sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kotimatkalla loma 2018

Niin meni neljä viikkoa Virossa ja Latviassa todella nopeasti. Lähdimme ajelemaan aamiaisen jälkeen hiljalleen Suomen puolelle todella tyynessä säässä. Mieli oli hieman haikea, sillä matkaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään vielä. Toisaalta mielessä oli hyvä tunne siitä, mitä kaikkea olimme nähneet ja kokeneet.


Ajelimme Naissaaren ohi. Majakka näkyi saarelta kauas. Kävimme Naissaaressa edellisenä kesänä, jonka jälkeen kirjoittelin tarinaa saaresta ja tästä upeasta majakasta. Voit lukea siitä täältä.


Nojailin hiljaisena veneen ikkunaan ja ihailin tyyntä merta. Yritin silmä kovana bongailla hylkeitä, mutta ne pysyivät tällä erää piilossa. Pari suurempaa laivaa ajeli ohitse.


Pian alkoi horisontissa siirtää Suomen rannikko ja sen upea saaristo. Niin mukavaa kun onkin käydä vierailulla muualla, on meidän oma saaristo silti kaikkein rakkain. Ihana havupuun tuoksu!




Saavuimme mereltä Rönnskärin majakan kohdalle, josta jatkoimme matkaa Porkkalan niemeen Lähteelän satamaan. Lomaahan oli vielä pari päivää jäljellä. Kotiin ei mentäisi yhtään liian aikaisin =D.


Kesäloma 2018 piti sisällään kotisatamasta lähdettyä kaikkiaan 12 satamaa, joista meille entuudestaan tuttuja oli kuusi ja uusia toiset kuusi. Viron puolella vierailimme seitsemässä satamassa ja Latviassa neljässä. Yksi satama Suomessa, Lähteelä ennen kotisatamaa. Merimaileja tuli matkalla kaikkiaan 559 NM. Tapasimme matkan varrella monia vanhoja hyviä ystäviä ja saimme roppa kaupalla uusia ystäviä lisää. Sää ja ennen kaikkea tuulet olivat suotuista (kiitos helle kesän), josta johtuen pääsimme jatkamaan matkaa mukavasti aina halutessamme eteenpäin. Tämä loma oli ehdottomasti yksi parhaista, mitä olemme viettäneet merellä. Samalla kotiuduimme uuteen veneeseen hyvin. Nyt se tuntuu jo siltä, kuin se olisi aina ollut meillä =D. Tällä hetkellä suunnitellaan jo veneen nostoa talviteloille ja kausi alkaa olla taputeltu. Uuden kauden suunittelu on jo tietysti käynnissä =D.

3 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar07 lokakuuta, 2018 14:28

    Suuret ja lämpimät kiitokset matkakertomuksista. Oli jälleen kuin itsekin olisi ollut mukana, niin hienot kuvat ja informatiivinen teksti. Tämä blogi tuottaa silkkaa iloa ja nautintoa.

    VastaaPoista
  2. Komea tuo Naissaaren majakka!

    VastaaPoista
  3. Ihania näkymiä! Meri ja sen rannat...!! <3

    VastaaPoista