keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Huolto tauko

Vielä ei ole kesäloma alkanut, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Tekniikka ei ollut minun puolella ja niinpä jouduin viemään kannettavan tietokoneeni huoltoon. Siis juuri sen tietokoneen, jossa on valmiiksi käsitellyt valokuvat. Alkuperäiset ovat onneksi tallella ulkoisella kovalevyllä, onneksi, sillä pieni pelko on, että kovalevy on saattanut mennä rikki.Toki kuvien uudelleen käsittely on homma sinänsä, mutta onneksi ne ovat sentään olemassa. Nyt sitten odotan kuin lehmä uutta kesää, koska saan koneeni huollosta takaisin. Ja ennen kaikkea, missä kunnossa se tulee takaisin =).

Mutta miksi kaikki tapahtuu minulle aina kesällä ja juuri loma kynnyksellä? Viime kesänä, juuri ennen lomaa, lakkasi kameran salama toimimasta ja eniten käyttämäni objektiivi otti outoja kuvia. Meinasin vaipua epätoivoon, kunnes muistin, että kameran mukana tuli yleisobjektiivi, se saisi kelvata. Ja ihan kohtuullisia kuvia sillä sainkin otettua aurinkoisina kesäpäivinä. Ei ollut aikaa viedä objektiivia huoltoon ja salamaa ei juurikaan kesällä tarvitse (ainakaan kovin usein). Syksyllä vein molemmat huoltoon ja nyt ovat kuin uusia.


Haluan jakaa teidän kanssa vielä yhden opin. Kävimme viime viikolla perheen kanssa kävelemässä Lauttasaaren ihanilla rannoilla ja ajattelin, että en ota kameraa tällä kertaa mukaan, vaan nautiskelen luonnosta ja maisemista ilman sitä. Mikä virhe!!! Luonto suorastaan hyppi silmilleni. Näin satakielen läheltä ja olisin päässyt kuvaamaan sen. Variksen poikanen istuskeli puussa ihan yläpuolellani. Kaksi isokoskelo poikuetta uiskenteli melkein kintuissani, kun seisoskelin hiljaa rantavedessä. Pari hanhipoikuetta oli ihan lähelläni. Ja puhumattakaan niistä ihanista maisemista. Kyllä harmitti, suorastaan potutti. Ja mikä se oppi tässä oli? Älä koskaan, siis k o s k a a n lähde matkaan ilman kameraa =D.

Minä yritän nyt siis olla kärsivällinen ja odotan (joka ei ole vahvuuteni ollenkaan) konetta huollosta takaisin. Hieman tämä harmittaa (no joo ollaan rehellisiä, ottaa pannuun ihan simona), mutta minkäs teet, tekniikka on tekniikkaa. Välillä jopa mietin sitä, että kuinka riippuvaisia me olemmekaan tekniikasta ja kaiken maailma laitteista. Että sitten kun niitä ei ole käytettävissä, on suorastaan orpo olo. 

Tästä tuli tällainen "enemmän tekstiä vähemmän kuvia" postaus tälläkertaa =D.



15 kommenttia:

  1. Tosi harmillinen tilanne! Sitä on kuin kissa pistoksissa, kun kamera tai tietokone on huollossa.
    Ja on kuin Murphyn laki, että jos lähdet ilman kameraa niin taatusti olisi kuvattavaa :)

    Keväällä opin sen, että useammin pitäisi suorittaa varmuuskopiointi. Pöytäkone teki tenän ja viimeisimmät kuvat eivät olleet ulkoisella kovalevyllä, mutta onneksi kovalevy ei sitten kuitenkaan ollut rikki.

    Toivotaan, että saat kannettavan pian takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kissa pistoksissa oli tosi osuvasti sanottu, juuri siltä täällä tuntuu =D. Minulla on kuvat ulkoisella kovalevyllä, mutta ne pitäisi vielä kyllä sieltä kopioida toisaalle, sillä jos se kosahtaa, sitten menee kaikki (tosi pelottavaa, kääk). Kyllä tämän tekniikan kanssa on välillä ihmeissään.

      Poista
  2. Minusta tuntuu myös että silloin kun kamera ei ole matkassa niin kuvattavaa olisi vaikka kuinka. Onneksi jotain saa kännykälläkin otettua mutta ei niin laadukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin =D. Kännykällä minäkin yritin räpeltää ja tuskastuin vain entistä enemmän, kun ei sillä saanut sellaista jälkeä aikaiseksi, kuin mitä olisi halunnut. No, tänään kävelin kipparini kanssa samat mutkat ja tällä kertaa oli kamera mukana =D. Kuvia tulossa, kunhan saan sen penteleen koneen sieltä huollosta kotiin =).

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Pikaista toipumista kaikelle tekniikalle. Kyllä sen on itsekin huomannut, miten tärkeä se kamera on, varsinkin näin veneilykaudella. On se iso ilo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito! Kyllä aika tuntuu pitkältä, mutta onneksi kone sieltä jossain vaiheessa tulee =).

      Poista
  5. Sait mieleni kääntymään tulevaa Tallinan reissua silmällä pitäen. Kamera mukaan vaan, vaikka se viekin tilaa ja sitä pitää vahtia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnaan kamera e h d o t t o m a s t i mukaan =D. Minulla on sellainen pieni canonin powershotti kakkoskamerana juuri niitä tilanteita varten, kun ei jaksa raahata järkkäriä mukana. Nuo powershotit on ihan uskomattomia pakkauksia, minulla on muutamassa postauksessa kuvat otettu sillä. Tallinna on tosi kuvauksellinen paikka. Toivottavasti sää suosii matkaasi!

      Poista
  6. Onneksi kuvat sentäs on tallella, vaikkakin käsittelemättöminä..
    Ei luontoon voi - siis EI voi - mennä ilman kameraa. Opithan sen nyt kantapään kautta.
    Kerää voimia (ja niitä patoutuneita harmittelun tunteita) nyt kun ei ole tietsikkaa, mutta ainahan voit sentäs kuvata.
    Mukavaa taukoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kantapään kautta tuli opittua =D. Ruinasin isäntää tällä viikolla ja menimme saman reitin, tällä kertaa oli kamera mukana. Voi että nähtiin kolme variksenpoikaa ja niiden toilailuja oli ihana katsella. Niistä tulee kuvia myöhemmin, kunhan saan sen tietokoneen =). Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Tuttu tunne tuo kameraton olo. Joskus ajattelen, että pitäisi olla joku pätevä pokkari joka päivä mukana, mutta en ole saanut hankittua. Kiitos tuosta Powershot -vinkistä. Voisi istua mulle, kun muutoinkin Canonilla kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todella suositella Powershottia. Minulla on käytössä SX260HS, mutta uudempikin malli on tullut, jossa on mm. Wifi mukana. Testailin kesän alussa 700 :sta jossa oli 30x zoomi (nykyisessä on 20x). Kameran koko oli vielä ihan ok (mahtui taskuun hyvin) mutta tuo zoomi alkoi olla jo siinä rajoilla, että olisiko tarvittu jalusta käyttöön. Ei muuta kuin lähdet kamerakauppaan hypistelemään ja tutustumaan =).

      Poista
  8. Hyväksi koettu neuvo tuo kameran mukaan ottaminen. Omalla kohdallani se tarkoittaa kuitenkin käytännössä sitä, että silloin kaikki eläimet pysyvät visusti piilossa. Mutta ainakin pääsen keskittymään vain siihen luontoon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silläpä ne eläimet tulivatkin juuri lähelle, kun ei ollut sitä kameraa =D. No menneellä viikolla tein saman reisuun kameran kanssa ja pääsin seuraamaan kolmen variksen pojan toilailuja ja tällä kertaa kameran kanssa. Kuvia tulossa myöhemmin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista