tiistai 10. toukokuuta 2016

Veneen uusi kuomu

Tarkimma teistä saattoivatkin jo bongata edellisestä postauksesta, että veneemme kuomun väri on vaihtunut. Kuomu tulee pesettää joka kauden jälkeen ja tällä kertaa haksahdimme viemään sen pesuun ensimmäisen kerran Espoon Mattopesuun. Kyseinen firma mainostaa jokaisessa satamassa kuomunpesupalvelua. Alku näytti hyvältä. Kuomu pestiin nopeasti ja näytti päällisin puolin tosi puhtaalta. Ja puhdas se olikin, kuinnes kotona pakettia avatessa meille valkeni, että kuomun kolmesta "ikkunasta" oli kaksi ihan harmaana. Ikkunoissa oli jotain ainetta joka teki ne sumeaksi. Veimme kuomun takaisin Espoon Mattopesuu. Heidän vastaus tutkinnan jälkeen oli, että asiakas on vaihtanut ikkunat. No ei olla vaihdettu. Tämän jälkeen he tutkivat lisää ja tulos oli, että "joku" oli laittanut niihin jotain ainetta. Prosessin aikana vaan ei koskaan selvinnyt että kuka ja mitä ainetta. Heidän vastaus oli, että he eivät ole tehneet mitän väärää ja kyseisen yrityksen omistaja oli suorastaan järkyttynyt kun pyysimme puolta pesetyksen hinnasta takaisin. Tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä selvinnut, että suurin osa kuomun vetoketjuista oli myös mennyt epäkuntoon pesun jälkeen. Kuomu oli käyttökelvoton ja kausi alkamassa. Haluan kertoa meidän kokemuksen, eteenkin teille veneilijöille, ihan varoituksena. Sen lisäksi, että pilasivat meidän kuomun, tapa jolla he "hoitivat" reklamaation oli suorastaan pöyristyttävä. Eivät olleet edes pahoillaan tapahtuneesta. Me emme uskalla pesettää veneemme kuomua kyseisessä yrityksessä enään koskaan.


Onneksi vanhassa kuomussa avauitui sentää "oven" vetoketjut. Muut pysivät kiinni ja lujaa. Kippari teki sitten sellaisen ratkaisun, että hän tilasi Norjasta Sagan tehtaalta uuden kuomun. Onneksi heidän toimitusaika oli vain viikon verran, muuten olisi ollut meidän kauden aloitus totaalisen pilalla. Veneestä pitää nähdä ikkunoista ulos ja luukut on saatava välillä kaikki auki.




Vappuna vaihdoimme uuden kuomun paikoilleen. Uuden kuomun myötä vaihtui myös sen väri valkoisesta viininpunaiseksi.  Ystäväperheestä Juniori Kippari oli meitä auttamassa kupmun paikalleen laitossa. Ystäväni Elli ikuisti tapahtuman. Kiitos Elli kuvista!


Onnea on uusi kuomu, jossa vetoketjut toimivat ja ikkunoista näkee ulos =D. Tässä uudessa kuomusssa oli muutamia mukavia ja käytännöllisiä ratkaisuja verrattuna vanhaan.


Meistä tämä uusi väri on parempi kuin vanha valkoinen. Punainen antaa mukavasti lämpöä auringolla ja ei ole ihan niin herkkä tahroille. Jos Kippari ei olisi kirkastanut veneen punaisia osia, näyttäisivät ne nyt todella tuhruisilta uuden kuomun rinnalla. Onneksi hän teki hyvän työn ja vene näyttää nyt uuden kuomun kanssa suorastaan uudelta!

27 kommenttia:

  1. En ollutkaan hoksannut, mikä teki veneestä niin punaisen edellisessä postauksessa. Punainen oli vain niin punainen, luulin sen maalin aiheuttamaksi. Mutta uusi kuomuhan se. Pirtsakka väri kokonaisuudessa, hyvään väriin vaihdoitte. Sääli vaan kun se vaihdos piti tehdä pakonsanelemana. Ja aikas törkeää oli pesulan palaute ja vastuuttomuus.
    Kun kävelen meidän venesatamassa, ei niitä punaisia kuomuja ole niiiin monia, on valkoisia ja sinisiä. Teidät tuntee nyt jo kaukaa merellä, oletan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ollaan ihastuttu kovasti uuteen väriin. Kippari kyllä mietti asiaa pitkään ja teki ihan havainnekuviakin, että miltä vene näyttäisi punaisen kuomun kanssa. Hän teki hyvän valinnan todella =).

      Poista
  2. Ihan hirveetä asiakas"palvelua"! Onneksi kuitenkin saitte uuden kuomun, vaikka varmasti harmittaa tuollainen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että heidän "palvelu" jäi todella hampaankoloon pitkäksi aika.

      Poista
  3. Punainen kuomu on reippaan ja pirteän näköinen. Mattopesulan asenne tuntuu todella ihmeelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja =). Itsekkin ollan kyllä ihastuttu siihen.

      Poista
  4. Párekin Palvelijatar10 toukokuuta, 2016 16:47

    Onnea uudelle kuomulle! Ihan hyvä, että kerroit kokemukset vanhan kuomun pesutuloksesta. Minä olen oppinut jo tilatessa jotakin ilmoittamaan, että jos olen tyytyväinen pistän suositukset naamakirjaan palvelusta. Niin olen myös tehnyt, kun on ollut kiittämisen aihetta ja myös kun olen ollut pettynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Palvelijatar =). Hyvää on aina ilo suositella ja huonosta hyvä varoittaa =D.

      Poista
  5. No voi pahus! Menen autolla ko. paikan ohitse lähes päivittäin. Enpä ryhdy asiakkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meitäkään siellä enään jatkossa näe =).

      Poista
  6. Upealta näyttää!

    Olipas harvinaisen heikkoa palvelua teillä :-(

    VastaaPoista
  7. Nykyään niin harvat osaavat taidon saada asiakas palaamaan yritykseensä, jopa vahingonkin jälkeen.(aito pahoittelu ja kunnon korvaus)
    Hyvin nopeasti leviää tieto veneilijöiden kesken moisesta asiakaspalvelusta.
    Veneenne on kuin karkki, niin nätti uusine kuomuineen!Merellinen Marianne! :) (minä rakastan Mariannekarkkeja! ) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda =D. Hih, merellinen Marianne, sinäpä sen sanoit =D. Reklamaation hoito on todella nykypäivänä todellinen taito. Osa yrityksistä sen osaa ja osa todellakaan ei.

      Poista
  8. Voi kurjuus, mutta uusi kuomu on kyllä komea! Olen joskus vienyt mattoja Espoon Mattopesulaan ja jälki on aina ollut epätyydyttävä. Mistäköhän löytyisi hyvä paikka? Varoitan tässä samalla muita espoolaisia Ainoan Delux Clean pesulasta. Pilasivat meidän kalliin petauspatjan väärällä pesuohjelmalla (vaikka mainitsin, että kyseessä on villatuote, kun vein sen), eivätkä suostuneet myöntämään virhettään. Sentään sain rahani takaisin, mutta olisin halunnut myös reklamaation pilalle menneestä tuotteesta. Monien vaiheiden jälkeen patjan valmistaja lähetti meille uuden petarin!! Ei sen niin pitänyt mennä. Ainakin tiedän mistä ostan petauspatjani/patjani jatkossa (Porin villa & peite) ja mitä pesulaa vältän kuin ruttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesula liiketoimena saatta olla haastava, mutta luulisi heillä olevan jonkinlaiset vakuutukset, jos tuote menee pilalle. Mietin vaan jotain tosi kallista persialaismattoakin, että missä sen sitten uskaltaa pesettää jos ei voi luottaa pesulan asiantuntemukseen? Minä en onneksi sellaista mattoa omista =D.

      Poista
  9. Uusi kuomu on upea! Punainen väri on paremman näköinen kuin vaalea. En tiedä haalistaako aurinko, mutta hieno on ja onhan niitä suoja-aineita. Vene näyttää kiiltävine kylkineen ihan uudelta! Harmillisia kokemuksia pesuloista on paljon. Todella ikävää, kun kohdalle sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykätään kanssa että tämä punainen on parempi kuin valkoinen. Vanhassa veneessä oli sininen ja se ei haalistunut auringossa. Nähtäväksi jää, miten käy tämän kanssa =).

      Poista
  10. Tosi onnistunut värinvaihto. Veneestä tuli kuin karkki (kuten joku jo mainitsikin). Ei taida kyseisen pesulan väki ymmärtää, että huonosti hoidettu reklamaatio on yksi pahimmista virheistä mitä liike voi tehdä. Menetys liikkeelle olisi varmaan ollut pienempi, jos olisi hoitanut asiallisesti ja myöntänyt/korvannut virheensä, kuin nyt asiakkaiden menetyksenä. Monella likkeellä on tässä vielä paljon opittavaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Marjukka =). Merimariannelta se kovasti näyttää =D. Ei ole turhaan sanottu, että hyvin hoidettu reklamaatio on lahja. Se sitoittaa asiakkaita ja luo positiivista fiilistä.

    VastaaPoista
  12. ihmetyttää se kolmas ikkuna? sekö oli kirkas? luulen että ne kaksi ikkunaa oli jo pesuun vietäessä sameentunut, hapettuneita varmaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ihmeissämme olimme mekin. Ikkunoista mitään ei oltu vaihdetti, kaikki olivat yhtä vanhoja. Pressua oli myös pesty aikaisemmin, eikä niille ollut tapahtunut mitään. Jäi hämärän peittoon, miksi niin kävi =)

      Poista
  13. taidan tietää syyn. t kuomunpesijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kiva tietää =)

      Poista
    2. Noniin, syy on siinä että kuomu on pesty hypokloriitilla ja se on päässyt reagoimaan hapon kanssa. Se on suihkutettu ensin ja laitettu sen jälkeen liotus astiaan ja jostain syystä astiassa on tapahtunut kemiallinen reaktio jolloin aiheutunut ikkunaan vaurio. Tämän reaktion seuraksena nesteet kuumenee ja vaurioittaa ikkunoita. Samalla vapautuu kloorikaasua joka on myrkkyä. Tiedän koska pesin niitä kuomuja 5 vuotta. Pesin myös sinun kuomusi!

      Poista
  14. Just googlailen kuomunpesijää espoosta, onneksi luin tämän... Jatkan etsintöjä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vahvasi jatkamaan googlettamista ;)

      Poista