keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Helsingholm

Mukavan merimatkan jäljeen saavuimme Helsinholmin saarelle. Matkan varrella ollaan käyty "Vaahteranmäessä", "mummolassa" ja nyt tultiin "Saaristonlapset" maisemaan. Kai olette joskus katsoneet niitä ihania elokuvia, jossa pienet lapset seikkailevat merenrannalla ilman pelastusliivejä =D.






Rantauduimme viereiseen laituriin, joka sijaitsi hieman matalammassa rannassa. Jätimme mahdollisesti vielä rantaan tuleville purjeveneille tila syvempään laituriin.


Helsingholm on saari, jossa jo 20-luvulla on vieraillut kuuluisuus, nimittäin yksi meidän presidenteistämme Lauri Relander.


Satamaan mahtuu noin 30 venettä. Mikäli laiturissa on täyttä, voi veneen ankkuroida suojaisaan lahteen, jossa on hiekkapohja. Samaisessa lahdessa oli myös mukava ja lapsiystävällinen uimaranta.


Satamasta löytyy kioski, jossa myydään mm. kalaa, kiitos saarella asustavien isä ja poika Anderssonien, jotka ovat ammattikalastajia. Lohta oli tarjolla todella erilailla mautettuna ja vaihtoehtoja oli moneen makuun. Oli valkosipulilla mausetettua, aurajuustolla, chilillä jne. Kalaa toki ostettiin ja ai että maistui jälleen hyvältä paahtoleivän päällä. 


Satamamaksu maksettiin seinustalla sijaitsevaan "postilaatikkoon".




Saaren pääasiallisena elinkeinona on melkein 250 vuotta ollut kalastus yhdistettynä kotieläintenhoitoon sekä maanviljelyyn. Kotieläimiä löytyy tänäkin päivänä saarelta. Oli koira, kissoja, pupuja, lampaita ja ihana hevonen. Satamassa oli opaste, jossa kerrottiin, miten eläinten kanssa toimitaan ja varoitettiin mm. kyykääremistä. Oikein hyvä opaste!






Täällä riitti jälleen kuvattavia merellisiä yksitiskohtia vaikka millä mitalla.




Saunaa emme täällä kokeilleet, mutta kävimme sitä katsomassa. Sauna sijaitsi aivan uskomattoman upealla paikalla! Saunaa oli mahdollisuus varata maksua vastaan satamasta.


Valitettavasti en saanut kuvaan vangittua sitä ihanaa vihertävän turkoosia värisävyä joka saunan edustalla oli. Tuli sellainen fiilis, kuin olisi ollut ulkomailla. Saunan sijainti oli ehdottomasti tähän saakka näkemistäni kauneimmalla paikalla.


Helsingholmin ympäristö on kotoisa ja pihassa oli mahtava nurmikenttä pelata pelejä. Paikalta löytyikin frisbeegolf, jota toki kokeiltiin.


Saarella asustaa isäntäperhe Anderssonit. He pitävät saaresta ja sen ympäristöstä hyvää huolta. Vastaanotto oli todella ystävällinen ja vierailusta jäi vieraanvarainen filis.






Paikka on ehdottomasti vieräilemisen arvoinen. Helsingholmin saaresta ja ennen kaikkea sen todella mielenkiintoisesta historiasta pääset lukemaan täältä. Saarella oli myös helposti kuljettavia luontopolkuja, niistä lisää seuraavalla kerralla.

12 kommenttia:

  1. Muistan lapsuudesta, että "äitin kaupassa" oli tuollainen samanlainen vaaka, todella nostalginen esine. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Vanhat tavatat on jotenkin ihania, niin täynä kaikenlaisia mukavia muistoja =)

      Poista
  2. Voi ei miten ihanan idyllinen paikka! Tuonnekin on vielä joskus päästävä! Olen kipeänä kotona ja mieli vähän maassa, joten haikeus iski näitä kuvia katsellessa oikein voimalla. Näitäkin kauniita kuvia tulen varmasti katsomaan vielä monet kerrat, sillä ensi kesän lomareissu jääkin meiltä tekemättä. Aikuisopiskelussa ei tunneta sanaa kesäloma. 7 päivän vapailla ei kovin pitkälle pötkitä. No, ehkä sitten vuonna 2015.......Kaunista keskiviikkoa sinulle Katinka ja kiitos ihanasta nojatuolimatkasta Helsingholmin saarelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ansku! Ihanaa jos tästä oli iloa sinulle. Ja todellakin pikaista paranemista <3! Kurjaa että ensi kesän ei ole lomaa, mutta otat irti kaiken hyvän fiiliksen niistä pyrähdyksistä joita pystyt tekemään. Nämä paikat onneksi säilyvät paikallaan =).

      Poista
  3. Ihania maisemia meren rannalla, voih! Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nonna <3! Paikka oli ihan vertaansa vailla. Suotta ei ollut sitä moni kehunut etukäteen =).

      Poista
  4. Sinulle olisi blogissani haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna, pitääkin heti käydä kurkkaamassa =D.

      Poista
  5. Kyllä on toi saaristo kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä =D.Siksi siellä viihdynkin niin hyvin.

      Poista
  6. Hei Katinka! Ihana Helsingholm! Ihania kuvia! Laitan sinulle kuvan saaren albiinohevosesta, kun olen isomman koneen ääressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3! Ihanaa saada kuva siitä hauskasta hepasta. Näin sen vilaukselta, hän makoili helteellä metsän siimeksessä, sää oli tosi paahtava silloin.

      Poista