maanantai 16. toukokuuta 2016

Jussarön monimuotoinen luonto

Jussarön saarella kiertää luontopolku, joka jakautuu kolmeen osaan. Tarvittaessa voit kiertää lyhyemmän lenkin, keskikokoisen tai halutessasi koko luontopolun. Itse suosittelen koluamaan kaikki paikat, sillä saari kätkee sisäänsä mitä monimuotoisemman luontoelämyksen.



Luontopolku on helppo kulkea. Kun lähdetään vanhan luotsin talon pihalta päästään heti metsään. Rautamalmikaivantojan on tehty aikanaan avolouhoksina, joita pääsee ihmettelemään ensimmäisenä. Kaivannot saattoivat olla lähes 50 metriä syviä ja sieltä nostettiin malmia hevosen ja vinssin voimin.


Luontopolut ovat merkitty eri väreillä. Punainen on kaikkein lyhin ja keltainen pisin. Polun varrelle on pystytetty pieniä infotauluja kertamaan saaren mielenkiintoisesta historiasta ja upeasta luonnosta.






Naava kertoo aina puhtaasta ilmasta.


Koska päivä oli aurinkoinen olivat perhosetkin liikkeellä. Yllä pikkuruinen, mutta kauniin värinen kangasperhonen. Alla tuttu "sinisilmä" neitoperhonen.


Hetken päästä punainen luontopolku erkanee ja ketainen sekä vihreä jatkavat eteenpäin. Tämä matkan varrelle osuu mm. lintutorni, josta on mahdollista nähdä itse Jussarön majakka. Keltainen reitti palaa veneveistämöltä takaisin vieravenesatamaan kun puolestaan vihreä jatkaa matkaa vielä upealle Ironbeacille. Kannattaa käydä ehdottomasti katsastamassa.


Veneveistämön oikealta puolelta lähtee tie, joka johtaa merivartioasemalle. Merivartioasema perustettiin Jussarön saarelle 1930. Sen tehtävänä oli rajavalvonta ja meripelastustoiminta. Marraskuussa 2011 merivartiosaema lopetettiin. Yleisöllä on mahdollisuus päästä katsomaan täältä upeita merellisiä maisemia. 




Merivartioasemalta näkyy myös Jussarön majakka. Ensimmäinen majakka oli rakennettu 1881 ja se sijaitsi Jussarön saarella. Majakan paikaksi valittiin tuolloin saariryhmän suurin saari, jotta myös majakanvartijoiden asumukset mahtuvat samalle saarelle. Ajanmyötä kuitenkin todellttiin että majakan sijainti oli huono, sillä lähellä sijaitsi magneettinen häiriöalue. Magneettisuuden voima oli niin suuri, että se häiritsi laivojen kopassien toimintaa. 1922 päätettiin vanha majakka korvata uudella majakalla ja se sijoitettiin Sundharun saarelle. Saari sijaitsee Jussarön saaresta noin neljä kilometriä etelään.1940 vanha majakka räjäytettiin ja sen perustuksille rakennettiin nykyinen merivartioasema.


Saarella sijaitsevat bunkkerit kertova omaa tarinaa saaren sota-ajan historiasta.






Kun luontopolkua jatketaan vielä viimeinen vihreä osio, saavutaan saaren todella upealle Ironbeachille. Ranta on sekoitus ihania kiviä ja todella erikoisen väristä hienoa hiekkaa. Jussarön saarella kasvaa harvinainen meriotakilokki. Nyt ne eivät olleet vielä nousseet esiin, mutta olen nähnyt niitä aikaisemmin käydessäni heinäkuunlopulla saaressa.






Joutsenet olivat tepastelleet rannalla =D.


Kunnon tuulella rannan kallioihin käy komeat tyrskyt. Olen päässyt kuvailemaan niitä aikaisemmilla kerroilla. Nyt oli tyyni päivä ja meri oli rauhallinen.




Joku oli tehnyt rannalle tämän kauniin kivimuodostelman. Ketähän hänellä on ikävä? Jäin samalla miettimään ikävää ja sen olomuotoja. Ensin on kova ikävä esimerkiksi edesmenneitä rakkaita. mutta sitten ikävä hieman helpottaa, mutta ei lopu koskaan kokonaan.






Ironbeachin jälkeen tulee todella upea kalliopoukama. Täällä on ihana istuskella ja katsella merelle. Jussarö on paikka, jossa voi nähdä todella varmasti merikotkan. Kotka lensi kaksi kertaa todella läheltä minua, mutta kamerassa oli tietysti väärä objektiivi kiinni. Tyydyin katselemaan ja ihailemaan häntä ilman valokuvaa.






Pääsin kuvaamaan peipon saarella. Satamassa saimme kuunnella kuinka haarapääskyt visersivät. Voi miten mukavalta se kuullostikaan, sillä sehän tarkoittaa, että nyt on kesä!


Jussarössä oli mielettömän paljon valkovuokkoja. Toivottavasti sain välitettyä teille edes hitusen sitä kauneutta, mitä tämä saari kätkee sisäänsä. Meidän venekunnalle tämä paikka on yksi parhaista retkikohteista.


28 kommenttia:

  1. Oih,sait totisesti! <3 Upea esittely! Pitänee tulostaa nämä kolme postaustasi, jos ja kun joskus itse paikassa vierailee, että muistaa varmasti kaiken!:) Tuhannesti taas kiitosta!

    VastaaPoista
  2. Párekin Palvelijatar16 toukokuuta, 2016 09:18

    Erittäin hyvin upeista kuvistasi välittyy paikan ainutlaatuinen tunnelma ja kauneus. Meillä on kaunis maa ja upea luonto. Hienoa, että meillä myös on kaltaisiasi kuvaajia ja kirjoittajia, jotka jakavat kokemuksiaan meidän 'maakrapujen' ihailtaviksi. Lämmin kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle Palvelijatar. Mukavaa, että saan esitellä teille näitä paikkoja =).

      Poista
  3. Upea kuvasarja! On hieno paikka!

    VastaaPoista
  4. Schöne Bilder von der Insel und vom Meer.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  5. Todella kiehtova paikka! Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  6. Que maravilha, fotografias fantásticas.
    Um abraço e boa semana.

    VastaaPoista
  7. Todella upeat kuvat! Kiinnostava paikka, täytynee joskus poiketa jos sillä suunnalla seilaamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lauralea. Laita ihmeessä paikka "korvantaakse" =D.

      Poista
  8. Ihan mahtavia kuvia ja upeaa luontoa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos saaren esittelystä! Sait mielenkiinnon heräämään saarta ja siellä käyntiä kohtaan! Sinä olet kyllä mestari valokuvauksessa, niin upeita kuvasi ovat!

    VastaaPoista
  10. Ihana luontopolku!
    Mukavaa kun luonto puhdasta ja naavat säilyneet.
    Kauniita kuvia!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos retkestä, saaren kauneus meni suoraan sydämeen! Muuten, joutsenen jäljet näyttävät hieman ankkureilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Marle =). Hih, niin muuten näyttivät ankkureilta, empä hahmottanut sitä itse =D.

      Poista
  12. Kiva kun olet kertonut monipuolisesti Jussaröstä. Olimme bonganneet sen, että nyt kesällä pääsee yhteysaluksella Jussaröhön ja olimme ottaneet sen kesäreissuohjelmaamme. Näillä sinun postauksilla olemme päässeet suunnittelemaan päivän ohjelmaa paremmin. Kiitos Katinka :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi CurryKaneli. Käykää ihmeessä vierailulla, aivan ihana paikka =).

      Poista
  13. Upeat ja kattavat postaukset olet tehnyt Jussaröstä! Ja voi mahoton näitä mielettömän hienoja kuviasi ♥ Minäkin näin viime kesänä tuolla merikotkan. On se vaan sykähdyttävän komea ilmestys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Kotka suorastaan härnäsi minua tällä kertaa. Kaksi kertaa lensi todella läheltä =D.

      Poista
  14. Olipa monipuolinen kuvakokonaisuus, kiitos :) Jussarössä ollaan käyty viimeksi joskus 6 vuotta (?) sitten ja silloin satama oli hieman rempallaan, mutta nyt vaikuttaa, että uuden omistajan myötä asiat on saatu kohdilleen. Täytynee vielä joskus piipahtaakin tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Vedenneito. Kannattaa käydä nyt tsekkaamassa. Oli tosi paljon pirteämpi meininki. Ja se sauna oli ihana!

      Poista