tiistai 19. huhtikuuta 2016

Merellä kävi kova vilske

Lauantaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja vene oli vesillä, joten mitäpä sitä muutakaan kuin merelle katsomaan, että mitä kaikkea sillä jo näkyisi. Ja siellähän kävi vallan kova vilinä, oli vaikka ketä paikalla.




Esitellään ensimmäisenä se kaikkein vekkulein merilintu, meriharakka. Näistä tulee joka kerta niin hyvälle tuulelle. Huomasin kuvatessani, että olin todella kesäterässä. Vai pitäisikö sanoa talviterässä. Hetki menee ennenkuin saan taas merellä kuvaamisen "moodin" päälle. Ensinnäkin linnut liikkuvat, vene liikkuu ja kuvaaja liikkuu. Melkein mahdoton yhtälö! Taas pitää kerrata asetuksia että saisi edes jonkinlaista jälkeä aikaseksi. Sitten on vielä tuo valo. Jestas että oli kirkas päivä =D.


Toinen minusta hauska lintu on haahka. Sillä on jotenkin tosi aerodynaaminen pää =D. Hauskaa oli myös katsella, että lähes kaikki kulkivat pareittain. Parinmuodostus on siis jo käynnissä ja kohta varmasti aloitetaan pesänrakennus puuhat. Uros on kyllä komea lintu!




Haahkoja oli merellä paljon. Niitä löytyi lisää joka mutkasta ja kiven kolosta.






Tämän kevään uusin tuttavuus oli minulle alli. Niitä oli monia todella isoja parvia. Kovia olivat lentämään ja arkoja, lähelle ei päässyt millään. Katselin netistä, että miltä se alli näyttää ja voi että miten komea lintu se on. Nyt syttyi palo päästä kuvaamaan sitä lähempääkin. Olen aina suhtautunut kumiveneeseen hieman nihkeästi. Suomen luontokuvaajien lehden viimeisessä numerossa oli artikkeli, kuinka kumiveneestä voi rakentaa piilokojun. Hmmm kumppari sai ihan uuden merkitykset =D.  Sen avulla pääsisi lähemmäksi arempia lajeja.






Olihan siellä merellä myös paljon lokkeja. Ei olisi meri mitään ilman lokkia. Riittää, että laittaa silmät kiinni ja kuuntelee lokin ääntä, sitä on heti niin merellä että. Selkälokki patsasteli kivenpäällä ja nautti auringonpaisteesta.






Harmaalokit tähystelivät merelle tomerana, mitä kaikkea siellä mahtaa näkyäkkään?

 

Joutsenparilla oli jo pesänrakennuspuuha menossa. On se niin ihanaa kun pian nähdään taas pieniä untuvikkojoutsenia uiskentelmassa. Hanhilla on myös suloiset poikaset, sellaisia ihania palleroisia.



Tämän kauden ensimmäinen pakollinen kummelikuva =D.


Tällä reissulla näin elämäni ensimmäisen kerran merihanhen. Samalla pääsin todistamaan jännittävää tapahtumaan. Kun ajelimme hiljalleen merihanhen ohi hän painautui ruovikkoon ihan littanaksi. En voinut kuvitellakkan kuinka litteäksi noin suuri lintu voi mennä. Lopuksi hän painoi oranssin nokkankin vedenalle. Siinä se sitte olla möllötti ja odotteli että mennään ohi. Ihan hiiren hiljaa. Lintu todella maastoutui ja luotti suojaväriinsä! Anteeksi merihanhi, ei ollut tarkoitus häiritä, satuit vain olemaan lähellä veneväylää =D.
 

"Jokohan ne meni...?"


Kytö Espoon edustalla.


Kävimme kääntymässä Lähteelässä. Vielä ei ollut veneitä laiturissa. Täällä tulemme viettämään taas monia ihania viikonloppuja tulevana kesänä. Lähteelä on yksi venekuntamme lempipaikka. Mukava henkilökunta, siistit ja viihtyistä puitteet. Täällä tapaamme aina myös monia ihania veneily-ystäviämme. On taas mukava talven jälkeen vaihtaa nuotion äärellä kuulumisia.


Pari muutakin venettä oli lauantaina liikkeellä, mutta kohtuullisen hiljaista vielä oli. Vaan tästä se vilkastuu viikko viikolta.

38 kommenttia:

  1. Veneilykausi korkattu hienoin kuvin!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja lintuja! Juuri itsekin kuvasin Lauttasaaren rannassa tuota meriharakkaa ja mietin, että mikähän lintu sekin mahtaa olla - nytpä selvisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nunu =). Meriharakka on niin vekkuli lintu että =D.

      Poista
  3. Taas upeita veitsenteräviä kuvia! Upeaa seurata tuota luonnon elämää, varsinkin noin mereltä käsin. Itse en ole päässyt kuvailemaan kuin rannalta ;(. Ihanaa, kun löysin tämän blogisi, niin saan tätä kautta ihastella tuota merellistä elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marjukka =). Toivottavasti viihdyt näiden minun pohdiskelujeni parissa. Ja rannalta pääsee oikein mainiosti kuvaamaan lintuja =D.

      Poista
  4. Onpa mukavasti vilskettä, monenlaisia lintuja.
    Hienoja kuvia!

    Hyvää viikkoa! :-)

    Ps. ongelmia on kuvien näkymisessä blogistaniassa.
    Näen suunnilleen joka toisen kuvan tässä postauksessa, valkeita taustoja kuvien tilalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Liplatus. Kuvien näkymisestä, onko ongelmia ollut aikaisemminkin? Minulle tuo blogistan ei ole tuttu. Kiitos kun ilmoiti, pitää tutkailla asiaa.

      Poista
  5. Párekin Palvelijatar19 huhtikuuta, 2016 15:54

    Näitä haluaa nähdä lisää ja lisää! Erittäin hyvä veneilykauden avaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset palvelijatar, näitä tulee taatusti lisää =D.

      Poista
  6. Ihastuttavat merelliset lintukuvat!

    VastaaPoista
  7. Tämähän oli, kuin luontodokumentti konsanaan!Upeat kuvat ja hieno tietopaketti.Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Mirjam-Matilda =).

      Poista
  8. Tämän vuoden veneilykausi korkattu ja huippuhienolla tavalla! Kiitos Katinka ja ihanaa tulevaa viikonloppua, merellistä sellaista, oletan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Ansku. Viikonloppuna on veneseuran talkoot ja rantatapahtuma, joten vähintääkin meren äärellä ollaan =).

      Poista
  9. Kevät on ihana. Minäkin kuvasin haahkaparia, tosin rannalta käsin. En ollut aiemmin saanut uroshaahkaa kuvaan. On suurta onnea asua riittävän lähellä merta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on parasta aikaa. Rannalta on myös kiva kuvailla lintuja. Haahkat ovat yleensä tyypilliseemmin hieman kauempna merellä. Mutta onneksi sattuu yksilöitä myös lähemmäksi =).

      Poista
  10. Upeat kuvat! Tykkään kaikista linnuista, mutta jotenkin lokin äänestä tulee kevät mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla =). Lokit ON parhaita =D.

      Poista
  11. Hello Katinka,
    What a wonderful place with so many kind of birds.
    Nice to see the Eider ducks with their wonderful colors.

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  12. Ihan kuulen veden ja lintujen äänet näistä kuvista. Niin raikkaat ja ihanat!

    VastaaPoista
  13. Olipa kiva katsella näitä kuvia! Ja kiitos lintutietoudesta! Itse tunnistan lähinnä variksen ja harakan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Minna =). Minäkään en ole mikään pro, mutta kuvaamisen myötä sitä kiinnostuu että mitä tuli kuvattua ja sitä kautta oppii pikkuhiljaa tuntemaan lajeja. Uutuus oli minulle alli, nyt odotan vain tilaisuutta, että näkisin sellaisen lähempää.

      Poista
  14. Sulla on niin ihana blogi! MIllä objektiivilla kuvaat yleensä lintuja?

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minttu =D. Kuvaan Canonin Eos 70D kameralla ja luontokuvia pääsääntöisesti 100-400mm objektiivilla. Sekin tuntuu välillä olevan "liian lyhyt" =D.

      Poista
  15. Hienot kuvat. Ei todellakaan taida olla tuuhkaksi asti veneitä liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Ruuhkasta ei ollut vielä tietokaan =).

      Poista
  16. Aivan mahtavia kuvia, ihanaa kuhinaa ja lintujen laulantaa, se on kevät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tiia =). Kevät on kiivaimmillaan juuri nyt =).

      Poista
  17. Hi katinka,
    truly a wonderful post. The Eider ducks are so nice and you have it then great also photographed. The other seabirds are wonderful to see. My compliments.
    Regards, Helma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot Helma for you lovely words =).

      Poista
  18. Ihanaa, että olette päässeet aloittamaan jo veneilykauden! Nauroin tuolle aerodynaamiselle päälle -siltähän se näyttää!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja ihanaa viikonloppua myös teille kaikille sinne!

      Poista