keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Jussarö vierasvenesatama

Helatorstai mahdollisti pitkän viikonlopun, vallankin kun myös Juniorilla oli vapaata koulusta. Sää oli mitä upein, joten lähdimme viettämään aikaa merelle, kuinkas muutenkaan. Olemme käyneet Jussarössä aikaisemminkin, mutta nyt oli paikalla uusi yrittäjä.  Edellisen yrittäjän lähdettyä saaresta oli monella veneilijällä kova huoli Jussarön kohtalosta. Löytyisikö uusi yrittäjä tuohon upeaan saareen. Haastattelimme uutta yrittäjää jo keväällä venessuillla, että mitä Jussaröhön kuuluu. Ja voin kyllä käsi sydämmellä sanoa, että monen veneilijän huoli on ohi. Jussaröhön kuuluu todella hyvää! Saari sijaitsee läntisen Uudenmaan ulkosaaristossa, noin 18 kilometriä etelään Tammisaaren kaupungista.


Jussarössä oli uusi hieno laituri varustettuna sähköllä, jossa oli 28 poijukiinnityspaikkaa.Veneitä oli helatorstaina muutamia. Me vietimme tällä koko upean viikonlopun. Mikä olikaan hienointa kuin herätä äitienpäivänä rakkaiden viereltä kauniissa auringonpaisteessa ja merellisessä maisemassa. 




Jussarön saarella on todella upea ja monipuolinen luonto. Tämän lisäksi sillä on, ainakin minusta, todella jännittävä ja vaiherikas historia. Saarella kulkiessa sitä mietti, että mitä kaikkia tarinoita se kätkeekään itseensä. Perehdytään luontoon ihan omassa postauksessa, sen verran paljon siitä on kerrottavaa. Luontopoluista löytyy hyvä kartta ihan heti vierasvenesataman laiturin päästä. Siitä kannattaa ottaa vaikka valokuva kännykkään mukaan. Tosin polut ovat niin hyvin merkittyjä, ettei eksymisen vaaraa todellakaan ollut.






Viikonlopun aikana oli Rajavartialaitoksen vene Uisko Turusta pari yötä Jussarön isossa laiturissa. Oli niin turvallista nukkua =D. Minusta oli mukavaa kun yksi miehistön jäsenistä kävi vierasvenelaiturilla moikkaamaassa meitä muita veneilijöitä. Hän kertoi veneen historiasta ja kotisatamasta. Tarvitaan kuulema vähintään kymmenen hengen miehistö, ennen kuin Uiskolla pääsee lähtemään merelle.






Lähellä vierasvenesatamaa sijaitsee erittäin hyvä grilli. Voisin sanoa, että saariston paras tähän mennessä.




Monet grillit vääntävät ja kääntävät vaikka mihin suuntaa. Tämä oli todella tukeva. Parasta oli, että grillitasoa saattoi nostaa ylös tai laskea alas. Ja kerrankin ei tarvinnut pelata kepukoiden kanssa, vaan ritilässä oli kunnon kahvat mistä ottaa kiinni eikä kädet palanut.


Satamaa lähin puucee maastoutuu hienisti maisemaan =).


Satamassa sijaitseva Cafe Ön tarjoilee keittolounasta kesäaikaan klo 11:30–14:00 24.6.–7.8. välisenä aikana. Lounasta oli tarjolla myös helatorstain viikonloppuna. Palvelu oli todella ystävällistä ja uudella yrittäjällä tuntui olevan monenlaista ideaa parantaa palveluja. Tuli sellainen tunne, että nyt on oikea kaveri asialla! Hän ilmoittele hyvin aktiivisesti Jussarön kuulumisista ja tapahtumista heidän omilla facebooksivuilla, kannattaa tykätä.


Me maistelimme terassilla auringossa lettuja! Tarvitseeko kertoa mille maistui? Oli mansikkahilloa ja kermavaahtoa, nam!




Saaren kaikki palvelut oli merkitty asiallisesti. Ja mikä ilahdutti kovasti, oli uusia wc tiloja lisätty saarelle. Sellaisia suloisia punaisia puucee mökkejä.




Aivan oman huomion ansaitsee vierasvenesataman uusi sauna. Vanha armeijan sauna paloi, mutta voin kertoa, että sata kertaa parempi tuli tilalle. Testasimme saunan lauantaina ja se oli kyllä saariston tähän mennessä paras!


Saunassa oli otettu monta hienoa yksityiskohtaa huomioon. Itseäni viehätti ihan suunnattomasti, että löylytilasta pääsi suoraan ovesta kuistille ja sieltä uimaan. Ja koska ovessa oli iso ikkuna, oli löylyhuoneesta aivan ihana maisema merelle. Mikä voisikaan rentouttaa sen paremmin, hyvä lempeä löyty ja kaunis maisema? Ehkä hörppy virvoittavaa juomaa lisäksi =D.


 Tokko ole hullummat näkymät merelle?


Pesu- ja pukutiloja oli kaksi löylyhuoneen molemmin puolin. Tämä takaa sen, että suurempikin perhe tai kaveriporukka mahtuu kerralla pesulle, eikä suihkuun tarvitse jonotaa. Saunassa on tilaa kaikkiaan kahdelletoista henkilölle. Niin ja saunassa oli todellakin suihku. Arvostan suihkua aina tosi korkealle, sillä kuuman vesipadan ja kylmän veden sekoittelun kanssa on aina omat juttunsa.




Hyviä uutisia myös heille, joilla ei ole omaa venettä. Jussaröhön aloitetaan kesällä 2016 reittiliikenne Baggö - Jussarö - Baggö. Näin ollen kaikilla on mahdollisuus tulla tutustumaan tähän upeaan saareen! Tilausristeilyt ovat jo nyt mahdollisia. Tämä voisi olla oiva paikka järjestää vaikka oman tiimin virkistys- tai suunnittelupäivä. Varmasti inspiroiva ja elämyksiä tuottava ympäristö. Kannattaa kysyä tarjouksia.




Veneilysesonki on vasta käynnistymässä, joten voinkin suositella, että Jussarö voisi olla yksi sellainen must see paikka tällä kaudella. Vierasvenesatamalla on omat nettisivut, joista voi lukea lisää tietoa tästä viehättävästä paikasta. Pääset Jussarön nettisivuille tästä. Meillä meni viikonloppu täällä aivan ihanissa merkeissä. 

26 kommenttia:

  1. kuulostaa ihan siltä, että tuonnekin pitäisi päästä joskus käymään. Ja jos sinne kerran kulkee yleinen laivaliikennekin, niin sehän on ihan toteutettavissa oleva haave. Olet löytänyt hauskoja yksityiskohtiakin, jotka yleensä jäävät huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirlah. Laita paikka ihmeessä korvan taakse ja tee josku kesäretki sinne. Todella mielenkiintoinen saari ja ihana palvelu =).

      Poista
  2. Ihanaa, merelliset matkakertomukset ovat taas alkaneet! Vaikuttaa kiinnostavalta tuo Jussarö. Upeita kuvia jälleen. Pisti silmiin, että ovat ruuvanneet koivun runkoon opasteet! Se ei ole hyvä asia, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, näitä tässä pikkuhiljaa alkaa tulla =D. Jussarö on tosi kiva paikka. Nuo opasteet ovat jo edellisen yrittäjän jäljiltä puissa =).

      Poista
  3. Ihana paikka (ja ihana sauna ja letut...)! Tämäkin menee korvan taakse, pitää ehdottomasti mennä joskus käymään :) Luontopostaus kiinnostaa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä korvan taakse, voin suositella todella paikkaa. Niin moniulotteinen ja mielenkiintoinen =).

      Poista
  4. Hieno kesäkauden retkien avaus. Kuviesi terävyys on huikeaa. Opasteiden kiinnittäminen elävään puuhun tuntuu oudolta. Kivoja yksityiskohtia kamerasi on taas poiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosket Kvilttaaja =). Nuo opasteet ovat olleet puissa jo pitkään, sillä ne on edellisen yrittäjän jäljiltä =D.

      Poista
  5. Kyllä teillä onkin ollut hieno pitkä viikonloppu! Nämä sinun kuvasi ja kertomuksesi ovat aivan mahtavia (itsestäni ei ole kertojaksi). Kuvaat paikat niin mielenkiintoisesti, että niistä jokaista olisi päästävä itse katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin laita paikka must see listalle ja mene joku päivä rektelle. Siellä on tosi paljon mukavaa katsottavaa ja luonto tarjoaa ihan kaikkea laidasta laitaan. Suosittelen =D.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar11 toukokuuta, 2016 16:15

    Upea esittely hienosta paikasta. Kiitos jälleen. Tuntuu kuin olisi itse ollut paikalla, kun luki tekstiäsi ja ihasteli upeita kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Palvelijatar =). Ota joskus Parek mukaan ja lähdette retkelle. Kesällä saarelle tule myös lampaita, joten hänellä olisi siellä mukavasti ihmeteltävää =D.

      Poista
  7. Hyvä palvelu ja tarjoilu on kauniissa maisemassa lomailuun, johan passaa rentoutua.
    Hieno kuvatarina reissusta.

    VastaaPoista
  8. Mahtavat, upeatasoiset kuvat! Ja niinkuin edellisetkin jo kommentoivat, sinulla on taito kertoa kattavasti ja mielenkiinnon herättävästi! Ihan varmasti pistän paikan muistiin, jos sinne omaveneettömätkin kerran pääsevät!
    Kiitos tuhannesti upeasta postauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tunannesti itsellesi Mirjam-Matilda <3! Voin suositella paikkaa todella, joten lähde ihmeessä joskus sinne retkelle. Jussaröhön on tulissa myös jatkossa majoitus toimintaa, joten siellä voit viettää vaikka kokonaisen viikonlopun =D.

      Poista
  9. Upeasti jälleen kerran esittelit tämänkin hienon saarikohteen! Varmasti ensi kesänä on taas Jussarö lomakohteidemme joukossa, ja mikä parasta, siellä on nyt palaneen saunan tilalla uusi, ja huikean hieno onkin! Pakko myöntää, että näitä upeita kuviasi katsoessa hieman harmittaa, että emme tällä kaudella ehdi sinne asti tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset Ansku <3! Ja jos ette nyt ehdi, niin Jussarö on ja pysyy paikallaan. Seuraavalla kaudella sitten =D.

      Poista
  10. Excelentes e belas fotografias, gostei de ver.
    Um abraço e continuação de uma boa semana.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanan näköinen paikka! Tänne täytyy suunnistaa joku viikonloppu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella, itse tykkään tästä saaresta valtavasti =).

      Poista
  12. Todella hienoa! Itsellänikin oli huoli Jussarösta. Hieno paikka lapsienkin kanssa, koska löytyy niin jännittäviä paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama huoli oli itsellänikin. Saari on todella jännittävä ja mielenkiintoinen =).

      Poista