perjantai 11. joulukuuta 2015

Lähteelässä marraskuussa

Joulukuu, eikä lumesta tietoakaan. Marraskuun lopun sunnuntaina lähdimme ulkoilemaan Lähteelään Kirkkonummelle. Lähteelä on yksi meidän ihan vakio paikoista kesäisin veneellä, mutta tällä kerralla tulimme autolla. Autolla ei pääse ihan perille, vaan se jätetään parkkipaikalle ja kävellään noin kilometrin matka perille rantaan. Otimme mukaan kuivia polttopuita, makkaraa ja kaakaota.


Matkalla rantaan tuli kuvattua sammalta =D.


Päivä oli pilvinen, mutta kun pääsimme rantaan, kajasti mereltä kauniisti aurinko. Näky oli minusta ihana.




Vielä meni joku merellä!


Lintuja, eikä muitakaan eläimiä juuri näkynyt. Yksi parvi lensi merellä. Hiljaista oli.




Vesi oli hieman korkealla. Ja tällä hetkellä se on tosi korkealla. Kovien tuulien ansiosta vesi meinaa tulla monissa paikoisa vallan maihin.




Uimakoppi seisoi yksinäisenä rannassa. Meidän lisäksi paikalla oli vain kaksi perhettä retkeilemässä. Hiljaista oli siis muiden ihmistenkin puolesta.


Satama ammotti tyhjyyttään.


Tulessa on jotain kiehtovaa. Nuotiolla on aina mukava istua, niin kesällä kuin talvella. Vaikka kaikki vaatteet tuoksuukin sen jälkeen savulle =D. Kyllä maistui makkara pitkästä aikaa ulkona ihanalle!



Tulevana viikonloppuna on käsillä kolmas adventti. Pian se on joulu. Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

31 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat!
    Pitääkin kirjata tämä paikka ensi kesän "autoretket" kohtaan.
    Kiitos esittelystä Katinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Sirpa. Ja lisää ehdottomasti listaan, on kiva paikka =).

      Poista
  2. Retkillä on aina kivaa. Ne on hieno poikkeama arjesta.
    Maisemakuvasi ovat sukähdyttävän upeita.
    Ihan kivaa, kun joulu lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoket Aimarii. Retket ovat todella mukavaa arjen luksusta =).

      Poista
  3. Upeat notskikuvat :-)

    Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  4. Belas fotografias.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  5. Upeat kuvat! Pitääkin pistää paikka mieleen, ei sijaitse kovin kaukana meiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Laita ihmeessä paikka must visit listalle =).

      Poista
  6. Hienot kuvat tulesta! Olisi ihanaa jos tulisi valkoinen joulu, mutta saa nähdä miten käy. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla. Lumi kyllä kuuluisi jouluun, saas nähdä tosiaan miten käy =D. Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  7. Voih, ihanan retken teitte! Upeita ja tunnelmallisia kuvia, oi jospa oisin saanut olla mukana =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaikka joskus pääsisimme yhdessä retkelle, ei sitä koskaan tietä =D.

      Poista
  8. Hey Katinka!!
    Nice pictures.
    The colors in shot 2 are really amazing. Fantastic!!

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  9. Schöne Bilder vom Feuer, wünsche auch ein schönes Wochenende.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  10. Sammal on niin kaunista joka vuodenaikaan.
    Upea räväkkä auringonpaiste.

    Mukavia kauniita kuvia.

    Kiitos, mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokse Liplatus =). Ihanaa viikonloppua myös sinulle =).

      Poista
  11. Hienot kuvat, varsinkin noi nuotiokuvat. Melkein pystyy tuntemaan lämmön. Ihanaa kolmatta advettia:).

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia! Niin rauhallista ja seesteistä.
    Minulla on vaikea orientoitua Puerto de la Cruz- reissun jälkeen tähän Suomen hämäryyteen...
    Sinä osaat sen kyllä hienosti vangita kuviisi. No, pitää itsekin vain ottaa kamera mukaan ja lähteä täällä kuvareissulle.
    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Voin kyllä kuvitella, että lämmön ja auringon jälkeen voi olla hieman ankeaa =). Vaan pian se alkaa paistaan kevätaurinko meilläkin =D.

      Poista
  13. Kauniita maisemia. Ja tuli kova ikävä notskille! En ole taas aikoihin päässyt istuskelemaan nuotiolle, siinä on aina jotain erityistä ja savun tuoksu vaatteissa, sehän on parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat meren äärellä ovat aina minustakin ihania. Nuotiolla on totisesti ihanan rauhoittavaa istuskella.

      Poista
  14. Olit taas tallentanut upeita tunnelmia tästä talvettomasta joulukuusta. Hiljaista on, mutta ihan kunnolla luonto ei ole vielä päässyt nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito =). Ei ole luonto todellakaan vielä päässyt ihan kunnolla uneen.

      Poista
  15. Lähteelä on kyllä mukava paikka. Täytyy laittaa taas ensi kesän "to-do" listalle. Ihania kuvia - varsinkin nuo nuotiokuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mrsuvi =). Lähteelä on meidänkin ihan must suosikki kesäisin.

      Poista