perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kevät on täällä!

Niin se talven selkä taittui ja kevät on täällä nyt ihan virallisesti, kalenterinkin mukaan. Talvi kesti tänävuona vain neljä viisi viikkoa ja se oli kyllä minun muistissa olevista talvista lyhin talvi ikinä (ja tässä on sentään jo melko monta talvea nähty =D). Vaan en valita, lumitöitä tuli tehtyä parkkipaikalla vain kaksi kertaa. Edelliset kolme talvea on vielä hyvässä lihasmuistissa.




Kävimme perheen kanssa ulkoilemassa viikonloppuna. Piti tietenkin mennä katsastamaan rannat, miltä kevään tulo näytti.




Hyvältä näytti! Mielen täytti hyvä fiilis siitä, että päivä päivältä olisi veneen lasku lähempänä. Ja se, että päivät pitenevät jo ihan silmissä, antaa voimaa. Olen valon lapsi, rakastan aurinkoa yli kaiken.





Sanokaa hep kun kyllästytte näihin laitureihin ja kaisla rantoihin =D. Itse vain jostain syystä rakastan niitä todella paljon. Niissä on jotain mitä ei pysty selittämään. Nämäkin laiturit ovat jo toisella kuvaus kierroksella (ne ensimmäiset kuvat eivät päätyneet koskaan tänne). Aktiivisesti yritän miettiä uusia ulkoilupaikkoja että saisin samalla uusia kuvauskohteita. Mutta monesti vaan veri vetää merenrannalle.








Sää on ollut pitkään niin lauhaa, että minä en uskaltaisi mennä enään meren jäälle. Muutenkin kammoan heikkoja jäitä. Uskaltaudun sinne vain pitkän ja kylmän, pakkastäyteisen talven jälkeen. Luonnollisestikaan tänä talvena ei ole tullut tilaisuttaa minulle mennä jäälle. Olkaa kaikki varovaisia.


Hyvin palvelleet poijut ovat päässeet samaan kasaan =D.




Jonkun kumppari odottelee kesää jo valmiiksi laiturilla. Ei muuta kuin lisää ilmaa ja vesille... sitten kun jäät hellittävät. Hmm... ehkä näyttäisin sille myös rättiä ja pesuainetta ensin =D.


Nämäkin kuvat napsin lenkkikaverillani, Canon PowerShot SX260 HS kamerallani. Se on kokonsa puolesta niin kätevä, mahtuu hyvin taskuun eikä paina paljoa. Ja poweria löytyy =).

Oikein ihanaa ja keväistä viikonloppua teille kaikille. Helsingin messukeskuksessa on tulevanan viikonloppuna Kamera&Kuva messutapahtuma, joten allekirjoittanut suuntaa sinne.

12 kommenttia:

  1. Kevät on tullut, aivan ihana juttu.
    Vähän vaan koleeta on täällä.
    Miten kauniit kuvasi ovatkaan, niissä on jotain ihme hehkua erilaista, ja tietty kaunista kuin yleensä.
    Onko niissä vähän HDR maisuutta, vai mitä en päässyt selvyyteen.
    Kertakaikkiaan kauniit värit, tai sinulla on tuo poweri tosi hyvä maisemakuvaukseen.
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Seijastiina ihanista sanoistasi. Tuo minun taskukamera on kyllä kokoonsa nähden melkoinen pakkaus. Hämmästyn sen kanssa itsekin joka kerta uudelleen ja uudelleen. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Ai että miten kauniita ja ihanan valoisia merenrantakuvia! En ikinä sano hep :) Kaikki rantamaisemat, niin järven, kuin meren rannat, laiturit, kaislat, kalliot, majakat, kalavajat yms. ovat kohteita, joihin en ikinä kyllästy. Valoisaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku =). Mahtavaa kuulla, että jaksat katsella jatkossakin näitä kaisla-ranta-kivi-meri-lokki-majakka-kummeli-kalavaja kuvia. Niitä nimittäin tulee aivan varmasti lisää. Ensikesänä kolutaan lomalla Ahvenanmaata, joten odotukset ovat kuvaamisen ja maisemien kannalta korkealla =). Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Ei kamerassa ainakaan ole mitään puutteita, mutta ei ole myöskään sinun kuvaussilmissä..
    Meri ja etenkin laiturit ovat minun(kin) heikkous. En tiedä missä olet ollut kuvaamassa, mutta jotain tuttua on, vaikka ei kuitenkaan ole. (Itse käyskenteln Espoonlahden rannoilla)
    Antoisaa messumatkaa, kiva kun huomautit siitä. Täytynee katsoa, joskos itsekin menisin sinne (siellä on samaan aikaan myös tanssikilpailut Finland open).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Orvokki! Espoossa meillä on onneksi paljon kuvauksellista rantaa. Nämä kuvat on otettu Nuottalahden rantuvilta. Minä odotan täällä huomista kuin lehmä uutta kesää. On upeaa päästä käpistelemään kaikkia kamera ja kuvausjuttuma messuille =).

      Poista
  4. Voi, miten upeita kuvia!! Laiturit, meri, saaristo... näitä kuvia en kyllästy katsomaan. Olen itse ollut viime aikoina vähän saamaton bloggaaja, mutta eiköhän se siitä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Mukava kuulla, että jaksat katsella jatkossakin, nimittäin kuvia mereltä tulee jatkossakin ihan varmasti. Kesällä ei varmaan muita tulekkaan =D.

      Poista
  5. Hienoja kuvia ja erityisen mageet värisävyt :)

    VastaaPoista
  6. Hieno uusi kevätlookki blogissa :-).
    Taidetaan tykätä kaikki samoista aiheista - ei kyllästytä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys =). Niin se taitaa mennä, että kun merellisistä kuvista tykkää, ei niihin voi kyllästyä =).

      Poista