keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vuosi blokkausta takana

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiini. Muistan vieläkin elävästi sen, ai että miten jännitti! Olen ollut innokas valokuvaaja jo useamman vuoden, mutta blogini myötä homma on lähtenyt ihan lapasesta =D.

Kaikki alkoi siitä kun mietiskelin, että kuvia tulee otettua paljon ja kovalevyt täyttyy. Mietiskelin, että mitähän niillä kaikilla kuvilla oikein tekisin. Olisivatko ne sellaisia, että niitä voisi joku muukin katsella? Entä jos en saakkaan yhtään lukijaa, kauanko jaksaisin ylläpitää blogia vain omaksi ilokseni? Mikä olisi blogin punainen lanka? Se ei taida riittää, että lätkii vain kuvia peräjälkeen näytille. Ja mikä ihme blogille nimeksi?

Nimi tuli mieleeni yhtenä aamuyönä kun heräsin kesken unieni (huomaatteko, mietin asiaa lähes yötä päivää). Olen aina haaveillut, että osaisin oikeasti valokuvata ja saisin otettua elämässäni edes sen yhden hyvän kuvan. Haaveillut hyvästä kuvasta.... haa... haaveena hyvä kuva, siinä nimi blogille! Vielä tarkistus, ettei sellaista jo ole, ei ollut joten se oli siinä. Sitten opettelemaan Bloggerin käyttöä, millainen kuva yläbanneriin? Kummalle puolelle infot, mikä fontti, että olisi luettava?


Näin jälkeenpäin hymyilyttää itseänikin. En olisi kuuna päivänä uskonut, millainen maailma bloggaamisen myötä avautuu. Miten ihania kommentteja olen saanut ja 45 lukijaa! Blogiani on käyty katsomassa lähes 48000 kertaa (ja kaikki eivät ole nettirobotteja =D). Postauksia on kertynyt vuoden aikana 257 kappaletta. En osannut todellakaan unelmoida tällaisesta. Voin ilokseni todeta, että olen saanut blogin myötä aivan ihania blogiystäviä.


Tämän juhlapäivän ja kakun kerma olette ehdottomasti te ihanat lukijani! Ilman teitä en olisi saanut kokea näitä ihania hetkiä. Te olette olleet innoittajani ja tulette olemaan sitä edelleenkin. Ilman teitä blogini ei viettäisi yksivuotis synttäreitä tänään.

Blogin jatko luo tietyllä tavalla myös paineita. Miten jatkaa, että lukijoiden kiinnostus pysyisi yllä ja että mahdollisesti saisin uusia lukijoita lisää? Kova into, harjoittelu  ja perehtyminen on käynnissä sen suhteen, että kuvat olisivat jatkossa parempia. Olen käynyt kuvauskurssila ja aioin osallistua edelleenkin.

Vielä kerran, ISO kiitos teille kaikille! Toivottavasti pysytte jatkossakin "kanavalla" =D.

28 kommenttia:

  1. Onnittelut sinulle ja nimi on hyvä!
    Sitä varmaan jokainen haaveksii sitä oikein hyvää kuvaa.
    Yöllä tulee hyvät ajatukset mieleen minullakin usein.
    Iloa päivääsi, kuvasi ovat hyviä jo ja aina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Seijastina <3! Olen todella otettu kommentistasi ja erittäin ilonen siitä, että olet lukijoideni joukossa! Tämä rohkaisee jatkamaan =).

      Poista
  2. Onnea 1v:lle! Tuntuu että olisit ollut kauemmin bloggailemassa :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Viherrys <3! Tämä on ollut aivan ihana vuosi ja ennen kaikkea sen vuoksi, että on "tutustunut" mahtaviin bloggareihin =).

      Poista
  3. Onnea syntymäpäiväsankarille ! Minusta sinulla on jo homma hallussa; voit toki lukea http://www.pinkbubble.fi blogista miten voi saada vielä lisää lukijoita mutta minusta tuntuu että osaat jo useimmat siellä neuvotut vinkit luonnostaan. ("Päivän asu" -postausta emme tosin ole vielä nähneet, hymiö.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elena ihanasta kommentistasi <3! Olen selaillut tuota pinkbublea, mutta en ole vielä päässyt "sanoista tekoihin" =). Olen ajatellut ainakin uudistaa tuota sivupanelia vähän. Luulen että päivän asua ei tulla näkemään tässä blogissa. Se on minusta nättien ja nuorien juttu ja minä en ole enään kumpaakaan =D. Lisäksi olen niin totaalisen epämuodikas kun vain joku olla voi. Ihanaa, että olet ollut mukana tällä blogi"matkallani".

      Poista
  4. Onnea Katinka ja "Haavena hyvä kuva". On ollut ilo tutustua blogiisi ja verrattomien kuviesi maailmaan. Sinusta on tullut blogiystävä minulle! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihana Tuulia <3! Kiitos itsellesi, että olet jaksanut näitä meikäläisen "juttuja". Voin lämpimästi todeta, että sinusta on tullut myös minulle todellinen blogiystävä <3!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Voi kiitos Marja <3! Meidän pitää nähdä ehdottomasti ensi kesänä taas vaikka Suomenlinnassa =D. Voisimme istua iltaa, ja Mona pitää ottaa mukaan, täällä on rapsutuksia taas varastossa koko vuoden edestä =D.

      Poista
  6. Paljon onnea Katinka!! Olen tosi iloinen että löysin tämän valloittavan blogisi. Täältä löytyy hienoja kuvia, paljon tietoa, kivoja tarinoita ja vaikka mitä muuta....
    Olen myös todella iloinen, että olet blogiystäväni, kiitos Katinka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ansku, sielun kumppanini <3! Kiitos ihanasta kommentistasi. Samaa voin sanoa myös sinun blogista. Upeaa, että ollaan "tavattu" =D.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiju <3! Mikäs tässä on "juhliessä" kun on näin ihania ystäviä mukana =).

      Poista
  8. Onnea Katinka ja on ollut kiva tutustua ihan livenäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ulla, kiitos <3! Samoin, oli todella mahtavaa tavata viime kesänä. Nähtiin teidän kippari venemessuilla, toivottavati tuli terveiset perille =D. Toivottavasti tavataan taas ensikesänä, se olisi tosi kivaa!

      Poista
  9. Onnea Katinka! Paljon olet kehittynyt kuvaajana sinä aikana, kun olen blogiasi seurannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos NJ <3! Kommenttisi lämmittää todella. Vielä on paljon kehittymisen varaa, mutta onneksi tämä harrastus mahdollistaa sen. Olen tykännyt paljon myös sinun blosita, niin juttujen kuin kuvienkin puolesta. Olen saanut niistä paljon ideoita itselleni. Kiitos, että olet lukijoideni joukossa.

      Poista
  10. Paljon onnea yksivuotiaalle! Haaveesi on toden totta tänä ensimmäisenä vuonna toteutunut ja innolla jään seuraamaan mihin kaikkialle tulet kamera kädessä vielä yltämään.. Kiitos ihanasta ja blogimaailmaa valaisevasta läsnäolostasi Katinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taitsi <3! Olen ihan otettu kommentistasi. Ihan en vielä allekirjoita sitä hyvää kuvaa, mutta vannon, vielä se tulee =D. Katsotaan mihin yllä seuraavan vuoden aikana. Minusta on ollut myös ihana seurata sinun blogia, joten jatketaan matkaa molemmat, eiks vaan =). Upeaa, että olet ollut mukanani tällä "matkalla"

      Poista
  11. Lämpimät onnittelut, Katinka! Sinulla on ihania valokuvia ja viihdyn hyvin täällä. Kommentoin aika harvoin, mutta käyn kurkkimassa useamman kerran viikossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja <3! Olet yksi innoittajani ja syypää siihen että tämä blogi on koskaan syntynyt =D. Keskustelut vuosi sitten kanssasi antoivat minulle paljon ajateltavaa ja idea blogista syntyi. Kiitos Katja, että olet ollut alusta asti mukana <3!

      Poista
  12. Onnittelut täältäkin! Kiitos kun olet jaksanut blogata, vieläpä hurjan ahkerasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Merenneito <3! Tämä on vienyt todella ihan mennessään ja olen nauttinut todella paljon. En olisi koskaan voinut kuvitella, millainen maailma bloggaamisen kautta avautuu ja että "tutustuu" näin ihaniin ihmisiin kuin esim. sinä. Ensi kesän missioksi otetaan, että tavataan jollain laiturilla, jookos?

      Poista
    2. Tehdään näin ihana! :) Voisit laittaa mulle jotkut real life -yhteystietosi tai fb-nimesi osoitteseen: matkalla.merenneidoksi@gmail.com

      Poista
    3. Jesg, näin tehdään, laitan heti tietoja tulemaan =D.

      Poista
  13. Onnittelut blogille ja bloggaajalle! Blogiasi on ollut hurjan kiva seurata, bongailla mahtavia paikkoja saaristosta ja yleisesti vaan fiilistellä! Toivottavasti törmättäisiin vielä joskus livenä jossain päin saaristoa - meidän punaisen kellukkeen saa helposti kiinni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Paula-Maija <3! Ihanaa, että olet ollut tässä minun taipaleella mukana. Ja ehdottomasti olisi mukava "törmätä" jollain laiturilla ja päästä tutustumaan teidän sympaattieseen Kerttuun =).

      Poista