keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Loma on ohi!

Niin vierähti kaksi viikkoa lomalla Thaimaan Khao Lakissa ja on aika palata pikku hiljaa arkisten askareiden pariin. Mieli on kyllä vielä osittain Thaimaan ihanassa lämmössä ja korvissa pauhaa meren rauhoittava kuohunta. Kyllä oli haikea mieli nousta lentokoneeseen ja jättää tuo kaikki ihanuus taakse. Helposti olisimme voineet viettää siellä aikaa vielä toisen mokoman. Vaan välillä pitää palata, jotta voi taas lähteä, vai miten se menikään ? Mukana kotiin tuli suuri määrä upeita elämyksiä ja 1689 valokuvaa. Älkää säikähtäkö, en aio laittaa niitä kaikkia tänne näytille =D. Osan joudutte katselemaan, sillä muutama seuraava postaus käsittelee Thaimaan matkaamme.




Lähdimme matkaan perjantai-iltana 10.3. jolloin lentokentällä oli lakko menossa. Uutisissa varoiteltiin ruuhkista lentokentällä ja kehotettiin tulemaan paikalle hyvissä ajoin. Ruuhkaa oli kuulema luvassa ennen kaikkea turva- ja passin tarkastuksessa. Vaan toisin kävi. Lentokentällä oli hiljaisempaa kuin koskaan ja missään ei tarvinnut jonottaa. Tämä johtui varmasti siitä, että monia lentoja oli peruttu. 




Kippari löysi meille kohtuullisen hintaisen matkan TUI:lta jouluviikolla. Siitä alkoi loman odotus (joka nyt jo on ohi.... nsiif). Meillä oli edessä yölento Krabin lentokentälle. Monet pelkäävät Thaimaahan mentäessä pitkää lentoa, mutta aika lentokoneessa menee yllättävän nopeasti. Ja voin kertoa, että matkustamisen vaiva kannattaa nähdä, sillä perillä odottaa varmaa lämmintä, hyvää ruokaa, ihanaa palvelua ja varmasti maailman ystävällisin paikallinen kansa.


Jokaisen matkapostauksen pakollinen lentokoneensiipi kuva =D.


Olimme perillä Krabilla aamupäivästä. Aikaero Suomen ja Thaimaan välillä on viisi tuntia.  Kun astuimme ulos lentokoneesta, saimme kokea heti ihana Thaimaan lämmön. Se on kuin lehmän henkäys, lämmin ja kostea. Meillä oli lentokoneessa käsimatkatavaroissa kesävaatteet mukana. Suosittelen lämpimästi vaihtamaan ne koneessa ennen laskeutumista, sillä kohtuullisen pitkään kestävät lentokenttämuodollisuudet on paljon helpompi kestää, kun ei tarvitse hikoilla paksuissa vaatteissa. Kun leimat oli saatu passeihin ja tuijotettu passin tarkastuksessa kameroihin, kävimme hakemassa matkalaukut mukaan. Tämän jälkeen matkaoppaat opastivat oikeaan bussiin ja edessä oli vielä kolmen tunnin bussimatka Khao Lakiin.




Nämä sähköjohtojärjestelyt hämmästyttävät minua joka kerta yhtä paljon.


Matkan varrella oli ihanaa katsella upeita maisemia. Matkalla Krabista Khao Lakiin oli matkan varrella aivan ihania vuoria. Osa vuorista on todella jyrkkiä. Yritin sohia kameralla liikkuvasta bussista muutamia kuvia. Rehellisyyden nimissä pitää kyllä todeta, että uni meinasi viedä välillä väkisin voiton. Eikä ihme, olihan valvottuja tunteja takana jo toista vuorokautta.




Bussi pysähtyi kerran matkan varrella, jolloin pääsi käymään vessassa ja ostamaan vähän jotain matkaevästä.






Thaimaassa varman lämmön ja auringon lisäksi minua viehättää vihreys ja värikylläisyys. Tänä keväänä on Thaimaassa ollut poikkeuksellisen paljon sateita vuoden aikaan nähden. Tästä syystä jopa vesiputouksilla oli vettä poikkeuksellisen paljon. Normaalisti tähän aikaan vesiputoukset saattavat olla jopa ihan kuiva. Thaimassa on myös aivan ihania kukkia, niiden kuvia vilahtelee tulevissa postauksissa =D.












Thaimassa rakastetaan kaikkia ihania pieniä koristeita ja yksityiskohtia. Näitä riitti kuvattavaksi vaikka millä mitalla. Erityisesti kukkoja oli paljon näytillä, sillä olihan kukon vuosi menossa. Illan tullen avautuu aivan uusi maailma, kun ravintoloiden valokoristelut syttyvät luomaan tunnelmaa.






Yksi kauneimmista kukista ovat orkidea. 






Matkustaminen meinasi kyllä viedä mehut, mutta kaikki oli hyvin heti kun pääsimme perille. Bussimatkan jälkeen oli jo iltapäivä käsillä paikallista aikaa, joten saimme hotellihuoneen heti. Hotellin aulassa meitä odottivat matkalaulut ( ne lähtivät kentältä eri kuljetuksella) ja virkistävät mehut. Aaah, kyllä maistui! Matkalaukut toimitettiin meidän puolesta hotellihuoneeseen. Tämän kaltainen palvelu on jotain sellaista, mihin en ole tottunut. Tuntuu hassulta, että joku kuljettaa laukkua puolestasi. Oinas nainen on tottunut kantamaan laukkunsa itse =D. Meillä oli käytössä tilava bungalow joka oli meistä aivan ihana.  Myös sijainti osui aivan nappiin. Uima-allas oli aivan vieressä ja rannalle oli matkaa noin 30 metriä.

Kun saimme tavarat purettua laukuista kaappeihin, vedimme simmarit päälle ja menimme mereen uimaan. Ai että tuntui hyvälle! Uinnin jälkeen menimme syömään hotellimme omaan ravintolaan. Voitte kuvitella, mikä oli tämän matkustamisen, uimisen ja syömisen jälkeinen vaikutus? Meinasin elämäni ensimmäisen kerran sammua ravintolan pöytään selvin päin =D. Saimme maksettua laskun ja suuntasimme hotellihuoneeseen nukkumaan. Seuraavana päivänä olimme kuin uudesti syntyneet. Hotellimme oli aivan ihana, joten saatte siitä oman esittelyn seuraavassa postauksessa.

21 kommenttia:

  1. Oi, ihana reissu teillä varmasti ollut! <3 Niin kauniita ja värikkäitä kuvia - jään odottelemaan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu =). Reissu oli aivan mahtava ja lisää postauksia on vielä monta tulossa =D.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hih.. niin oli minustakin ja niitä siellä riitti =D.

      Poista
  3. Hello Katinka,
    Very wonderful shots. Great the airplane.
    And beautiful pictures of Thailand.

    Best regards,
    Marco

    VastaaPoista
  4. Vaikka siirtymiset matkakohteeseen ja aikaero ovat uuvuttavia, niin kyllä ne haihtuu loman eka päivinä unholaan.
    Palasimme muuan päivä sitten Mauritiukselta kahden viikon matkalta. Sama matkanjärjestäjä oli.

    Samoin koen matkalaukun, itse pitäisi saada kuljettaa, vaikea luovuttaa muiden käsiin. ;)

    Mainio matkaraportti ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus =D. Se on justiinsa niin, että tuon matkustuksen jaksaa kun tietää miten ihanaa on tulossa määränpäässä =D.

      Poista
  5. Tuo ensimmäinen kukka on minusta hibiskus. Se on kaunis! Mukavaa lukea hieman lisää thaimaan matkastanne, en ole koskaan käynyt, näyttää kauniilta ja värikylläiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu, olen tosi huono noiden kukkien tunnistamisessa. Tunnistan juuri ja juuri tuon orgidean =D. Väriä Thaimaassa riitää ja se onkin yksi syy miksi pidän siitä maasta niin kovasti.

      Poista
  6. Onpa mukavaa katsella näitä kuvia ja meillähän matka vasta alkaa :)
    Jään odottamaan innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki, muutama postaus on vielä tulossa kunhan saan kuvat järjestykeen =D.

      Poista
  7. Varmasti hieno reissu! Näyttää niin eksoottiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli ihana ja eksotiikkaa riitti =D.

      Poista
  8. Voi mitä värikylläisyyttä. ihan tässä pääsi itse reissuun hienoja kuvia katsellessa. :) Kiitos! Ja tervetuloa takaisin veneilysäitä odottelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Mirjam-Matilda. Meinataan jo tulevan viikonloppuna alkaa laittaa venettä vesillelaskukuntiin. Ollaan sitten heti valmiina kun jäät lähtee rannasta =D. Sitä ennen muutama Thaimaa postaus vielä.

      Poista
  9. Ihanalta näyttää! Mukava matkata tätä kautta vähän kaukaisempiinkin maihin, kun itse tallaan vaan Euroopassa :)

    VastaaPoista
  10. Tervetuloa takaisin! Tuota lämpöä ja väriloistoa on ikävä. Lentomatka on kuitenkin jo meikäläiselle liian pitkä, mutta kiva kun pääsee mukaan virtuaalimatkalle hienojen kuviesi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, mukavaa että pääset reissuun näiden minun postausten kanssa =D.

      Poista
  11. Oih, taas pääsee Katinkan kanssa matkalle, tällä kertaa kaukomaihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... otetaan ensin vähän kaukomaita, ennen kuin saadaan vene vesille ja päästään taas saaristoon =D.

      Poista