torstai 27. elokuuta 2015

Jan Karlsgården ulkoilmamuseo

Aivan Kastelholman vierasvenesataman vieressä sijaitsee Jan Karlsgården ulkoilmamuseo. Paikalla esitellään 1800-luvun talonpoikien elämää. Rakennukset on tuotu paikan päälle eri puolelta Ahvenanmaata. Vaikka talot eivät ole alunperin sijainneet tällä paikalla, on niistä rakennettu tuon ajan tyypillinen talonpoikaispiha.




Päärakennus on peräisin Jan Karlsilta Finströmin Bambölestä ja tästä on saanut tämä alue myös nimensä.






 Rakennusten lisäksi niistä löytyi tuon ajan tyypillisiä työkaluja ja rakennuksiin pääsi käymään sisällä.




Tässä on esillä pellavaloukku ja rukki, jolla kehrättiin lankaa. Pellavaloukulla loukutettiin kuivattua pellavaa, kunnes sen puumaiset kuoriosat hajosivat ja kuitu tuli esiin. Kuidusta sitten saatiin pellavalankaa.


Mikäli vain mahdillista, kannattaa tänne tulla nimenomaan keskiviikkona sillä tuolloin aluella on nähtävänä erilaisia tuon ajan käsitöitä ja työnäytöksiä. Paikkalla mm. seppä takoi rautaa ja tässä kuvassa keitetään punamultamaalia. Onko se teille tuttua? Minä nojailin lapsena mummolan aitan kulmalla aina vaatteeni punaiseksi =D. Punamultamaali valmistetaan vedestä, ruis- tai vehnäjauhoista, rautavitriolista ja pellavaöljystä. Sekaan laitetaan punaista väriainetta.


Paikalla pääsi myös kokeilemaan vanhaa kunnon pyykkilautaa =D.








 Nämä lampaat olivat juuri niitä, joiden määkiminen kuului aina viesrasvenesatamaan saakka.






Paikalla oli myös käsityöläisiä ja työnäytösten lisäksi he myivät omia tuotteitaan. Seurasin hetken aikaa erästä rouvaa, joka nypläsi pitsiä (tiedättehän, sellainen tyyny ja hirmuinen määrä sellaisia puupalikoita, jotka roikkuivat langassa) ja jutteli samalla! Minulla olisi kyllä tullut ihan suttua. Hän oli taitava. Nämä laatikot olivat uusvanhaa tuotantoa mutta silti minusta hauskoja.


Juniori osti itselleen tuollaisen pienen laatikon muistoksi. Siinä voi säilyttää vaikka mitä kivaa.






 Eurolla per nenu pääsi traktorin lavalle kyytiin. Pitihän meidänkin tietysti kokeilla ja mukavaa oli.


Alue tuli meille tutuksi sillä sen läpi tuli kuljettua useampana päivänä. Vaan kyllä näissä maisemissa kelpasi käyskennellä =).

14 kommenttia:

  1. tunnelmallinen ja kiinnostava paikka!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunista ja tunnelmallista! Kaikki nuo rakennukset ja perinneaidat upeine yksityiskohtineen ovat todella kauniita.
    Symppiksiä nuo traktorit :) Minulla on ollut lapsena tuollainen ihan samanlainen punainen leikkitraktori, tosin "hieman" pienempi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli tosi kiva ja mikä parasta, ihan sataman lähellä =D.

      Poista
  3. Tosi viehättävä paikka. Olen joskus lapsen maalla kokeillut pestä pyykkialudalla. Onneksi nykyisin on noi koneet. Tollaisia laatikoitta mä haluisin mökille meidän "kierrätyskeskukseen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOo, onneksi on pyykkikoneet =D. Nuo laatikot olivat minustakin ihania.

      Poista
  4. Oi ihana ihana ja vielä... Ihanaa! Onko suomessa tälläisiä?! Ihania vanhoja rakennuksia ja aah, noin paljon ihania puulaatikoita!! Voi että on kyllä kaunis paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä se löytyi Ahvenanmaalta =D. Minusta on kivaa, että näitä vanhoja perinteitä tuodaan ihmisille tietoon. Se on meidän kulttuuriperintöä.

      Poista
  5. Ai niin ja heinäkatot, enpäs ole ikinä ennen nähnyt tuollaisia! Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niitä harrastettiin 1800 luvulla =D.

      Poista
  6. Viehättävä paikka!
    Mitähän vakuutusyhtiö sanoisi tuollaisen katon laittamisesta, on kyllä kovin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Voi olla että vakuutusyhtiö ei moisesta katosta ilahtuisi =D.

      Poista
  7. Pärekattoja kyllä mutta heinäkattoja en ole aikasemmin nähnyt, kun nyt vasta kuvissa. Maksoiko euron traktori kyyti vai, että sai istua peräkärryssä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurolla pääsi kyytiin lavalle ja ajeltiin selainen pieni lenkki =D.

      Poista