lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta 2017

Tänään vietetään vuoden viimeinen päivä. On ollut mukavaa muistella, mitä kaikkea vuosi 2016 toikaan tullessaan. Me teimme ainakin unelmiemme kesälomareissun Tukholman saaristoon. Ja vietettiin meidän venekunnassa myös pyöreitä syntymäpäiviä =D. Mennyt vuosi oli muuten melko tasainen ja hyvä niin. Se ei sisältänyt ainakaan mitään ikäviä yllätyksiä. Mennyt vuosi oli hyvä vuosi.


Tänään pakostakin tulee ajatelleeksi, että mitähän kaikkea se uusi tuleva vuosi tuokaan tullessaan? Sen tietää varmuudella vuoden päästä tähän samaan aikaan. Minä en aio tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, yritän elää tulevan vuoden sillä viisaudella ja harkinnalla kuin menneenkin vuoden. Teen parhaani, rakastan lähimmäisiä ja pidän positiivista asennetta yllä. Eiköhän sillä taklata tuleva vuosi.

Ennen kaikkea haluan kiittää koko sydämestäni teitä kaikkia blogiystäviäni, jotka olette olleet mukanani kuluneessa blogivuodessa! Olen saanut teiltä paljon ihania kommentteja ja ne ovat rohkaisseet jatkamaan bloggaamista edelleenkin.

Toivon teille kaikille onnea ja iloa, sekä hyvää oloa uuteen tulevaan vuoteen 2017! Tuokoon se tullessaan seikkailuja, yllätyksiä ja myös ihan sitä tavallista ja turvallista elämää. Nähdään ensi vuonna =).

Hyvää uutta vuotta 2017!

40 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta 2017!❤🎆

    VastaaPoista
  2. Wünsche einen guten Rutsch ins neue Jahr 2017.

    Noke

    VastaaPoista
  3. Kiitos sinä ihana miellyttävästä blogista. Valokuvistasi välittyy aina niin hyvä tunnelma ❤
    Oikein ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, samat sanat myös sinulle, oikeasti aikuinen =).

      Poista
  4. Kiitos Katinka tästä vuodesta ja kokka kohti tulevaa! Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Marleen, kevättä kohti on kokka niin menossa =D.

      Poista
  5. Kiitos! Ihanaa Uutta Vuotta myös Sinulle, Katinka!

    VastaaPoista
  6. Kiitos sinulle Katinka kuluneesta vuodesta ♥
    Tämä blogisi toimii oppaana kun ensi kesän veneilylomaa kipparin kanssa suunnitellaan. Upeat kuvat ja kaikki veneilijälle tarpeellinen tieto yhdessä ja samassa paketissa, kiitos!
    Sielunsiskolleni haluan toivottaa tulevalle vuodelle paljon auringon valoa ja lämpöä, lempeitä ja myötäisiä tuulia sekä iloa ja rakkautta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ansku <3! Samoin ihanaa tulevaa vuotta sinulle!

      Poista
  7. Kiitos ja hyvää Uutta Vuotta myös sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda, samoin sinulle, ihanaa alkanutta vuotta <3.

      Poista
  8. Happy New Year, Katinka! Thank you for all your beautiful photos!!!

    VastaaPoista
  9. Hyvää Uutta Vuotta ja turvallisia venereissuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, venereissut ovat jo kovasti suunnittelun alla ;)

      Poista
  10. Kiitos Katinka! Hyvää uutta vuotta ja toivotaan lämmintä ja ihanaa veneilykesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki =). Lämmintä ja ihanaa kesää odotan minäkin kivasti jo =D.

      Poista
  11. Párek ja Palvelijatar02 tammikuuta, 2017 00:25

    Hyvää ja onnekasta vuotta 2017 sulle ja venekunnallesi Katinka. Kuviasi on ilo katsella ja tekstejäsi lukea. Kiitos upeista matkakertomuksista, toivottavasti niitä tulee tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi palvelijatar =). Ja voit olla varma että kunhan vain saadaan vene vesille niin heti alkaa tulla reissutarinaa =D.

      Poista
  12. Sydämellistä uutta vuotta Katinka. Kiitos sinulle mahtavasta blogista, josta Kipparihattu postaus on oikein jäänyt sydämeen. <3 Kiitos ihanista kommenteista oman blogini puolelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Tiia <3! Ja samat sanat, blogiasi on ihana seurata, postauksistasi tulee aina niin hyvälle mielelle. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  13. Läheisten rakastaminen ja positiivisuus -se kuulostaa hyvältä reseptiltä vaikka mihin vuoteen. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja alkaneelle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios NJ, kuin myös teille sinne kaikille, oikein hyvää uutta vuotta!

      Poista
  14. Upea ilotulitus kuva!

    Kiitos Sinulle menneestä vuodesta ja

    Onnea alkaneelle 2017 vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus, onnea ja iloa uuteen vuoteesi!

      Poista
  15. Kiitos Katinka blogivuodesta 2016! On ollut mukava olla matkassasi.
    Onnellista vuotta 2017 toivottelen!
    Kuulemiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tuula. Samoilla sanoin voin täydestä sydämestäni toivottaa myös sinulle onnea uuteen vuoteen =).

      Poista
  16. Ihanaa alkanutta vuotta. Toivottavasti vuosi 2017 tuo teille paljon ihania kokemuksia ja muistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mariasmariasma. Samaa toivon myös sinulle <3!

      Poista