tiistai 17. kesäkuuta 2014

Inspiroiva työpäivä Pajasalissa

Toukokuun alussa pääsin käymään Suomenlinnassa Pajasalissa. Vietimme siellä päivän työporukalla suunnitellen tulevaa ja täytyy sanoa, että ainakin ympäristö oli hyvin inspiroiva. Pajasali sijaitsee Pirunkirkon alakerrassa, aivan Suomenlinnan vierasvenesatamaa vastapäätä. Tilaa voi vuokrata niin kokouskäyttöön kuin juhlatilaisuuksiin.




Suomenlinnan tapaan, rakennus oli ulkoapäin todella kaunis ja se on valmistunut vuonna 1786. Paikka sijaitsee Kruununlinna Ehrensvärdin läntisen siipirakennuksen pohjakerroksessa. Jos rakennus osaisi puhua, voisi se kertoa meille monta erilaista tarinaa menneisyydestä, sillä siitä on ollut moneksi. Paikka on toiminut mm. leipomona, pajana, ikkunaverstaana ja vatastona.


Sittemmin rakennus on kunnostettu kokous- ja juhlatilaksi. Paikalta löytyi kaikki nykyaikaiset kokoustamisvälineet.





Heti sisäänkäynnin jälkeen löysin tämän kauniin portaikon, jotka puhutteli minua saman tien kauneudellaan. Nämä portaat johtivat yläkertaan, Pirunkirkkoon, joka sekin toimii juhlasalina.


Ikkunoista näkyi ulos merelle ja vastarannalle vierasvenesatamaan. Meille sattui todella kaunis ja aurinkoinen päivä. Hyvä niin, sillä työpäivän päätteeksi meille oli vielä luvassa opastettu kierros Suomenlinnan historiallisissa maisemissa. Olimme todella onnekkaita, sillä seuraavana päivänä satoi vettä =D.





Vanhoista rakennuksista löytyy monta eri tasoa ja elementtiä.


Pajasalissa on ison salin lisäksi myös muutama pienempi tila. Nämä toimivat hyvin päivän aikana ryhmätyötiloina.




Itse kokoustila oli täynnä kauniita yksityiskohtia. Suomenlinnan rakennuksissa minua juuri viehättää tämä, että osa on uutta ja osa vanhaa. Vieläpä niin, että vanhaa on osattu kunnioittaa remontteja tehtäessä.








 Itse sali oli täynnä kauniita valkoisia kaaria.


Jos kiinnostui näkemään, miltä tämä upea tila kokonaisuudessan näyttää, käy tutustumassa heidän nettisivuilla täältä. Sieltä pääset myös katselemaan varaustilannetta ja hintoja, mikäli pukkaa perhejuhlaa tai tarvetta kokoustilalle työpaikalla. Minä pidin työpäivästäni tällaisessa paikassa todella!

9 kommenttia:

  1. Olipas mukava tänään katsoa aurinkoisia kuvia kun täällä meillä on satanut lunta pitkin aamua! Mukavaa juhannuksen odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vellamo =). Meillä tuli kanssa täällä vähän räntää. Jännittävä on ollut tämä kesäkuu ilmojen puoelsta. Ihanaa juhannuksen odotusta myös teille sinne kaikille. Meinaatteko lähteä vesille?

      Poista
  2. Pirunkirkko kuulostaa hurjalle, mutta se on kyllä hieno tunnelmallinen paikka. Ihania ikkunoita, kaariholvia ja ajan patinoimia seiniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pirunkirkosta tulee minullekkin mieleen jotkut keskiaikasiet noitaroviot =D. Mutta tila oli ihana.

      Poista
  3. Onpa kuvauksellinen rakennus niin ulkoapäin kuin sisältäkin, hienoja yksityiskohtia löysit!
    Kauniit kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos Sirpa =). Niin olin tohkeissani noista yksityiskohdista, että vallan unohdin kuvata salin kokonaisuudessaan =D.

      Poista
  4. Wauu.. onpa komea rakennus sisältä(kin) Etenkin ihastuin sinun kuviiin noista portaista, holveista ja ikkunoista.. siis kaikista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =). Olin itsekin ihan innoissani noista kaikista kauniista yksityiskohdista.

      Poista