maanantai 21. lokakuuta 2013

Tunnhamn

Niin tuli jälleen aika vaihtaa maisemaa ja lähdimme katsastamaan Tunnhamnin. Olimme saaneet nauttia auringosta koko loman ajan ja eikä se pettänyt meitä tänäänkään. Saimme ajella leppoisassa tuulessa ja auringon lämmössä.




Tunnhamn sijaitsee rauhaisassa lahdenpoukamassa. Satamaan saapuvaa veneilijää tervehtii jälleen saaristolaismaisema parhaimmillaan.


Käsillä oli elokuun alku ja sesonkin pikkuhiljaa hiipumassa. Laiturissa oli hyvin tilaa, sillä siellä oli vain yksi vene ennen meitä. Päivän mittaan saattin muutama lisää, mutta ruuhkaa emme saaneet aikaiseksi.




Täältäkin löytyi lampaita. Paikan emäntä Thelma on ahkera käsityöihminen ja hän valmistaa lampaan villoista vaikka mitä, mm. jo legendoiksi muodostuneita kengänpohjallisia. Näistä saimme kuulla jo muissa satamissa kehuja.


Joukossa pitää aina olla mukana myös se yksi kuuluisa mustalammas =D.


Thelmalla oli talossa oma käsityöpuolti. Opasteet löytyivät heti rannasta.


Eivätkö olekkin kauniita tossuja!


Tässä niitä kuuluisia kengänpohjallisia. Kuulema kun tällaiset laittaa saapaaseen, tarkenee niillä pakkasellakin ulkona. Ja mikä parasta, ovat aitoa suomalaista, aitoa käsityötä ja aitoa villaa.


Tarjolla oli myös perinteisiä villasukkia. Olen tainnutkin hehkuttaa jo aikaisemminkin, että villasukat ovat numero yksi, uno, one, ett, üks, une, unum, egy, moja, jedan ja een niin keski kesällä, kuin puhumattakaan myöhäisestä syksystä. Itse vannon villasukkien nimeen ja niitä pitää olla aina veneellä vakkaristi.


Satamamaksu maksettiin taloon. Samasta paikasta sai myös avaimen sataman sähkötolppiin. Kun saapui pihaan, vastaan nelisti ihana hyväntuulinen koira. Ihan vähän oli sellainen olo, että olenko oikeassa paikassa, mutta rohkeasti vaan eteenpäin. Vinkiksi paikan isännille, portille voisi laittaa rohkaisevan kyltin, että sataman "toimisto" sijaitsee myös talossa =).


Piha oli ihana ja paikalta löytyi kaikkia ihania yksityiskohtia.




Pihasta oli satamaan upea näkymä. Siellä se vetää henkeä meidänkin venho merimatkan jälkeen. Kuten näette, tilaa on vielä vaikka millä mitalalla.


Tässä maaseudun kalustoa, ihania!






Satamassa heti laiturin päästä löytyi jätehuolto ja puucee. Meillä loppui vesi tankista loman aikana vain kerran ja se sattui tietenkin täällä, jossa laiturolla ei ollut vesipisteitä. Bongasimme saunan seinästä vesihana, makutesti paljasti, että makeaa vettä tulee. Viereinen venekunta lainasi meille reilun viiden litran kannua, joten kippari pääsi vedenkanto hommiin =D.


Seuraa jo tutuksi tullut vessaraportti: Täällä oli jälleen vastassa yksi lomamme siisteimistä vessoista. Vessoja oli vain yksi, mutta sataman kokoon nähden se täytti tehtävänsä mainiosti (varsinkin kun laituri ei ollut täynnä).


Katsokaa miten siisti! Ja lukemsita oli varattu kahdella eri kielellä niin paljon, että ei varmasti lopu kesken istunnon. Ja paras juttu tulee nyt, nimittäin vessassa oli myös ilmanraikastin! Arvatkaas säikähdinkö, kun se suhautti automaattisesti suihkeen selkäni takana?? Pyöritin päätäni hetken, että mikä elukka se siellä, mutta sitten alkoi tulla hyvä tuoksu nenääni ja bongasin laitteen seinästä =D.


Satama sijaitsi suojaisassa paikassa, vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen. Paikkaa voi suositella lämpimästi. Sesonkina on lisäksi tarjolla myös tuorretta savukalaa ja tuorreita sämpylöitä. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että emme pääseet tällä kertaa niistä nauttimaan. Saaressa on myös aivan ihana luontopolku, josta lisää seuraavassa postauksessa.

9 kommenttia:

  1. Kyllä ne villasukat on ihan ehdottomat myös mökillä. Ehkä just keskikisällä keskellä päivää oon ilman villasukkia, mutta jo illalla vedän jalkaan. Suojaa myös hyvin hyttysiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä =). Käytän villiksiä kanssa ihan ympäri vuoden. Kudoin yhdet tosi paksusta langasta niin että ovat melkein tossut sisällä.

      Poista
  2. Hei Katinka! Lähetin sinulle kuvan Helsingholmin valkoisesta hevosesta. Tunnhamnissa en ole käynytkään, tähän postaukseen pitää tutustua paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuva tuli perille ja oli ihana! Tunnhamnissa oli kanssa tosi ihana luontopolku, siitä tulee postaus huomenna =).

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Onneksi nämä postaukset säilyvät täällä vielä tuleviakin vuosia silmälläpitäen, sillä minun on päästävä Tunnhamniinkin, lukuisan muun paikan lisäksi ;) Voi hitsin pimpulat kun ensi kesä jää väliin, mutta seuraavana on ihan pakko päästä käymään edes muutamassa näistä ihanista paikoista, joista olet postannut! Talvella tänne on tosi hyvä tulla haaveilemaan ja ihailemaan upeita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3! Kuten jo aikaisemmin blogissasi totesin, nämä paikat kyllä säilyvät ja kesiä tulee. Itse harrastan samaa, keräilen toisten blogeista paikkoja muistiin talven aikana, jonne sitten kesällä on päästävä. Kesästä on tosi ihana haaveilla ja katsella toisen ottamia upeita kuvia. Listaa on jo sen verran, että useampi kesä minullakin menee, ennen kuin kaikki on koluttu =D. Tänäkesänäkin jäi monta paikkaa vielä näkemättä, missä piti käydä. Aika vaan ei riittänyt.

      Poista