keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Hopea ei ole häpeä

Ilokseni huomasin, että jälleen on uusia lukijoita liittynyt mukaan. Lämpimästi tervetuloa, toivottavasti viihdytte pitkään =).

Joulukuun lopulla kerroin teille, että osallistuimme Volvo Pentan järjestämään kilpailuun, jossa piti tehdä piparkakkutaikinasta jokin merellinen juttu. Mitäpä muuta tuli majakkahullulle mieleen kuin majakka saari. Sellainen sitten juniorin kanssa rakennettiin. Millainen siitä tuli, voit käydä katsomassa täältä. Päävoittona oli VIP paketti Göteborgin venemessuille hotellit ja kaikki.



Päävoittoa ei tullut, mutta saimme toisen palkinnon! Lähetti soitti ovikelloa viimeviikolla ja palkinto tuli perille.


Toinen palkinto oli Riedelin viinikarahvi O. Esine oli todella kaunis ja tokihan toinen sija lämmitti mieltä (heti sen jälkeen kun oli toipunut siitä harmistuksesta, että pienestä jäivät väliin Göteborgin messut =D). Saimme vielä lisäpalkinnoksi liput Helsingin venemessuille (ne saapuivat postissa jo aikaisemmin ja ne tulivatkin jo käytettyä).




Karahvin pohjassa on "kupla" jonne saa laitettua peukalon (ja kuvaajan), kun kaataa viiniä. Katselin netistä Riedelin karahveja ja tämä miellytti minua ehdottomasti eniten. Heiltä löytyi myös sellaisia malleja, joista minulle tuli mieleen sorsa. Ja nyt en tarkoita sitä lintua, jolle käydään syöttämässä pullaa lammella, vaan siitä sorsaa, jota käytetään miespotilaille sairaalassa =D. En olisi voinut sellaista karahvia nauramatta käyttää.


Veneelle tätä ihanuutta ei parane viedä, sillä ei tarvita kuin yksi iso aalto ja se on pian palasina. Nautimme siitä siis vain kotona.


Tuntui tosi kivalta saada palkinto kaiken sen uurastuksen ja sokerissa palaneiden sormien jälkeen. Homma ei mennyt hukkaan =D. Tosin vannoin majakkasaarta rakentaessa, että se oli minun viimeinen rakennelma. No, katsotaan taas loppuvuona, kun muisto ja kipu palaneista sormista on haitunut, mitkä ovat silloin fiilikset. Kiitos Volvo Penta palkinnosta!

15 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon. Palkinto (vaikka hopeakin ... :) kannustaa kokeiluihin ja seuraaviin kilpailuihin.
    No ei vaiska, hopea ei todellakaan ole mikään häpeä, vaan voitto. Olisit voinut jäädä kokonaan ilman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Kyllä palkinto kovasti mieltä lämmitti, varsinkin kun majakkasaaren tekeminen ei ihan käden käänteessä minulta onnistunut. En ole todellakaan mikään leipuri ihme =D.

      Poista
  2. Jep, hoppee ei todellakaan ole häppee! Onnittelut kakkossijasta! Voittajatyön täytyy olla aivan huikea, koska tuo teidän työstämä rakennelma on niin upea. Majakka-aiheisella tuotoksella pitäisi mielestäni irrota aina muutenkin suvereeni voitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi =). Voittajahan ei tietenkään meidän mielestä ollut ollenkaan hieno... no olkoon menneeksi, olihan se tosi hieno =). Se oli sellainen rivi merimakasiineja. Komanneksi tuli Pilottivene (joka oli kyllä rehellisesti sanottuna minun mielestä voittajaa hienompi).

      Poista
  3. Palkinto on ajattoman kaunis ja ansaittu, onnea vielä kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito =). Tykkäsin siitä kovasti, kaunis esine.

      Poista
  4. Hopea on kauniimpaa ♥
    Onnittelut!
    Ihana tuo viinikarahvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina =). Pidin itsekin karahvista paljon ja mikä parasta, minulla ei ollut karahvia entuudestaan. Nyt on.

      Poista
  5. Wauuu!! Paljon onnea hienosta kakkossijasta ja kauniista palkinnosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku =). Palkinto tuntui tosi kivalta =).

      Poista
  6. Onnea paljon voitosta :-) !
    Hehhehhh... sorsa nauratti ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitod Viherrys =). Olisi se sorsakarahvi naurattanut minuakin, jos olisin sellaista joutunut käyttämään =D.

      Poista
  7. Onneksi olkoon, teoksenne oli upea! Olisitte ansainneet kyllä ekan palkinnon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ =). Tuntui tosi kivalta saada palkinto varsinkin kun en ole oikeasti mikään leipuri ihme =D.

      Poista