keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Koh Lantan kansallispuisto Mu Ko Lanta ja majakka

Koh Lantan alue sijaitsee Krabin provinssissa ja käsittää kaikkiaan noin 52 saarta. Matkailukohteena saarista juuri Koh Lanta Yai on kaikkein suosituin.Yai on saarista suurin. Se on 27 kilometriä pitkä. Hotellimme sijaitsi aivan saaren pohjoisessa päässä. Eteläisestä päästä löytyy kansallispuisto ja siellä sijaitsee myös Koh Lantan "maamerkki", pikkuinen majakka. Pitihän majakkahullun päästä sitä katsomaan =D.


Matka saaren eteläosaan osaan on melkoista vuoristotietä, joten sinne ei kannata lähteä matkaan tuktukilla, vaan kannattaa vuokrata lava-auto, niin teimme mekin. Täytyy myöntää, että elämäni ensimmäisen kerran istuin lava-auton lavalla ja ihastelin maisemia. Vain pari kertaa kopsahti joku ötökkä naamaan matkan aikana =D.




Koska olimme menossa kansallispuiston alueelle, oli paikkaan luonnollisesti pääsymaksu, 200 bathia / aikuinen, lapset pääsivät sisään veloituksetta (hinta 3/2015). Autolla pääsi perille saakka pääsylippujen oston jälkeen. Alueella oli mm. ravintola, wc:t, suihku, 2 kilometriä pitkä luontopolku ja parikin rantaa. Toinen rannoista oli kivikkoinen ja toinen oli hiekkaranta.




Alue on sen verran iso ja viihtyisä, että sinne kannattaa mennä ajan kanssa. Kuljettajan kanssa kannattaa neuvotella kyydin hinta etukäteen (kuten aina pitää Thaimaassa tehdä) ja sopia aika, jolloin hän tulee hakemaan pois. Kun on aikansa ensin katsellut ympärille, voi löhöillä hiekkaranalla ja katsella kauas merelle ja nauttia auringon lämmöstä.




Kansallispuistosta löytyi myös näitä veijareita. Jo alueelle tultaessa kiellettiin heidän syöttäminen. Nämä veijarit ovat todella ketteriä ja näpsäköitä, joten älä jätä rantakassia yksin hiekalle kun menet uimaan. He osaavat avata jopa vetoketjut. Ja jos kassista tavaraa lähtee, voit sanoa sille good bye, ellet ole yhtä ketterä ja kiipeä perässä puuhun =D.






Majakka sijaitsee omalla pienellä kukkulalla ja sen luokse oli mahdollisus kiivetä kun meni ensin hiekkarannalle. Yritin etsiä netistä lisää tietoa mm. majakan historiasta, mutta en löytänyt. Yritimme tiedustella myös automme kuljettajalta tietoja majakasta, mutta hän ei osannut kerta esim. majakan ikää. Joka tapauksessa majakka oli pieni ja hyvin sympaattinen.






Majakalta avautui todella upeat maisemat merelle.






Loman aikana pääsimme ihastelemaan majakaa myös mereltä käsin pariinkin kertaan, kun teimme snorklausressuja lähisaarille.




Jos menet lomalle Koh Lantalle, kannattaa ehdottomasti viettää aikaa kansallispuistossa ja majakalla. Alue oli mukava ja majakka tietysti ihana.

18 kommenttia:

  1. Aivan upea alue ja noi apinat ovat söpöjä veijareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alue oli todella kiva ja sinne kannattaa mennä ihan ajan kanssa =).

      Poista
  2. Wau! Hieno kuvasarja! Komeat maisemat ja veijarit näyttävät pitävän kuvissa poseeraamisesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi =). Apinat olivat todella tottuneet ihmisiin. Siinä ne hääräsivät jaloissa =D.

      Poista
  3. Upeita maisemia ja miten upeat värit näissä kuvissasi onkaan! Luin tässä samalla edellisenkin postauksen ja se viimeinen kilpparikuva varsinkin oli huikean hieno! Ilmeikkäitä ja varsin kuvauksellisia nuo veijarit =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku =). Väriä ja valoa Thaimaassa todella riitti =D.

      Poista
  4. No hay nada como la belleza Natural y tu la captas con toda su intensidad y color

    Gracias por compartir
    Besitos mi niña

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia! Ja nuo "veijarit" toden totta niiltä näyttävätkin. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK =). Apinat olivat varsinaisia velhoja. Todella tottuneita ihmisiin =D.

      Poista
  6. Tosi hyviä kuvia, hienoja potretteja noista marakateista :)

    VastaaPoista
  7. Ihanalta lomalta näyttää. Ja marakatit on tosi söpösiä.

    VastaaPoista
  8. Miten ihmeessä noin ihanalta lomalta palautuu takaisin arkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä se on vähän tiukkaa tehnyt. Vallankin, kun ilma kylmeni heti kun tultiin =D.

      Poista