torstai 3. lokakuuta 2013

Vierasvenesatama Verkan

Korppoon keskustasta oli reilu kilometrin matka Verkanin vierasvenesatamaan. Olimme ennen matkaa lukeneet, että vierasvenesatamassa sijaitsevassa ravintola Buffalosta saisi maankuuluja ribsejä. Käsillä oli sopivasti ruoka-aika, joten sinne siis. Samalla pääsimme näkemään Verkanin vierasvenesataman.


Marssimme pienessä tihkusateessa ja pian olimme perillä. Vierassataman konttorissa oli pieni kioski.
 

Ravintola Buffalo löytyy heti satamasta. Vatsa kurni jo, joten ei kun syömää ja tilaamaan mitäpä muuta kuin ribsejä.


Pian tulee ruokaa =).


Ribsit olivat todellakin maineensa veroisia. Perunavaihtoehtoja oli monia. Minä otin omani lohkoperunoilla. Perunat olivat hyviä mutta silti iski annoskateus, sillä mieheni otti kermaperunoilla ja ne olivat suorastaan taivaallisen makuisia! Ribsejä tuli iso määrä, joten nälkä lähti heittämällä. Joten jos eksyt jossain vaiheessa Korppooseen, niin melkein näiden ribsien takia kannattaa tulla Verkanin satamaan.


Tässä vielä kuva juniorin jälkkäristä, joka puolestaan aiheutti annoskateutta viereisen pöydän lapsille =D.




Sataman rakennukset olivat kauniita.




Katsokaa miten kauniit huoltotilat!


Satamaan mahtuu noin 80 venettä ja ravintolan lisäksi sieltä löytyy kaikki mahdolliset palvelut: sauna, suihkut, septintyhjennys, jätehuolto, pesutupa ja polttoainemyynti. Täyden palvelun satama siis!


Verkanin vierasvenesataman ja ravintola Buffalon nettisivuille pääset tutustumaan tästä.


Lähdimme takaisin keskustaa, jotta pääsemme bussilla takaisin veneelle. Matkan varrella meitä tervehti nämä todella hauskat halkomiehet =D.




Eivätkös olekin vekkuleita?

6 kommenttia:

  1. Saariston parhaat ribsit, ehdottomasti! Verkan on kiva paikka. Hyvät kuvat! Kiitos, oli kiva näin "lokakuussakin" piipahtaa Verkanille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3! Kyllä tuli itselläkin vesi kielelle ja ikävä noita ribsejä kun kirjoittelin tätä postausta =D.

      Poista
  2. Ps. piipahtaa sanalle piti nuo hipsut kiinnittää. Oikoluku vähän jumissa, huomaan.

    VastaaPoista