tiistai 8. marraskuuta 2016

Patarei Tallinna

Lennusatamasta lähtee merenrantaa myötäilevä kulttuurikilometri keskustan satamaan päin. Ensimmäisenä kohteena kulttuurikilometrissä on Patarein entinen vankila. Paikka on rakennettu alun perin merilinnoitukseksi Venäjän keisari Nikolai I:n johdolla. Rakennus valmistui 1840, jonka jälkeen se toimi sotilaiden kasarmina.






Vankilaksi rakennus muuttui vuonna 1919. Vankilassa sijaitsi teloitusosasto, joka oli käytössä viimeisen kerran 1991. Vankila suljettiin 2002, mutta sen sairaalaosasto jatkoi toimintaa vielä vuoteen 2005 saakka. Hetken päästä vankila avattiin yleisölle ja siellä sijaitsi pieni vankilamuseo.






Rakennuksen seinät ovat kaksi metriä paksut. Olin nähnyt netistä tästä paikasta todella mielenkiintoisia kuvia ennen kaikkea sisältä, jossa on Neuvostoliiton aikainen sisustus. Harmikseni paikka suljettiin yleisöltä 7.10.2016, joten en päässyt sisään kuvaamaan! Harmitti ihan valtavasti, paikka oli suljettu vain muutama päivä aikaisemmin kun minä olin sen pihalla.


Tämä oli ainut kuva jonka sain "sisätiloista", ikkunaritilän välistä. Tämän rakennuksen kohtalo on tällä hetkellä auki, mitä sille tapahtuu.




Paikka sijaitsee kauniilla paikalla merenrannalla. Tämän voisi muuttaa vaikka hotelliksi! Tuli mitä tuli. uskon, että jonkinlaiseen käyttöön se otetaan. Mukavaa olisi, jos sen historia pääsisi jotenkin elämään jatkossakin, jossain muodossa.








Paljon rahaa tämän rakennuksen kunnostaminen kyllä nielaisee.








Tällaisissa paikoissa sitä aina vaipuu syviin mietteisiin. Mitä kaikkea linnoitus ja myöhemmin vankila, onkaan kätkenyt sisälleen. Minkälaisia ihmis kohtaloita ja tapahtumia? Puhumattakaan teloitukset... hui!








Täällä olisi ollut todella mielenkiintoista vierailla sisätiloissa. Se jäi nyt harmittamaan todella. No, kaikkeen ei vain ennätä. Ehkä näemme tulevaisuudessa, mihin linnoitus taipuu seuraavaksi.

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen paikka ja kuvat. Olet paljastanut taas aivan huikeita vierailukohteita, täytyypä alkaa suunnittelemaan Tallinnan reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi =). Tallinnassa todella on paljon katseltavaa, muutakin kuin se vanhakaupunki. Ei muuta kuin reissua varaamaan =).

      Poista
  2. Hyvin kuvauksellista, karun kaunista.
    Ikävää on tällaisessa paikassa olla, mutta tarpeen on.

    Kiitos, saankin ideoita näistä kuvista ikkuna haasteeseen. ;)

    VastaaPoista
  3. Uma bela reportagem fotográfica.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen kohde, josta kamerasi ei ole todellakaan tehnyt kaunista. Ai, mitä ankeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rumaa ei taida kauniiksi saada millään kameralla =D.

      Poista
  5. Párekin Palvelijatar08 marraskuuta, 2016 15:09

    Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan, kun katseli noita kuvia. Paikka on kiinnostava, ehkä jopa vähän pelottavakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottava tosiaa. Katselin netistä kuvia sisältä ja olisi ollut tosi kiva päästä käymään siellä.

      Poista
  6. Tavallaan tämä on kauniskin, karun kaunis ja millä paikalla. Toivottavasti ei pureta.
    Erittäin mielenkiitoiset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki. Samaa toivon minäkin, että ei purettaisi vaan kunnostettaisiin hyvällä maulla vanhaa kunnioittaen. Siitä tulisi loistava hotelli. Olisi rantakin lähellä kun vain vähän siistisi.

      Poista
  7. kiinnostava paikka ja hienot kuvat!

    VastaaPoista