tiistai 21. kesäkuuta 2016

Vanhankaupungin lahdella

Sunnuntaina ajelimme Kipparini kanssa ulkoilemaan Vanhankaupungin lahdelle. Paikka on mitä mainioin viettää aikaa ulkona. Lähellä on myös ihana luontopolku. Vettä oli satanut melkoisesti koko viikonlopun. Vieläkään ei aurinko paistanut, mutta piti sentään taukoa sateen kanssa.

 



Punatiiliset rakennukset ovat aina yhtä kuvauksellisia. Koski kuohusi kovalla tohinalla ja sai aikaan melkoisen vesisumun.







Puistosta löytyi kuvanveistäjä Hannu Tapani Konttilasien tekemä patsas vuodelta 2014.  Patsas on tehty Helsingin perustajan Kustaa Vaasan nuorena menehtyneen vaimon Katariina Saksilaisen muistoksi. Minua alkoi kiinnostaa, että minkä ikäinen Katariina oli kuollessaan ja mitä hänelle oikein tapahtui.


Ja tällaista tarinaa hänestä netin syövereistä löytyi. Katariina oli naimisiin menessä ollut juuri ja juuri 18-vuotta. Hän meni naimisiin Kustaa Vaasan kanssa syntymäpäivänään. Vaan pitkään ei hän ehtinyt nauttia avioliitostaan, sillä tarina kertoo, että hän olisi saanut pahoinvointikohtauksen tanssiaisissa Tukholmassa. Hänen oletettiin olevan raskaana. Kohtauksen ansiosta hän joutui vuodelepoon ja sai komplikaatioita. Hän menehtyi lapsivuoteeseen päivää ennen kuin hän olisi täyttänyt 22-vuotta. Syntymätön lapsi kuoli hänen mukanaan. Kaikki tämä tapahtui 1500 luvulla. Jäin miettimään, että miksi kuvanveistäjä halusi tehdä hänestä patsaan 2014 vuonna?






Aikamme ihailtuamme kävimme vielä luontopolulla ja se retki osoittautuikin todella upeaksi. Näin ja kuvasin elämäni ensimmäisen kerran jotain, mitä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Mikä se oli, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Instagramin seuraajat tietävätkin jo, mikä se oli =D.

18 kommenttia:

  1. Tuolla on tullutkin useamman kerran käytyä ja on kyllä hyvin kaunis paikka. Aurinkoista viikkoa Katinka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään paikasta kanssa kovasti. Pitäisi vaan käydä vielä useammin =). Ihanaa viikkoa ja juhannusta myös sinulle ja perheellesi <3!

      Poista
  2. Excelentes fotografias e belo trabalho.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  3. Usein pyöräilen Vanhankaupungin lahdelle, käyn kahvilla tai sitten jatkan patikooiden matkaa Lammassaareen ja Kuusiluodolle. Kiva retkikohde. Kauniit kuvat, onko jo uudella kameralla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikak on minustakin ihana =). Nämä kuvat on otettu ihan perinteisellä järkkärillä mutta uusi kamera lähtee kyllä matkaan mukaan =D.

      Poista
  4. Kaunis paikka, ja hauska sattuma: kävimme nimittäin juuri eilen tuolla retkellä valokuvauskurssilaisten kanssa! :) Laitan varmaan pari kuvaa blogiinkin jossain vaiheessa (vielä en ehtinyt, kun halusin saada parin päivän takaiset makrokokeilut sinne ensin, pois jaloista pyörimästä... :D ja muutama heppakuvakin jo olisi odottelemassa...)

    Ja voi, onpa kiehtova - ja surullinen - tuo Katariinan tarina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei sentään osuttu paikalle yhtä aikaa =). Olisi ollut kyllä mukavaa tavata =D.

      Poista
  5. Vanhakaupunki on hieno kohde. Nyt olikin joessa oikein näyttävästi vettä. Yleensä se on noin vuolas vain jäiden lähdön aikaa. Jäiden lähtöä kävelimme lapsuudessani koko perheen voimalla ihailemaan. Täytyypä käväistätaas tuolla joku päivä. Hienot kuvat taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kvilttaaja. Vettä varmasti ritti viikonlopun sateiden jäljiltä =D.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar21 kesäkuuta, 2016 13:41

    Ihana postaus, upeat kuvat ja hieno teksti. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat! En ole käynyt tuolla pariin vuoteen, selvästi pitäisi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sussi. Käy ihmeessä ja vallankin niillä pitkospuilla josta muuten tulee postausta huommenna =D.

      Poista
  8. Upea paikka! Kävin siellä keväällä ennen kuin puissa oli lehtiä. Pitäisi käydä uudestaan. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla. Ihanaa ja aurinkoista juhannusta myös sinulle <3!

      Poista
  9. Kauniita kuvia!
    Viimeisestä käynnistä onkin jokunen vuosi aikaa, eikä silloin tullut käytyä tuolla luontopolulla lainkaan. Jospa tänä kesänä tulisi ajeltua tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sirpa. Ota ihmeessä tänä kesänä agendalle =).

      Poista