maanantai 4. huhtikuuta 2016

Vene herää talviuniltaan

Ihan tässä ollaan itsekin äimän käkenä, että näinkö pian se talvi taas meni? Helsingin Sanomissa kerrottiin, että talvi kesti täällä pääkaupunkiseudulla vain kuukauden. Ilmankos se tuntuikin menevän nopeasti =D. Joka tapauksessa, lauantaina oli jälleen edessä se päivä kun saimme ajella rantaan ja herätellä veneemme talviunilta.


Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli kymmenen astetta kun saavuimme satamaan. Siellä se vene odotteli paketissa ja kuorsasi täyttää päätä.


"Herätys unikeko, nyt olisi aika pikku hiljaa heräillä uuteen veneilykauteen".  Sieltä se hiljalleen räpsytteli silmiään kun raotimme talvipressua.


On tämä joka kerta yhtä juhlallinen hetki, kun saa pressun alas! Tänä keväänää kippari laittaa punaisen raidan kuntoon. Saimme venemessuilta hyvät vinkit ja hankimme jo aineet. Punainen ja vihreä väri ovat kaikkein vähinten aurinkoa kestävät. Sen jälkeen pohjan myrkkymaalaus ja vene onkin valmis vesille.


Ennen vesille laskua pitää tietysti putsata paikat kunnolla talven jäljiltä. Ihmeesti sitä vain kertyy kaikenlaista pölyä vaikka paikat on putsattu myös syksyllä. Oli kyllä upea tunne taputella venettä ja herätellä häntä uuteen kauteen. Nyt pestään vain ensin unihiekat silmistä.




Vesi oli satamassa vielä vähän jäässä mutta melko luottavainen tunne on, että ne lähtevät viimeistään tällä viikolla pois. Tästä se lähtee, uusi kausi käyntiin =D.

31 kommenttia:

  1. Aika varhaista vielä on veneilykaudelle. Lauantaina näin kuinka Munkkiniemen Saunalahdessa moottorivene joutui kääntymään takaisin aikomaltaan reitiltä jään vuoksi. Veneesi siivous vaikuttaa isohkolta urakalta, mutta varmaan vaivan arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä olla ajoissa liikkeellä, että pääsee vesille heti kun vain mahdollista =). Siivoaminen on oma lukunsa mutta näin kevällä todella mieluisaa =D.

      Poista
  2. Hieno hetki varmasti. Ja kyllähän tuolla kelpaa veneillä. :)

    VastaaPoista
  3. Párekin Palvelijatar04 huhtikuuta, 2016 14:59

    Kyllä tuollaista venettä kelpaakin hoidella! Tarjoaa sitten upeita elämyksiä koko veineilykauden ajan. Ja me maakravut saamme nauttia hienoista kuvista. Jännittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt niiden kuvien kanssa, mitä niistä tulee =D.

      Poista
  4. Eiköhän me jäät lähde ensi viikolla. Ainakin viikonlopuksi on luvattu todella kaunista ja lämmintä. Jos keli pysyy hyvänä, niin käymme herättämässä mökin talviunilta ensi viikolla. Viemme kesätavaroita ja ehkäpä jäämme jopa yöksi, jos ei luvata pakkasöitä. Oikein hyviä merikelejä teille ensi kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on varmasti sama tunne mökin kanssa, mukava päästä sinne talven jälkeen. Ihmeen pitkään nuo jäät ovatkin kestäneet =).

      Poista
  5. Niin hauskaa :) Nyt vaan toivotaan todellakin, että ne jäät lähtee nopealla aikataululla, sillä meidän uusi vene on kuulemma menossa veteen tällä viikolla?!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiik, teidän uusi vene? Heti pitää esitellä, millainen =D.

      Poista
    2. Purjevene - sellainen vanhempi - Sunwind 311. Se on itseasiassa nyt vedessä, mutta missasin koko jutun, kun piti olla töissä. Pian pääsen katsomaan ja kuvaamaan :D

      Poista
    3. Ihanaa, odotan kuviasi innolla. Ihanaa ja turvallista veneilykaitta teidän venekunnalle!

      Poista
  6. On varmaan ihana tunne päästä talven jälkeen vesille!
    Mukavia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on =). Ihania kevätpäiviä myös sinulle =).

      Poista
  7. Jeee!! Yksi hienoimpia hetkiä kieltämättä on kun talvipeitteet saa vetäistä veneen päältä pois ja alkaa puunaamaan kaveria laskukuntoon. Toinen, ehkä vielä parempi on se, kun moottorin käynnistää ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Siinä sitä ollaan aina ihan pakahtumispisteessä ilosta ja innosta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten on, tuon moottorin käynnistäminen on kyllä ihan huippua =D.

      Poista
  8. Kova veneilykuume tekee näemmä jo nousuaan. Ei ihme, kun kevät tulla porottaa siellä tuota vauhtia.

    VastaaPoista
  9. Meillä mies on jo käynyt pikku purtiloamme katselemassa ja uudet takaköydet käytiin jo ostamassa. Jollas on niin matala lahti, että on jäässä varmaan vielä muutaman viikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih siitä se alkaa teilläkin pikku hiljaa veneilykausi =D.

      Poista
  10. Thans a lot and same to you =).

    VastaaPoista
  11. Jee tosiaan, varmasti ihana tunne, kun saa herätellä kaverin talviunilta. Ja tietää, että edessä on monta kesäistä seikkailua. Minulla on välillä kova venekuume, esimerkiksi nyt, kun luin tämän postauksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin hankit kuumeeseen veneen =D. Merellä on tooooosi ihanaa =D.

      Poista
  12. Olen pitkään seurannut kirjoittelujasi, joten osaan jo elää mukanasi tässä kevään kohokohdassa, mahtavaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mukavaa että olet jaksanut olla mukana =D.

      Poista
  13. There seemed no end to the winter and now inees it's already spring :-)
    The boat can be removed under the pool cover from weather and cleaned. Delicious another season to go :-)

    VastaaPoista
  14. Höh... vastahan laitoitte pakettiin ja viimeisiä kesävenerantamerikuvia katselin. Kamalan nopsaan aika rientää. Teille koittaa taas kivat ajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa älä muuta, aika meni taas todella nopeasti! Kivat ajat ovat todella edessä =D.

      Poista