tiistai 17. tammikuuta 2017

Juveninkoski

Olen kotoisin Keski-Suomesta, joten siellä vietimme joululomaa. Kippari löysi netistä sellaisen kosken, jonka olemassa oloa en tiennyt olevan, vaikka olen asunut nuoruuteni ensimmäiset vuosikymmenet tällä seudulla. Kipparini selvitti paikan sijainnin ja niinpä lähdimme tapaninpäivän ajelulle kahdestaan Juveninkoskelle.


Koski sijaitsee aivan tien vieressä ja paikalta löytyy pieni levike muutamalle autolle. Kosken pauhu kuului heti kun nousi autosta ulos. Lunta oli ollut aikaisemmin jonkin verran, mutta suojakelit olivat pitänee huolen, että suurin osa oli sulanut.




Juveninkoski voisi olla oiva retki ja picnic kohde kesällä.




Juveninkoski on osa Nytkymenjokea, jossa on kaikkiaan yhdeksän koskea. Juveninkoski on näistä kaikista komein. Koski alkaa pienellä suvantovaiheella ennen varsinaista pudotusta, joka on noin seitsemän metriä. Oikeasti voitaisiin puhua ennemmin vesiputouksesta kuin koskesta.




Vesi tulee sillan alta hiljalleen, kunnes saapuu vesiputouksen suulle. Putous on tiettävästi Keski-Suomen korkein ja jyrkin. Hieman mietimme Kipparini kanssa, että liekkö siellä virtaa vettä näin talvella. Meillä oli onnea, vettä tuli komealla voimalla alas! Kevättulvien aikaan tämä voi olla uskomaton näky.


Koski oli komeaa katseltavaa. Innostuin kokeilemaan hieman eri valotusaikoja. Kyllä, taaskaan ei ollut mukana jalustaa. Kuvissa ei ole myöskään käytetty mitään harmaasuotimia. Käsivaralta, sillä valolla mitä luontoäiti sattui juuri sillä hetkellä tarjoamaan ja paljoa se ei tarjonnut.








Putouksen alapuolella on pieni lampi, jossa voi käydä uimassa. Usein kuitenkin virtaavan veden luona olevat lammet ovat melko vilpoisia kesälläkin, joten luulen ettei minun tarvitse koskaan kokeilla. En ole oikein kylmän veden ihmisiä =D.


Vierailu koskella oli mukava. Ennen kaikkea iloitsin siitä, että löysin synnyin seuduiltani jotain uutta ja ennen näkemätöntä. Ensin pitää lähteä kauas, että näkee lähelle, vai miten se menikään =D.

20 kommenttia:

  1. Juuri niin se menee, tuntuu ainakin joskus itseni kohdalla. :D Kyllä oikein arvelinkin Juveninkoski löytyy Suomen vesiputoukset listalta. Se siis taitaa olla myös vesiputous. Lisää www.suomenvesiputoukset.fi Hienoja kuvia! Tuo valotusaikasäätö on harmillesti vielä hakusessa minun kamerassani, tai kokeilin jo jotain mutta kuvasta tulee aivan liian kirkas, eikä vedenliike kyllä siinä näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Pelaguu. Kannattaa kokeilla tuova valoitusta ensiksi niin, että säädät sen itse ja annat kameran valita automaattisesti muut asetukset. Sitten kun katsot valmiin kuvan muita arvoja niin saat niistä suuntaa, että millaiset ne pitää olla. Näin pääset sitten säätämään käsin kaikkia arvoja =).

      Poista
  2. Uma maravilha de paisagens de Inverno, excelentes fotografias.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar || Dedais de Francisco e Idalisa || Livros-Autografados

    VastaaPoista
  3. Hienosti veden vauhdikkuus näkyy kuvissa, kuulen melkein pauhun. ;)

    Tuntematon on Minulle tämä koski, kiva oli tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus =). Tämä kuvaushetki olisi ollut jälleen parempi tehdä jalustalla, mutta ihmeen hyvin sain otettua ihan käsivaralta. Koski oli minullekkin tätä ennen ihan vieras vielä =D.

      Poista
  4. On komea putous, hyvin voin kuvitella kohinan...ja hienot kuvat veden syöksystä eri valotusajoilla!
    Entäs nuo kuvan 11 kristallinkirkkaat jäätassut, waude!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsos Sirpa =). Siellä oli ihania jääjuttuja kuvattavana =).

      Poista
  5. Párekin Palvelijatar17 tammikuuta, 2017 22:46

    Liikkuva vesi on upea kuvattava! Hienosti jälleen onnistuit vangitsemaan veden liikkeet. Miltei pelkäsin kosken tulevan syliin läppärin näytöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Palvelijatar. Vesi virtasi kyllä melko voimakkaasti, joten ihan aiheellinen pelko =D.

      Poista
  6. On kyllä upea luonnonvarainen vesiputous. Kymijoellakin pääsee ihailemaan kosken kuohuja, mutta tuollaista putousta ei näillä kulmilla (tietääkseni) ole, paitsi Sapokan vesipuistossa, mutta sepä ei olekaan luontoäidin aikaansaannosta, joten sitä ei lasketa :)
    Upeat kuvat joissa veden vauhti tulee hienosti esille!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Virtaavassa vedessä on todella sitä jotain =D.

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia! Jännää, miten sitä luulee tuntevansa synnyinseutunsa, mutta sitten sieltä paljastuukin mitä kiehtovampia paikkoja.Huikea tuo putous!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle. Oletko sinäkin kotoisin näiltä seuduilta? Ollaanko me Jämsän ämmiä molemmat =D.

      Poista
  8. You were on vacation.
    I see a lot of snow, and I find that beautiful to see. In the Netherlands, has never been so much ice and snow so I thoroughly enjoy this :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You must come visiting sometimes to Finland and see snow =).

      Poista
  9. Ihastuttavia kuvia! Ja komea tuo vesiputous, uskomattoman hieno.
    Luontokuvat ovat kauniita ja sinä taidat niiden ottamisen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tuula =). Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Ihan uusi paikka minulle! Kiitos kuvista ja vinkistä!

    VastaaPoista