keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Luontoretken väriksi muodostui keltainen

Vanhankaupunginselän pohjoisosassa on 316 hehtaarin alue joka kuuluu EU:n Natura 2000-luonnonsuojeluohjelmaan. 254 hehtaaria tästä alueesta on luonnonsuojelualuetta. Tällä alueella on havaittu pitkälti kolmatta sataa erilaista lintulajia. Paikalle kannattaa siis tulla vaikka vähän pidemmältäkin.




Juuri ennen luotopolun alkua on parikin punaista vajaa. Toisen seinustalla roikkui vanhoja pyydyksiä.




Luotopolku on osittain melko kosteaa, mutta se ei haittaa, sillä polkua seuraa hyvät pitkospuut. Täällä ihminen tuntee todella olevansa luonnon keskellä.




Ihastelimme matkalla tätä suloista sorsanpoikasta. Hän oli varsin viehättävän näköinen. Hieman minua suretti silti, sillä hänellä oli vähän hätä, että minne ihmeeseen se emo oikein on mennyt piiloon. Se uiskenteli vinhaa vauhtia edestakaisin ja huuteli äitiä (näin minä ainakin oletin, vaikka en sorsien kieltä vielä osaakaan =D). Toivottavasti emo löytyi.




Jatkoimme Kipparini kanssa matkaa pitkin pitkospuita. Kunnes seisahduin kuuntelemaan linnun ääntä jota en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Mikähän se mahtoi olla. Yritin katsella tarkkaan ympärilleni ruovikossa.




Sitten näin keltaisen pisteen kauempana ja sydämeni alkoi tykyttämään. Mikä ihme se tuo voisi olla. Lintu lähti lentoon ja lensi pois. No sainpahan hänestä edes yhden kuvan... 



... kunnes hetken päästä sama lintu lensi aivan minun eteeni. Nyt sydämmeni vasta takoikin ja kovaa! Oli tuulinen päivä ja lintu keinui tuulen mukana korrella. Kamera tarkensi välillä lintuun, välillä taustalla olevan talon seinään, ja taas lintuun ja seinään ja ja ja...sydämmeni hakkasi.


Onneksi sain sentään pari ihan kelvollista kuvaa. Sitruunavästäräkki! En ollut moista lintua ikinä koskaan nähnyt ja nyt kun näin, sain hänestä heti kuvan. Olin todella onneni kukkuloilla. Uskalsin taas hengittää =D.




Toinen retken keltainen kuvauskohde oli keltakurjen miekka, joita oli polun varrella runsaasti. Osa oli ehtinyt jo kukkia, mutta onneksi oli vielä hyviäkin yksilöitä tarjolla. Kaunis kukka  jonka löytää ravinteikkaista ja märistä paikoista.


Kipparini suunnitteli, että voisimme joku kerta herätä aikaisin ja tulla tänne koko päiväksi. Ottaisimme oikein eväät mukaan. Sopii minulle! Ne melkein kolmesataa lintulajia jäivät kovasti kiinnostamaan =D.

23 kommenttia:

  1. Voi apua tuota pientä sorsanpoikasta - hän on niin suloinen, en kestä!

    Ihana tuo keltainen lintu, en ole koskaan nähnyt hänenlaistaan, kerrassaan upea. Mahtavia kuvia onnistuit saamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi =). Sitruunavästäräkki oli minullekkin ensimmäinen elämässäni. Siksi olin tosi onnellinen että sain hänestä heti kuvan =).

      Poista
  2. Tässä taas mietin, että mistä olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi löytänyt blogiisi! Voi hyvänen aika sentään, kuinka mielenkiintoisia postauksia sinulta satelee! :) Tätäkin ahmi upeana luontodokumenttina.
    Sitruunavästäräkistä en ole ikinä kuullutkaan, saati nähnyt.Ja tuo sorsanpoika...äidin tunteet aina heräävät, kun tuollaisia orvolta näyttäviä poikia kohtaa...toivotaan, että mamma oli lähettyvillä.Minä seurailen lokinpojan edesottamuksia täällä työpaikan takapihalla tauoillani ja hirvittää, jos se lentotaidottomana tepastelee tuonne Manskun puolelle...
    Kyllä olette taas upeassa paikassa vierailleet.Ja kiitos hulppean hienoista kuvistasi jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Mirjam-Matilda =). Sitruunavästäräkki oli minullekkin ihan ensimmäinen minkä olen nähnyt. On myös olemassa keltaväsrätäkki, joka ei ole ihan niin keltainen kuin tämä sitruunaamalli on =D.

      Poista
  3. Hienoja kuvia sait otettua myös sitruunavästäräkistä. Todella vaikea kuvata, kun heiluu siinä korressa. Meillä oli noin viisi vuotta sitten keltavästäräkkejä pihalla ja silloin opin, että västäräkkejä on muitakin kuin se "perinteinen" harmaa-musta västäräkki. Sitruunavästäräkkiä en olekkaan koskaan nähnyt.

    Toivon todella, että se sorsan poikanen löysi emonsa. Niin söpö.

    Ihanaa Juhannusta ja ilmeisesti pian alkavaa lomaa. Odotan into pinkeenä mitä ihanaa saat kuvattua lomallanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset CurryKaneli ja ihanaa juhannuksen aikaa myös sinulle ja armastukselle =).

      Poista
  4. Lindas e belas fotografias, uma maravilha.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  5. Sorsanpoikanen on niin suloinen! Toivottavasti emo löytyi ennen kuin joku lokki tai varis löysi pikkuisen. Keltavästäräkistä napsimasi kuvat ovat loistavat! Olen muutaman kerran nähnyt ja ihastellut sen kirkasta keltaista väriä. Varmasti antoisa retki tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsa oli kyllä ihana. Ja kuvassa oli sitruunavästäräkki =D. Keltavästis ei ole ihan näin keltainen. Eräs lintubongari vahvisti minulle lajin (en olisi sitä välttämättä itse osannut, nimittäin luulin kanssa ensin keltavästäräkiksi =D).

      Poista
  6. mahtava bongaus ja kuvat! Tuolla täytyy itsekin käydä

    VastaaPoista
  7. Voi suloista untuva lalleroa, toivottavasti äiti löytyi.

    Kerran olen vilauksen nähnyt keltaisesta västäräkistä.

    Ihania kuvia!

    Hyvää Juhannusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoset itsellesi Liplatus ja ihanaa juhannuksen aikaa =).

      Poista
  8. I love the combinations of green and yellow; the flowers, the bird, the duckling. They make a great Summer start!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot Marleen and have a great summer too =).

      Poista
  9. Párekin Palvelijatar22 kesäkuuta, 2016 17:40

    Ihana untuvapallo äitiä huutelemassa. Toivotaan, ettei joutunut lokin nokkaan. Näin tapauksen, jossa kaksi lokkia kumpikin nappasi tuollaisen avuttoman sorsanpojan. Tuli tosi paha mieli :(
    Kuvat ovat hienot ja kuvauspaikka hyvä. Aurinkoista juhannusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palvelijatar. Minä olisin varmaan pyörtnut jos olisin nähnyt sorsanpojan kuolevan. Niin suloinen. Ihanaa juhannusta myös teille Parekin kanssa =).

      Poista
  10. Blogisi on niiin ihana, oppia ja iloa!!!

    VastaaPoista
  11. Upea bongaus! Tuli itsellekin tunne, että kyllä tuonne on kesän aikan mentävä :)
    Hienoja kuvia jälleen!

    Hyvää juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sirpa, käy ihmeessä, paikka oli tosi mukava =).

      Poista
  12. Upeat kuvat sitruunavästäräkistä ja sorsanpoikasesta. Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla ja ihanaa juhannuksen aikaa myös sinulle!

      Poista