keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Matkalla Hampuriin

Kaksi viikkoa sitten kävimme Kipparini kanssa viettämässä pitkän viikonlopun hampurissa. Meidän veneseurasta tehtiin matka Hampurin venemessuille, Hanseboottiin. Matkaan veneseurastamme lähti kymmenen hengen mukava seurue.




Finnair lennätti meidät perjantaina heti aamutuimaan matkaan.




Pilvien yläpuolella alkoi päivä valjeta.


Parin tunnin lentomatkan jälkeen saavuimme perille Saksaan Hampurin lentokentälle. Päivä oli hieman pilvinen, mutta lämmin. Ja parasta tietenkin oli, ettei satanut vettä.


Kärry poikineen =D.




Saimme matkalaukut mukaan ruumasta ja lähdimme jatkamaan matkaa. Hampurin lentokenttä ei näyttänyt sisältäpäin kovinkaan isolta, mutta ulkona oli lääniä sitäkin enemmän.




Meitä oltiin vastassa ja saimme bussikuljetuksen hotellille uudenkarhealla upealla isolla bussilla. Täällä oli kymmenelle henkilölle hyvin tilaa =D.




Hotellimme sijaitsi lähellä Ohlsdorfin metroasemaa. Tämä oli kätevää, sillä metro oli nopea tapa liikkua paikasta toiseen. Saimme hotellihuoneet onneksemme heti ja pienen virkistäytymisen jälkeen lähdimme yhdessä jatkamaan matkaan. Meille nimittäin olisi tarjolla lounas paikallisessa pursiseurassa.


Osan matkasta pursiseuralle taitoimme jalkaisin, onneksi, sillä pääsin heilumaan kamerani kanssa paremmin. Bussista kuvaaminen ei ole mitään herkkua. Maisemat vilistävät aivan liian nopeasti ohi. Ihastuin Hampuriin heti. Voi miten kaunis kaupunki (ja tässä vaiheessa olin nähnyt siitä vasta promillen)! Syksy oli saapunut jo myös Hampuriin, mutta suurin osa lehdistä oli vielä puissa. Kaupunki oli totisesti ollut vihreä kesällä.




Talot olivat kauniita ja pihat hyvin hoidettuja. Matkan vetäjämme osasi kertoa meille, että Hampurissa olisi kanavia ja siltoja enemmän kuin Pariisissa ja Venetsiassa yhteensä! Fakta oli helppo uskoa, sillä jatkivasti olimme jollain sillalla, joka meni jonkin kanvan yli.


Mietiskelin tässä vaiheessa, että miten estetään veden meneminen talojen rakenteisiin? Joku viisas on siihenkin konstin keksinyt =). Seuraavassa postauksessa pääsette kylään pursiseuralle.

24 kommenttia:

  1. Kiitos ilmaisesta ja viihdyttävästä syysmatkasta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, matka jatkuu vielä muutaman postausken verran =D.

      Poista
  2. Hampurissa olen käynyt varmaan 25 vuotta sitten yhden päivän verran, mutta muistossa on kiva kaupunki. Ihania nuo punaiset kaupunkipyörät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hampuri oli mukava ja kaunis kaupunki. Siellä on kiva piipahtaa toisenkin kerran =D.

      Poista
  3. Kiva on paeta tätä harmaata säätä kuviesi myötä Hampurin kauniisiin maisemiin.
    Uutta, että siellä on niin paljon kanavia, kun Venetsiassakin niitä on paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Kanavien ja siltojen määrä yllätti minutkin totaalisesti =D.

      Poista
  4. Schöne Bilder von der Reise.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  5. Aivan upeat kuvat. Arvostan erityisesti noiden ylimpien lentokonekuvien hienoja sävyjä. Komeaa arkkitehtuuria noissa alimmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK =). Vähän nuo tummat kuvat meinasivat kohista. En ole oikein vielä harjaantunut hämärällä kuvaamiseen =D.

      Poista
    2. Jalusta pelastaa paljon. Kuten myös ISO-arvon pienentäminen sen käytön ansiosta. Mutta ei noissa mielestäni ainakaan tässä koossa tuo seikka mitenkään häiritse, kun tarkennus on noin hyvä ja selkesäti oikeassa paikassa.

      Poista
    3. Joo, jalusta on hämärässä Pop.En tosin ottanut sitä reissulle mukaan. Nämä kuvat tuli napattua "lennossa" kun siirryin lentokenttäbussista lentokoneeseen =D.

      Poista
  6. Oi kun kivoja matkakuvia! Näyttää kauniilta kaupungilta. Odotan innolla kuvaraportin jatkoa :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää tosi viehättävältä paikalta!

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää, tahtoo lisää. Missä kaikki hampurilaiset (ja ihmiset)? ;)

    VastaaPoista
  9. Ihania matkakuvia! Taattua Katinka-laatua =D Odotan jo innolla seuraavaa postaustasi.

    VastaaPoista
  10. Kivoja kuvia matkalla Hampuriin. Olen itse käynyt H:ssa pariin otteeseen, joten oli kiva päästä kurkistamaan nyt mukaan :) Hampuri on niin vahvasti satamakaupunki eli se jos mikä, sopii veneilystä ja merestä pitäville! Sehr schön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia =). Hampurista jäi vielä monta paikkaa nk plakkariin, jossa ei ennätetty käymään lainkaan, joten pitänee mennä vielä toisenkin kerran =).

      Poista