tiistai 1. huhtikuuta 2014

Korjaamon kirjamarkkinat

Onko siitä ollut puhetta, että monien muiden intohimojen lisäksi, pidän todella paljon kirjoista ja lukemisesta? Olen aina pitänyt, lapsesta saakka. Muistan niin sen tunteen, kun sain lapsena ihan ikioman kirjastokortin. Siitä se sitten lähti, rakkaus kirjoihin. Olen ollut nuorena jopa töissä kirjakaupassa. Viime viikonloppuna oli Korjaamolla kirjamarkkinat, joten kirjan ystävänä piipahdin siellä.




Päivä oli aurinkoinen (kuten kuvasta näkee). Kirjamarkkinat järjestettiin Kultturikeidas Korjaamolla, joka on yksi Pohjoismaiden suurimpia kulttuurikeskuksia. Korjaamolla järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia monilta eri taiteen aloilla. Itse Korjaamosta pääset lukemaan lisää tietoa täältä.



Käydään sisään!




Tarjolla oli kirjan ystäville monenlaista lukemista. Kirjojen lisäksi oli mahdollisuus kuunnella useammalla lavalla mielenkiintoisia kirjailija haastatteluja ja panelikeskuteluja. Ohjelmaa oli tarjolla koko päiväksi kahden päivän ajan.


Perinteisen kirjan lisäksi paikalla oli myös erittäin vartettanotettava vaihtoehto ekirja. Elisa kirja-palvelusta löytyy todella kattava valikoima ääni- ja ekirjoja. Itse olen jo jonkin aikaa lukenut kirjoja tabletilta. Laitteella kulkee kätevästi todella monta kirjaa mukana (vaikka koko hyllyllinen) ja jos lukeminen loppuu kesken, voi Elisan kirjakaupasta ostaa lisää. Laite on aina venellä mukana, joten jo ennestään pieniä paikkoja ei tarvitse täyttää kesälomalla isolla pinolla kirjoilla (sillä lukemista pitää olla lomalla paljon).


Kirjat näkyvät laitteella ihan kuin oikeassa kirjahyllyssä! Kirjaan saa laitettua kirjanmerkin josta jatkaa seuraavalla kerralla lukemista ja mikä parasta, fontin kokoa voi muuttaa. Nämä kirjat sopivat siten myös hyvin huonompi näköisille. Äänikirjat on todella mukava vaihtoehto musiikin sijaan vaikka lenkille tai antamaan vauhtia viikko siivoukseen. Kirja vain kännykkään ja kännykkä taskuun, eikä huomaakkaan kun kämpää kohta kiiltää =). Elisa Kirja kattavaan valikoimaan pääset tutustumaan täältä. Samassa paikassa voi rekisteröityä käyttäjäksi.


Kirjateemaan liittyen paikalla oli myös pari kirjansitojaa. Heistä tässä ensimmäinen, Bookie.fi. Katsokaa miten kauniita värejä ja kuoseja! Minusta on upeaa, että kaupoista myytävän perusmuistikirjan tilalle voi valita jotain näin kaunista. Ja mikä parasta, nämä on tehty käsin!


Kirjanystävän korvakorut =). Bookie.fi:hin pääset tutustumaan lisää täältä. Verkosta heille löytyy myös verkkokauppa. Näitä ihanuuksia pääset tilamaan täältä. Tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja aina normaalista sidotusta muistikirjasta vaikka haitarimalliseen!




Seuraavat ihanuudet löytyivät Kirjansitojattarelta. Miltä kuullostaa poron nahasta tehdyt kannet? Voin kertoa, että ne olivat ihanan tuntuiset. Mikäli haluat itsellesi ihan uniikin kirjan, sen toteuttaa sinulle kirjansitojatar. Entä jos ullakolta löytyy vanha kirja, joka kaipaisi hieman kohennusta? Ei hätää, apua myös siihen pulmaan saat Kirjailijattarelta. Pääset tutustumaan hänen toiminta-ajatukseen ja tekemään vaikka tilauksen omasta yksilöllisestä kirjasta, täältä.




Hienosti istuvat jopa naulat kirjan kanteen =). Mikäli olet kiinnostunut oppimaan itse kirjan sitomista, järjestää Kirjailijatar myös kursseja.


Kirjamessut on aina minulle syksyllä The must visit tapahtuma. Oli tosi kivaa, että näin keväällä on myös tällainen pienempimuotoinen tapahtuma tarjolla, jossa kirjan ystävät pääsevät tapaamaan toisiaan ja kuulemaan kirjailijoita.

8 kommenttia:

  1. Kiitos maininnasta blogissasi. Ihania kevätpäiviä! T: Kirjansitojatar Mari Vehkaluoto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva vaan =). Kauniista ja yksilöllisistä tuotteista on mukava kertoa muillekin. Ihania kevät päiviä myös sinulle!

      Poista
  2. Ihania nuo käsin sidotut kirjat!

    Mulla on juurikin tuo Elisan e-kirjapalvelu kännykässäni, mutta jotenkin tykkään rapistella vielä paperikirjoja. Ehkä siinä on sitäkin, että luen enimmäkseen titokirjoja, jolloin tykkään alleviivata ja tehdä erilaisia merkintöjä. Matkallahan nuo olisivat todella järkeviä käyttää... hmmm... täytyy pohdiskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän myös paperi korjoistakin, ja minulla niitä onkin aiva liikaa. Nyt vain olen jotenkin jäänyt koukkuun näihin ekirjoihin kun niitä voi lukea yöllä pimeässä sängyssä =D.

      Poista
  3. Tämä oli mielenkiintoinen postaus!
    Täytyy laittaa miettimismyssyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat paikan toiset kirjamarkkinat, joten voisi olettaa, että nämä järjestetään myös ensi keväänä =).

      Poista
  4. Kaikenkattava kirjapostaus. Hyvä sarja.
    Kivoja nuo pienet itsetehdyt kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Nuo itse tehdyt kirjat olivat todella söpöjä =).

      Poista