torstai 19. kesäkuuta 2014

Ravintola Walhalla

Mielenkiintoisen opastetun kierroksen jälkeen siirryimme Ravintola Walhallaan. Olen tiennyt aikaisemminkin kyseisen ravintolan olemassa olosta, mutta en ollut siellä koskaan aikaisemmin käynyt syömässä.


Ravintola sijaitsee Kustaanmiekassa. Tässä vieressä on myös paljon kehumani Pizzeria Nikolai. Ylhäältä rakennuksesta löytyy näköalaterassi ja baari. Näköalaterassilla on mukava katsella Kustaanmiekasta ohi lipuvia laivoja.






Astuessani sisään pääsi minulta spontaanisti ihastuksen äänekäs huokaus... wow! Paikka oli aivan ihana ja hurmasi minut heti. Nämä historialiset kaaret jos osaisivat jälleen puhua, voisivat kertoa meille monenlaista tarinaa. Ravintola on rakennettu linnoitukseen vuosina 1949-1951 ja kaponieerien muuttamisesta ravintolaksi vastasi arkkitehti Aulis Blomstedt.




Ravintolan pääsali sijaitsee tunnelmallisessa kaponieeri Delwigissä, ja osa kaponieeri Boijesta toimii kabinettina jonne mahtuu 30-40 henkeä. Kokonaisuuteen kuuluu myös linnanpiha, jonne saa tarvittaessa telttoja. Täällä voi järjestää isommatkin juhlat.


Nimi Walhalla on peräisin samannimisestä salaseurasta, joka toimi Suomenlinnassa 1780-luvulla. Kyseistä salaseuraa pidettiin Kustaa III:n vihamiehien yhdyssiteenä Suomessa. Pohjoismaisessa mytologiassa Walhalla on tuonpuoleisen paratiisi, jonne ansioituneet soturit ja sankarit pääsivät kuoleman jälkeisiin ikuisiin juhlapitoihin. Ja juhlapitoja todellakin voidaan täälläkin Walhallassa järjestää. Osuva nimi ravintolalle.




Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Niin ja ruokaseura oli mitä maniointa. Voit lukea lisää tästä ihastuttavasta paikasta ja sen mielenkiiintoisesta historiasta täältä. Täällä saa vatsan täydeltä hyvää ruokaa ja silmä lepää kauniissa historiallisessa tilassa.




Vatsat täynnä hyvää ruokaa kömmimme onnistuneen ja tapahtumarikkaan päivän päätteeksi lautalle, joka tuli hakemaan meitä tilauksesta Kuninkaanportin laiturista.

13 kommenttia:

  1. Fantastiskt restaurang och omgivning!

    VastaaPoista
  2. Todella hieno sarja Walhasta. En muista että olisin ollut koskaan tuolla syömässä ja sisälläkin ehkä 100 vuotta sitten. Siksi oli ihana katsella kuviasi. Ehkä joskus minäkin syön tuolla :)
    Päivänjatkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =). Toivottavasti sinäkin pääset sinne joskus syömään. Miljöö oli ihana, ruoasta puhumattakaan.

      Poista
  3. Oi siinäpä olisi upea hääjuhlan paikka! Upeasti olit taas tallentanut tunnelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kävisi sellaiseksikin. Tosin saman typpisiä löytyy muitakin Suomenlinnasta =D.

      Poista
  4. Aivan mahtava miljöö, ei ihme, että on hyvin suosittu esim. hääjuhlapaikkana.
    Upean kuvasarjan olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Miljöö oli todella sanoisinko henkiä salpaava =).

      Poista
  5. Olipa mukava näiden kuvien kautta palata omaan mukavaan maanantai-iltaan samaisessa ravintolassa Suomenlinnassa, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli todella kiva ja ruoka hyvää. Mukavaa muisella jälkeenpäinkin =).

      Poista
  6. Merenneito sanoikin juuri mitä omassa mielessäni oli. Ihana paikka olisi viettää häitä! Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häiden viettoon kävisi todella hyvin. Linnan pihaan saa ulko telttoja myös, joten juhlat isommallakin porukalla onnistuvat hyvin.

      Poista
  7. Kaunis À la carte ravintola! Meillä on sukujuhlat tulossa, olisikin mukava löytää myöskin joku ravintola, jossa voisi juhlat pitää. Tunnelma ja hyvä ruoka, sillä pääsee pitkälle. Kauniisti hoidettu tuo valaistus tuossa ravintolassa.

    VastaaPoista