lauantai 21. joulukuuta 2013

Ostoksilla Tallinnassa

Tallinnasta, kuten niin monesta muustakin kaupungista, löytyy todella paljon ihania kauppoja. Erityisen ihastunut olen vanhankaupungin putiikkeihin. On aivan käsittämätöntä, mitä kaikkea kaunista ihmiskäsillä voikaan saada aikaan!


Nämä kanit olivat suorastaan mairean näköisiä, niistä tuli hyvälle tuulelle =D. 


Eniten olen aina ihaillut Virossa näitä takorautatuotteita ja sitä, kuinka ihanasti he osaavat käyttää niitä sisustuksessa.




Löytyy myös keramiikkaa ja vekkuleita huopahattuja. Tällaisen kun ostaa, ei tule heti kadulla vastaan samanlaista. 




Virosta löytyy myös ihania kankaita. Niitä voi ompelutaitinen ostaa itselleen mukaan, tai sitten meille poropeukaloille, joihin kuulun ompelukoneeni kanssa, on myynnissä valmiita tuotoksia. Eivätkö olekkin ihania!


Ja tästä jokaiselle "kätevälle emännälle" esiliina eteen ja ei voi epäonnistua (tosin minä kyllä voin) =D.
 

Koruissa on myös mistä valita.



Eräästä vanhantavaran liikkestä bongasin nämä vanhat kamerat. Nostalgisia! Tässä välissä pitää kommentoida, että Virossa on pavelu parantunut vuosi vuodelta paljon. Nykyään myyjältä saa jo hymyn hyvässä lykyssä kaupan päälle. Nämä myyjät ovat yleensä aitoja Virolaisia. Tosin on myös paikkoja, jossa myyjä ei vaivaudu edes katsettaan nostamaan omista töistään kun asiakas tulee sisää. No joo, tällaisia paikkoja löytyy Suomestakin =D.


Päivän päätteeksi kävimme nauttimassa Olde Hansassa hunajaolutta. Itse olen vähän kranttu oluiden kanssa, pidän vain muutamista, mutta tämä kuuluu ehdottomasti niihin. Aina kun käymme Tallinnassa, pitää saada yksi hunajaolut. Ihailin olutta siemaillesani tätä kynttilän jalkaa pöydällä, ihana! Halusin ehdottomasti samanlaisen kotiini. Onneksi Olde Hansan puoti oli vielä illalla auki, sieltä se löytyi ja koristaa nyt myös meidän kotia. Kynttilänjalka painoi tosi paljon, olisi käynyt tilanteen niin vaatiessa myös itsepuolustusvälineeksi =D.


Ilta saapui kaupunkiin ja tassuttelimme takaisin majapaikkaamme.




Pari kuvaa vielä illan hämärästä.


4 kommenttia:

  1. Tosi paljon kaikkea ihanaa!! Mulle poropeukalolle kelpaisivat kyllä niin kanit, patakintaat. kuin muutkin käsitehdyt ihanuudet! Nostan olematonta huopahattuani kaikille käsityöläisille :) Aivan erityisen hieno on tuo kynttilänjalka ♥ Hih, näin jo sieluni silmin, miten pamautat sillä käsilaukkuvarasta päähän ;) Tekee mieli jo alkaa suunnitella Tallinnanmatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D. Kynttilänjalka oli todella painava ja siinä oli hyvä "kahva" =). Tallinnassa on todella mukava aina tasaisin väliajoin piipahtaa.

      Poista
  2. Ihanaa vanhankaupungin tarjontaa, siellä on käsityötaito kunniassa ta ainakin osaavat tehdä käsin. Komean kynttilänjalan ostit iloksi ja turvaksi! :) Tallinna rules!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut aina tosi heikkona takorautajuttuihin ja tuo otti heti silmään, että tahdon sellaisen ja sainkin =D.

      Poista