tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukalenteri

Joulukuu on siitä mukava kuukausi, että silloin saa avata joulukalenterin luukkuja. Eihän joulu tule ilman joulukalenteria, eihän? Joulukalentereissa onkin nykyään todella valinnan varaa. Löytyy suklaakalenteria, salmiakkikalenteria, perinteistä kuvakalenteria ja sellaisia, joista saa leluja; legokalenteri, little pet shop kalenteri, barbikalenteri ja mitä kaikkia näitä onkaan. Hienoimpia kalentereita ovat tietysti itse tehdyt joulukalenterit. Meidän Juniori teki minulle ja Kipparilleni ihan omat joulukalenterit, sellaiset kuvakalenterit. Kalenteri oli aivan ihana! Ei pääse joulu yllättämään ei =D.

Tänä jouluna löysin myös aivan uudenlaisen joulukalenterin. Niin hauskan ja inspiroivan, että minä joka en ole erityisesti mikään jouluihminen, odotan jo ensivuoden joulua! Kalenteri jonka löysin on Joulusukkakalenteri! Ihan huippu idea. Joulusukkakalenteri on tapahtuma facebookissa ja sen järjestää Niina Laitinen.


Idea on yksinkertainen mutta totaalisen koukuttava. Kutsussa pyydettiin tulemaan mukaan neulomaan ihanat joulusukat. Jokaisena päivänä avautu luukku, jossa on pätkä sukkaa. Ohjeeksi annettiin, että vähintään kahta väriä kannattaa käyttää ja kahta sukka kutoa kerrallaan, joten tarvitaan myös kahdet puikot. Näin jouluaattona valmistu pitkävartiset upeat villasukat, molempiin jalkoihin. Ensimmäisessä luukussa oli ohjeena neuloa resori.




Resorin jälkeen alkoi luukuista tulla kuvioraitoja. Tässä kohtaa minulle iski paniikki. Apua, mitä jälkeä (katso neliapilan näköistä raitaa)! Olen tosi vähän neulonut kuvioneuleita, sillä lanka kiristää ja kuvioista ei tahdo tulla minkäänlaisia. Sitä kun on omalle "käsialalle" melko kriittinen. Tässä kohtaa jo harkitsin, että tohdinko jatkaa ollenkaan.


Ei muuta kuin kuukkeloimaan nettiin, mikä avuksi. Facebookin Voihan villasukka -ryhmästä löysin keskustelun, jossa saman asian kanssa oli paininut moni muukin. Siellä vilahti kaksi asiaa, lankaohjan ja lankadominanssi. Ei kun lisää tietoa hankkimaan! Löysin käsityökaupasta vihdoin tällaisen lankaohjaimen. Niitä on monia muitakin malleja, mutta tämä sattui osumaan ensimmäiseksi minun kohdalle. Ja avot, johan alkoi homma sujumaan. Enään eivät kiertyneet langat keskenään solmuun.




Lankaohjaimen lisäksi todellinen ahaa elämys oli se lankadominanssi. Mietin ensin, että voiko sillä nyt oikeasti olla merkitystä, että miltä puoleta se lanka kudotaan, mutta pakko se on uskoa, sillä jälki parani kerta laakista. Lankadominanssi menee suurinpiirtein näin. Minulla näissä sukissa on pääväri valkoinen ja kuvioväri punainen. Langat asetetaan järjestykseen siten, että pääväri (minulla valkoinen) tulee sormella eteen vasemmalle puolelle ja kuvioväri (minulla punainen) seuraavaksi oikealle puolelle. Pääväri kudotaan normaalisti ja kuvioväri kudotaan päävärin alapuolelta. Tällä tavalla kuvioväri on dominoiva ja korostuu hienosti eikä jää päävärin "jalkoihin".


 

Nyt kun kuviot alkavat sujua olen suorastaan hullaantunut kuvioneuleista. Ennen kaikkea tämä kalenteri on ollut ihan huippu juttu. Meitä on ryhmäsä jo reilusti yli kaksituhatta innokasta kalenterisukan kutojaa. Minusta on mukavaa nähdä muiden sukkien värejä, siellä on hienoja sukkia tulossa jouluaatoksi, silloin avataan viimeinen luukku ja sukat valmistuvat. Jos herään aamulla aikaisin, tulee mieleen heti ensimmäisenä, että jokohan uusi luukku on avautunut!



Vielä on yhdeksän luukkua jäljellä, joten jos kiinnostuit tekemään joulusukkakalenteria, etsi facebookista ryhmä: Joulusukkakalenteri. Tai käy katsomassa luukut Niinan omilta facebooksivuilta täältä. Kaunis kiitos Niinalle, joka on tämän upean kalenterin ideoinut ja toteuttanut meidän joulun odotuksen iloksi. Tänään avataan taas uusi luukku, millainen raita mahtaa tulla?

Millaisia joulukalentereita teidän kotona availlaan? Ihanaa joulunodotusta teille kaikille!

19 kommenttia:

  1. Iihanat sukat. Ihan mestarilliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosket Kvilttaaja =D. Kirjoneuleen kanssa en ole ihan vielä kuin kotonani, mutta harjoitus tekee mestarin... toivottavasti =D.

      Poista
  2. Lankaohjain on uusi tuttavuus, varmaan helpottaa kutomista. Kauniit sukat on valmistumassa.

    Meillä avataan partiolaisten joulukalenterin luukkuja.
    Iloista joulun odotusta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa. Tuo partiolaisten kalenteri on ollut meilläkin monena vuonna. Se on aina ollut ihana.

      Poista
  3. Kauniilta näyttää! Sääli, etten itse osaa kutoa.

    Tänä vuonna minulla on yksi paperinen joulukalenteri. Kaiholla muistelen luontoliiton kalenteria, jossa oli joka päivälle eläimen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi =). Luontoliitolla taitaa olla heidän facebookissa kalenteri. Tai ainakin se oli joku luontosovistu. Eläinten kuvat on ihan parhaita.

      Poista
  4. Lindo e belo trabalho.
    Um abraço e continuação de uma boa semana.

    VastaaPoista
  5. Wau, hyvältä näyttää!! Nyt harmittaa tosi paljon etten itse osaa kutoa, enkä tehdä mitään muitakaan käsitöitä. Kerrassaan mahtava joulukalenteri-idea! Ihanaa että tällaisia luovia ihmisiä, kuten Niina, on olemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, kuten yllä Kvilttaajalle totesin, niin ihan en ole vielä kotonani tuon kuvioneuleen kanssa, mutta harjoitus tekee mestarin, toivottavasti =D. Niinan suunnittelema kalenteri on ihan huippu!

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar15 joulukuuta, 2015 21:32

    Suurkiitos hienosta tekstistä ja blogivinkistä! Kaunista jälkeä teet ja upeat sukat noista tulee.

    VastaaPoista
  7. Sukkasi näyttävät upeilta!

    VastaaPoista
  8. Kauniilta näyttää nuo sukat! Joskus pitäisi lähteä kalenterisukkia neulomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko sukan ohje löytyy nyt voihan villasukka ryhmästä facebookista. Kannattaa kokeilla, oli kivaa =).

      Poista
  9. Ihanan pirteät sukat olet neulonut ja eiks ole kumma miten toi lankadominanssi vaikuttaa? Mulle se oli ahaa-elämys silloin kuin ensimmäisen kerran luin siitä jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Lotta. Dominanssi oli todellinen yllätys ja käytän sitä nyt ihan koko ajan neuloessa =D.

      Poista
  10. Ihanan pirteät sukat olet neulonut ja eiks ole kumma miten toi lankadominanssi vaikuttaa? Mulle se oli ahaa-elämys silloin kuin ensimmäisen kerran luin siitä jossain.

    VastaaPoista