maanantai 31. maaliskuuta 2014

Suinonsalmen kioski

Suinonsalmen ranta on mukava paikka myös muille kuin veneilijöille. Rannalla on kesäisin aina kovasti kalastajia. Osa istuu rannalla, katselee ohi lipuvia veneitä ja nauttii jäätelöstä. Paikalta löytyy nimittäin kesäkioski.


Kioski ei ollut vielä auki.


Suinonsalmen rannassa pysähtyvät myös saaristoliikenteen reittiveneet. Näillä veneillä pääsee upeisiin Espoon saariin: Iso Vasikkasaari, Stora Herrö, Rövaren ja Gåsgrundet. Mikä on sen mukavampaa, kuin pakata aurinkoisena kesäaamuna hyvtä picnic eväät mukaan ja suunnata nauttimaan luonnosta kauniiseen saareen.




Onneksi ei kaikkien tarvitse omistaa omaa venettä, jotta pääsee näiden nautintojen äärelle. Saarissa on yleensä usempia grillauspaikkoja, jossa paistella eväitä. Suosittelen lämpimästi, saaressa on mukavaa. Myös merimatka sinne on kiva kokemus.




Minulle oli aivan uusi tieto, että Suinonsalmen laiturilta lähtee myös luontopolku! Netistä löytyvien tietojen mukaan matkan varrelta löytyy mm. pronssikautisia hautaröykkiöitä ja hiidenkiukaita. Luontopolusta ja sen reitistä voi lukea lisää tietoa täältä. Tämä pitää lähteä jossain välissä kävelemään, kuullostaa todella mielenkiintoiselta.




Suinonsalmen rannassa sijaitsee myös tämä todella kaunis rakennus. Joka kerta, kun ajelemme veneellä ohi, mietin, että mikähän rakennus tuo mahtaa olla. Voiko joku todella asua noin kauniissa talossa näin kauniilla paikalla? No, tällä reissulla selvisi sekin, että se on yksityinen leikkikoulu, Lekskolan Vikingahem. Voi kumpa olisin vielä pieni, tahtoisin tuonne ehdottomasti leikkimään!



Aina ei tarvitse lähteä merta eemmäs kalaan, kun löytyy uusia ihmeteltäviä asioita ihan tutuista paikoista. Riittää, kun katsoo asioita toisesta näkökulmasta, tällä kertaa mailta käsin =D.

8 kommenttia:

  1. Siinä se nyt on, kioski josta ostelen jäätelöä ja kahvia.
    Mielenkiintoista, kuinka me kuvataan samassa paikassa eri asioita. Minä olen kuvannut veneitä - tavallisia sekä kumivenettä viime kesänä. Mutta tuosta luontoreitistä en ole tiennyt, täytyypä kesällä käydä koluamassa se.
    Enkä tiennyt tuosta päiväkodista. Mutta toisaalta, joskushan se rakennus on ollut kaiketi kotikäytössä..
    Hienoja kuvia.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D, hymyilytti kun kerroit aikaisemmin, että olet ostanut kioskista jädeä, ajattelin että kuva on tulossa =). Minä olen aina joskus herkutellut sellaisella ajatuksella että monta bloggaria menisi samaan paikkaan ja sitten tehtäisiin yhtä aikaa postaus. Olisi kiva nähdä, millaisia kuvia kukin ottaisi ja mitä kirjoittaisi =). Ihanaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
    2. Ei yhtään hassumpi idea, siis tuo samaanpaikkaanmenojapostaus :) Ja postauksen pitäis tapahtua samaan aikaan (pvm/klo) ettei sais vihiä muista postauksista. Olisi varmaan hauskaa.

      Poista
    3. Just niin, eli olisi sopimus, että minä päivänä tulee juttu kaikilta ulos =D.

      Poista
  2. Luontopolku on tutustumisen arvoinen. Tutustumisen arvoinen on myös läheinen Saaristokauppa / kahvila. Tiesitkö, että tuo Vikingahem siirrettiin nykyiseen paikaansa Soukan rantatieltä vajaa kymmenen vuotta sitten? Poikani kävi aikanaan tuossa talossa (silloin oli jo tällä paikalla) iltapäiväkerhossa. Hienoja kuvia sinulla jälleen! Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ. Saaristo kaupassa olen käyt kerran ja se oli tosi kiva. Pitää tehdä sinne joskus uudelleen kauppareussu kamerankanssa =). Enkä todellakaan tiennyt, että rakennus on siirretty! Ihanaa, että se on siirretty ja säästetty, sillä se on minusta todella kaunis. Niin paljon on tässä ihan lähistöllä kaikkea mielenkiintoista.

      Poista
  3. Hienoja kuvia! Ja mukavia uusia retkivinkkejä!

    VastaaPoista