siis minua taitaa inspiroida vähän kaikki =D).

      Poista