perjantai 20. huhtikuuta 2018

Rantaravintoloissa Khao Lak Thaimaa

Kerroinkin jo aikaisemmin, että hotellimme ja meren välissä oli rantatie, jonka varrella oli monia ravintoloita, hierontapaikkoja ja pieni kauppa. Kävimme muutamassa ravintolassa ja saimme erinomaista palvelua ja maistuvaa ruokaa.


Kipparini oli selvittänyt netin syövereistä, että ravintola Boom Boomissa olisi paras paikka katsoa auringonlaskua. Pitihän se testata.






Otimme aluksi pientä syötävää, sillä menimme tuntia liian aikaisin paikalle =D. Vaan ei haitannut, päin vastoin, oli aikaa katsella ympärille vielä kun aurinko paistoi.






Monissa ravintoloissa on happy hour auringon laskun aikaan.


Ja niin tuli auringon laskemisen aika =D.




Pitkän päivän jälkeen on mukava nukahtaa lämpimälle hiekalle <3.



Muutamissa ravintoloissa oli kunnolla leluja tarjolla. Tämä oli näppärää vallankin lapsiperheille. Ruokaa odotellessa saattoi käydä lapioimassa vähän hiekkaa ja ruokailun jälkeen pääsi jatkamaan. Vanhemmilla ei ollut kiirettä.


Laskuveden aika. Kalaan pääsee, kunhan nousuvesi saapuu.




Pari meidän suosikkiravintola sijaitsi tämän sillan takana. Ihan vähän jännitti joka kerta, että noinko se kestää. Kesti se =D.






Illalla ravintoloissa on aivan ihana tunnelma. Pimeää ja valot sekä kynttilät palavat. Hyvän ruoan ääressä on mukava muistella päivän tapahtumia.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lämmintä (välillä suorastaan kuumaa) hiekka siellä piisasi =D.

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar21 huhtikuuta, 2018 13:52

    Tuntuu kuin olisi kuvien katsojakin paikalla todistamassa upeita värejä ja tunnelmaa. Kerrassaan hienot kuvat.

    VastaaPoista
  3. That sunset is so beautiful!

    VastaaPoista