tiistai 18. lokakuuta 2016

Torrören

Syksykesällä olimme meille niin rakkaassa paikassa Lähteelässä Porkkalanniemessä. Ystävämme Pete tiesi lähistöllä kauniin pienen saaren, Torrörenin. Niinpä päätimme tehdä yhdessä hänen kanssa retken kumiveneillä sinne. Moottorit kummarien perään ja matkaan. Juniori pääsi Peten kyytiin ja Kipparini kyyditsi minua. Ilmassa oli pientä seikkailun tuntua =D.


Ajelimme ensin katsastamassa Stora Svarön ja suuntasimme sen jälkeen kummarin keulat kohti Torröreniä. Torrören sijaitsee Ormholmenin vieressä. Päivä oli hieman pilvinen, mutta onneksi ei satanut vettä. Tosin se ei meitä estänyt kastumasta.... sitä vähän myöhemmin lisää =D. Rantauduimme upealle kalliolle. Saari näytti heti sellaiselta, että siihen oli helppo ihastua.






Olen aina tykännyt kovasti kalliosta ja kivistä. Tälläkin saarella matala ja tasainen kallio oli helppo kulkea. Kalliosta paljastui vaikka mitä kauniita kuvioita.






Syksykesä alkoi olla käsillä, joten kanervat kukkivat saaressa kauniisti.






Kalliokielon marjat ovat siniset kuin mustikat, toisin kuin kielon marjat ovat punaiset kuin puolukat. Molemmille on yhteistä se, että ne ovat myrkyllisiä.


Katajanmarjat alkoivat olla kypsiä. Harmi, ettei tullut mitään pussia mukaan, olisin voinut poimia hieman mukaan. Näin silakkamarkkinoilla myynnissä hyvin pienen pienen purkin tätä herkkua ja maksoi viisi euroa!








Ihastelimme ajan kanssa saarta. Kaivoin pitkästä aikaa macro-objektiivin esiin ja konttailin sen kanssa maastossa.








Gammayökkönen laskeutui pietaryrtille hetkeksi huilaamaan =D. Nimensä tämä metalliyökkösiin kuuluva perhonen on saanut etusiivessä olevasta vaaleasta kuviosta, joka muistuttaa kreikkalaista gamma kirjainta.








Saari oli juuri niin ihana kuin meidän ystävä oli sitä meille kuvaillut. Voisin tehdä tänne retken uudelleen aurinkoisella säällä. Ottaa evästä mukaan ja tulla näille ihanille kallioille auringon lämpöön.






Kun lähdimme ajelemaan kumppareilla takaisin Lähteelään, oli tuuli hieman noussut ja jouduimme ajelemaan vastatuuleen. Sehän tarkoittaa myös vasta-aaltoja ja arvatkaapa mitä siitä sitten seurasi. Vettä tuli syliin lähes jokaisella aallonlyömällä =D. Tilanne oli sen kaltainen että ei voinut muuta kuin nauraa ääneen ja antaa kastua vaan. Onneksi aurinko tuli esiin iltapäivällä ja veneellä odottivat kuivat vaatteet, joten ei hätää. Hauskaa kyytiä oli =D.

torstai 13. lokakuuta 2016

Sinne Porvoo

Meidän venekunta tykkää käydä ulkona syömässä. Niinpä juhlistamme syntymäpäivä ja jopa nimipäiviä, menemällä ulos syömään. Perheen kesken on mukavaa istahtaa yhdessä hyvän ruoan äärelle. Juttuun kuuluu aina se, että sankari ei tiedä, minne menään, vaan se tulee hänelle yllätyksenä. Minulla oli vuorossa tarjota Kipparille nimipäiväateria ja satuimme olemaan sopivasti Porvoossa. Jes, uusia ravintola elämyksiä olisi siis tarjolla. Miettiessäni, että minne oikein menisimme, muistin että työkaverini oli kehunut parikin kertaa ravintolaa Sinne. Sinne siis =D. Sain varattua pöydän näppärästi netin kautta.




Ravintola Sinne sijaitsi sopivasti ihan vierasvenesataman "vieressä", joen toisella puolella Porvoon Taidetehtaan vieressä. Meidän ei tarvinnut ottaa taksia alle, vaan saimme kävellä lyhyen matkan raikkaassa kesäillassa.




Paikan sisustus tuntui minusta aluksi aavistuksen "karulta". Hetken katseltuani ympärilleni se alkoi näyttään kauniin modernilta, viihtyisältä. Avara tila tuntui mukavalta.




Sinne ravintolassa kunnioietaa suomalaista luontoa ja lähiruoka. Heillä on omat tärkeät lähituottajat joten ruoan hyvä maku, tuoreus ja eettisyys on taattua. He kertovat nettisivuillaan, että haluavat viedä vieraamme makumatkalle halki porvoolaisen gastronomian.


Erittäin ystävällinen henkilö ohjasi meidät varaamaamme pöytään ja saimme ruokalistan tarkasteltavaksi. Minä tietenkin olin ollut utelias ja katsellut sitä jo etukäteen =). Menu koostuu hauskoista suomalaisista ruoka-annoksista. Pöydässä oli tarjolla Sinnen omaa leipää, hauskasti suomalaiseen tapaan toteutetussa "tarjoilupuussa". Ihana idea! Listalla oli tarjolla vaikka mitä herkullista ruokaa. Ihan tuli valinnan vaikeus eteen. Tarjolla oli myös lähiruoka menu vaihtoehtoja kolmella ja viidellä ruokalajilla.


Kun ruoat tuli valittua oli viinin vuoro. Saimme valittua todella hyvän viinin ystävällisen ja asiantuntevan tarjoilijan opastuksella. Seuraavaksi tapahtui jotain, mitä en osannut odottaa. Tarjoilija haki viinikarahvin ja laittoi viinimme sinne dekantoitumaan! Tässä kohtaa tuli ensimmäinen wow-elämys. En muista mitään ravintolaa, jossa tätä olisi tehty aikaisemmin, ja aika monessa olemme käyneet. Tästä jos mistä tuli fiilis, että nyt ollaan ammattilaisten käsissä.


Kun saimme alkuruoat pöytään, meille kerrottin, mitä annos sisältää. Seuraava wow-elämys tuli, kun sai ensimmäiset maut annoksesta suuhun. Jokainen suupala sisälsi erilaista makujen sinfoniaa, aina viimeiseen suupalaan saakka. Annoksissa oli käytetty suomalaisia yrttejä ja jopa kukkia! Molemmat annokset olivat niin hyviä (Kipparini antoi minun maistaa myös omaansa) että niitä tuskin pystyy sanoilla kuvailemaan. Sanoisinkin, että kannattaa mennä ihan itse maistamaan.




Pääruoan osalta annan kuvien puhua puolestaan. Sen verran vihjaan, että oli  t o d e l l a  hyvää!




Myös jälkiruoka sisälsi supi suomalaisia elementtejä erittäin maukkaassa muodossa. Kaiken kaikkiaan syöty kokonaisuus oli gourmet ruokaa isolla G:llä. En voi muuta kuin suositella suurella sydämellä.


Ravintolan yhteydessä oli pieni puoti josta sai ostaa mukaan monenlaisia paikallisia herkkuja. Näitä herkkuja he käyttävät myös ravintolassa. Putiikista saa joka päivä myös Sinnen omaa tuoretta maalaisleipää.


En malta olla esittelemättä lopuksi  naistenhuoneessa olevia naulakoita. Hienosti oli hyödynnetty metsän tuotteita. Ravintola Sinne Porvoo oli todellinen elämys, joka kyllä innoittaa kokeilemaan myös Sinnen Helsingissä. Tämä oli juuri niin hyvä paikka kuin työkaverini oli minulle kehunut. Voin suositella paikkaa lämpimästi myös teille. Voit käydä tutustumassa heidän upeaa ruokalistaan ja varata vaikka paikan ravintolasta heidän nettisivuilta täältä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Porvoo

Tänä kesänä kävimme ensimmäisen kerran nykyisellä veneellä Porvoossa. Olimme käyneet Porvoossa edellisellä veneellä yhden kerran aikaisemmin. Porvoo on minusta aivan ihana ja ennen kaikkea kuvauksellinen kaupunki.




Lähestyttäessä Porvoon jokea muuttuu vesi jännittävän väriseksi. Sen verran on ruskaa, että ei houkuttele uimaan.


Reilu kilometri ennen Porvoon vierasvenesatamaa löytyy sataman opaste.




Joen varrella oli parkissa toinen tositaan hienompia veneitä. Minua sykähdytti eniten tämä Armas! Niin kaunis ja kuvauksellinen "paatti". 






Porvoon vierasvenesatamassa on 23 paikkaa kävelyaisalaitureissa ja kylkikiinnityksessä. Satama sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, kauppatorilla on matkaa noin 500 metriä. Satamassa on laitureilla sähköä, avaimen saa sähkötolppaan satamakonttorista, joka sijaitsee muutama satametriä joenvartta pitkin kaupunkiin päin.




Wc ja suihkutilat, sekä pesukone sijaitsevat ihan sataman vieressä. Vailla ne olivatkin parakin näköisessä rakennuksessa, ne olivat tosi siistit.


Vierasvenesataman vieressä oli terassi, josta sai myös syötävää. Tämä ei ollut vielä se satamakonttori vaan se löytyi hieman pidemmältä. Voit lukea lisää tietoa Porvoon vierasvenesatamasta täältä.




Tykkään tosi paljon Porvoon uudesta sillasta. Sen ympäristö on moderni ja siisti.




Sillan alla oli Ylva Holländerin ja Nelli Nion taideteos Fête Galante. Taideteoksessa oli moni muovinen tavara saanut uuden elämän. Piti ihan ajan kanssa pysähtyä sitä tutkimaan, että mitä kaikkea se sisälsikään =).






Cafe Jokirannassa sijaitsi vierasvenesataman konttori. 


Porvoo on aivan ihana kesäkaupunki. Joenrannasta löytyy monia ruokapaikkoja jossa voi istahtaa nauttimaan maittavia annoksia ja samalla ihailla kaunista jokimaisemaa.






Keskustan tuntumassa sijaitsee Runeberginpuisto joka on yksi Porvoon vanhimmista puistoista. Puutarha-arkkitehti Knut Forsberg suunnitteli puiston aikanaa moderniksi englantilaistyyliseksi maisemapuistoksi. Vuonna 1837 Johan Ludvig Runeberg sai Porvoon kymnasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran. Perhe muutti samana vuonna Porvoseen. Runeberg kuoli 6.5.1877 ja hänet on haudattu Porvoon Näsinmäen hautausmaalle.


Käsillä oli nk. Venetsialaisviikonloppu, joten Porvoossakin oli kaikenlaista tapahtumaa. Puistossa pääsi kokeilemaan virkkaamista.


Puistosta löytyi tekstiilitaiteilija Johanna Kuneliuksen 4-osainen penkkiteos Nelinpeli. Teos on improvisoitu kierrätysmateriaalien kautta. Materiaalit oli pitkälti lahjoitettu tai hankittu kirpputoreilta. Teoksen tekijää inspiroi suuri rakkaus kierrätykseen. Tässä taideteoksessa hauskaa oli se, että taide tuli suorastan iholle. Teoksen äärellä saattoi istua hetken tai viihtyä pidempäänkin, ollen itse osa teosta. Teos koostui neljästä penkistä, joita tämä oli nimeltään Nelinpeli, materiaalina urheiluvälineet.


Toinen penkki oli nimeltään Terapiapenkki, materiaalina korkit, papiljotit, muoviosat ja oviverhot.


Kolmas penkki oli nimeltään Kukkapenkki, materiaalina muovikukat, joulukoristeet ja verhonrenkaat. Neljäs penkki oli nimeltään Pehmopenkki, jossa materiaalit olivat puolestaan pehmolelut. Tämä penkki oli taiteilijalla vielä työn alla, joten en saanut siitä kuvaa. Mutta voin kertoa, että hieno siitä oli tulossa =).








Nämä Porvoon makasiinit ovat varmasti tämän kaupungin kuvatuimmat kohteet. Enkä ihmettele, ne ovat ihania! 




Porvoossa rakastan eniten tätä vanhaa kaupunkia! Tämä on antiikinystävän paratiisi. Antiikkiliikkeitä on suunnilleen jokaisessa kadunkulmassa. Vanhakaupunki on täynnä muitakin ihania liikkeitä. Täältä löytää varmasti aina jotain kivaa kotiin viemiseksi.






Pehtoorin perikunnassa oli kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa myytävänä. Osa tuotteista herätti vahvasti lapsuusmuistoja (mitä, olenko muka vanha.. en, tavarat olivat mummollani =D) joista juttelin pikän tovin myyjän kanssa. Ihana paikka!


Vanhassa kaupungissa esiintyivät nämä Laulavat nuket ja voi että olivat taitavia! Kun heidän matkalaukkuun laittoi kolikon, heräsivät nuket esiin ja alkoi laulu, ja he osasivat laulaa hyvin. Pari kolikkoa sitä tuli heitettyä, pitihän se varmistaa, että tulisiko seuraavalla kerralla toisenlainen laulu =D.




Vanhassa kaupungissa oli myös kauppa, jossa meinasin mennä ihan sekaisin, Doris & Duke! Siellä myytiin vanhoja vintage tuotteitta. Heillä oli myynnissä myös uusia, sillä se mahdollistaa sen, että samaa mekoa löytyy useampi koko. Aidot kun olivat yksittäiskappaleita. Vaatteiden lisäksi kaupassa oli vaikka mitä ihanaa muuta. Täällä kannattaa poiketa.








Porvoon kirkon pihalla oli juhlapukuisia ihmisiä. Näytti siltä, että siellä oli vihkitilaisuus alkamassa. En halunnut ottaa kuvia väkipaljoudesta, joten siksi sitten kuvia ulkopuolelta.




Rakkaudesta ränneihin =D. Tätä en pysty järjellä selittämään, miksi tykkään kuvata rännejä. Mutta aina vaan niitä kuvaan =D.









 


Näitä kuvia katsellessa tuli sellainen olo, että Porvooseen pitää päästä uudelleen ihan keskitalvella. Olisi ihana nähdä miltä vanha kaupunki näyttää lumiasussa. Joku oikein kunnon pakkaspäivä voisi olla hyvä. Tuleekohan sellaisia ensi talvena? No, pian se nähtäisiin =D.