torstai 24. huhtikuuta 2014

Meriharakka

Lokkien lisäksi yksi ihan ykkös suosikkilintu minulle on meriharakka. En osaa sitä selittää, mutta aina kun näen meriharakan, tulen hyvälle tuulelle. Olen kotoisin Keski-Suomesta, joten pääsin tutustumaan tähän viehättävään lintuun vasta kun muutin tänne pääkaupunkiseudulle. Ja silloinkin vasta kun pääsin merelle kipparini kanssa. Ollessamme ilta-ajelulla, kipparini huomasi nämä lempi lintuni erään laiturin nokassa.


Nämä meriharakat olivat jo iltaunilla. Ajelimme varovasti vähän lähemmäksi (se liian lyhyt kameran objektiivi), etteivät häiriintyisi liiaksi.

Muistan oikein hyvin sen päivän, kun näin meriharakan ensimmäisen kerran.Olin ihan innoissani ja otettu. Enhän teinnyt moisen linnun olemassa olosta entuudestaan yhtään mitään.


Ensimmäinen heräili ja venytteli jalkojaan. Tosen pää on vielä povessa, untenmailla =D.

Meriharakat ovat majailleet aikaisemmin enimmäkseen ulkoluodoilla, mutta nykyään niitä näkee aina vain enemmän jopa ihan merenlähellä olevissa kaupungeissa.


Kaverikin heräilee katsomaan, että mitä täällä tapahtuu? Ja unien jälkeen venyttelyt, tottakai =).

Meriharakka tekee pesän ihan veden tuntumaan, vain muutaman metrin päähän vesirajasta. Erikoista on se, että ne munivat kolme munaa, joka on poikkeuksellinen määrä kahlaajille. Haudonta kestää noin neljä viikkoa ja molemmat osallistuvat urakkaan.


"Miksi et heti herättänyt ja kertonut että meillä on täällä vieraita!"


"Kato, osaan seistä yhdellä jalalla =D."


Sinne jäivät nämä suloiset meriharakat katselemaan jo illaksi vaihtuvaa päivää. Eivätkö olekkin suloisia nököttäjiä? Minä en saa näistä koskaan tarpeekseni, olen aina yhtä innoissani kun näen meriharakoita!

6 kommenttia:

  1. Hauskat koipeilijat :-D. En ole Tampereella saakka nähny näitä lintuja - tai en ehkä tunnistaisikaan vaikka vieressä kököttäisivät. Jotain hupaisaa joissakin lintulajeissa on :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kotoisin Jämsästä, siitä ihan Tampereen kupeestaa, enkä tosiaankaan ollut koskaan aikaisemmin näitä veijareita nähnyt. Minusta näissä on jotain tosi vekkulia =D.

      Poista
  2. MERIHARAKKA , on lintu "marimekossa"
    Tosin kuvastasi ei ihan selviä vieheä oranssi!
    En pidä linnuista, mutta noille voisin pukea raitasukat jalkaan.....
    Mökkirannan ainut linturakkaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu! Raitasukat sopisivat heille täydellisesti. Olen kanssasi samaa mieltä, ehdottomasti mökkirannan rakkaus <3!

      Poista
  3. Hauska kuvasarja osuvine kuvateksteineen! Kiitos uuvuttavan iltavuoron jälkeisestä piristysruiskeesta :)

    VastaaPoista