tiistai 3. kesäkuuta 2014

Väyryset

Palataan vielä hetkeksi päivään, jolloin hankin uuden kamerani ja sen ihanan objektiivin, johon rakastun jokainen käyttökerta uudelleen ja syvemmin. Hommahan meni niin, että olin menossa ostamaan vain uutta objektiivia, mutta siinä laitteiden testauksen tuoksinnassa lämpenin ajatukselle, että voisin hankkia samalla uuden kameran. Olin jo pitkään miettinyt haluavani Canonin tietyn mallin, mutta myyjä vakuutti minulle aivan toista. Niinpä piti tehdä Väyryset =D.


Emme sentään nukkunut yön yli, kuten kunnon Väyrysissä tehdään, vaan lähdimme Kipparini kanssa kävelemään kaupungille ja miettimään asiaa.




Päivä oli kaunis. Tassuttelimme pitkin Espnaladia kohti kauppatoria. Ajatuksena oli samalla käydä katsastamassa, jos sieltä löytyisi jotain kotiin vietäväksi. Helsingissä on kauniita rakennuksia. Ja kun vain malttaa nostaa katseensa katutasosta ylöspäin, näkee todella kauniita yksityiskohtia.


Kaupungilta löytyi kauniita kukkaistutuksia, tässä kohtaa vielä melko keväisiä, sillä elettiin pääsiäisen ja vapun väliä.


Nämä kirkot olen esitellyt blogissani jo monta kertaa, joten ei niistä sen enempää. Kunhan vaan oli jälleen pakko kuvata, minusta ne ovat niin kauniita =).






Kauppatorin rannasta löytyi kiinnikkeitä hieman isommille laivoille.




Ja tässä yksi niistä kuuluisista Kauppatorin lokeista, jotka vievät eväät turistien käsistä. Heille kelpaa niin lihapiirakka kuin jäätelöpallo. Olen nähnyt kerran, kun jäätelöpallo lähti lentoon. Mutta katsokaapa miten hyvin lokki naamioituu katukuvaan =D. Taitaa olla vielä hyvin nuori lokki.


Taustalla siintää Katajanokan uusin tulokas Skywheel, otetaan siitä ihan oma postaus myöhemmin. Satamassa oli myös veiraileva risteilyalus, Discovery.




Enso Gutzeitin talo miellyttää minun silmää. Siinä on jotain... säännöllistä =D. Tietyllä tavalla arkkitehtuurisesti kaunis, vaikka minä en mitään arkkitehtuurista oikein ymmärräkkään. Silti katselen mielelläni kauniita rakennuksia ja tykkään kovasti valokuvata niitä.


Tässä jälleen (minusta) kauniita yksityiskohtia.Tässä kohtaa päätös oli syntynyt. Käännyimme takaisin ja lähdimme kohti Rajala Pro Shoppia. Olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että asiantuntevaa myyjää kannattaa uskoa. Olen käyttänyt kameraa nyt reulun kuukauden ja en ole katunut ostostani kertaakaan.


Edellisellä veneellä olemme ajelleet näiden siltojen ali. Istuin veneen kannella silloinkin kuvaamassa. Piti mennä matalaksi, ettei olisi hiuksiin tullut uutta jakausta.


Nämä kaikki kuvat on otettu vanhalla kamerallani, jota en toki antanut vaihdossa pois. Onhans se minun ensimmäinen järkkärini ja hyvin palvellut. Minulla on siihen aivan erityinen side ja se saa palvella vielä jatkossakin varakamerana.

6 kommenttia:

  1. Kyllä meillä on upea pääkaupunki. Hienot kuvat ja sääkin on ollut aurinkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa =). Päivä oli todella mainio ja pidän kovasti Helsingistä, se on kaunis kaupuni.

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Olen myös kiinnostunut arkkitehtuurista ja matkoilla tulee kuvattua paljon rakennuksia ja ihastuttua joihinkin tiettyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito! Uusissa kaupungeissa missä vierailee, on juuri tosi kiva katsella uusia rakennuksia ja kaikkia ihania yksityiskohtia joita niistä löytyy =).

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja osin omaperäisiä perspektiivejä tutuista kohteista. Sinä tämän taidon osaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Orvokki! Tykkään kovasti kaikista yksityiskohdista mm. rakennuksissa.

      Poista