torstai 10. marraskuuta 2016

Tallinnan kattojen yllä

Viimeisenä päivänä laivamme lähti vasta illalla, joten meillä oli aikaa koko päivä katsella vielä Tallinnassa. Jätimme laukut hotellin säilytykseen ja suuntasimme kohti vanhaa kaupunkia. Siellä jos missä oli mukavaa viettää viimeistä päivää.


Kiertelimme vanhan kaupungin näköalapaikoilla. Tältä sai uudenlaisen näkökulman Tallinaan.




Mietiskelin kävellessäni, että olisi ihana saada sellainen kuva, jossa lokki seisoo muurilla ja taustalla on Tallinna. Olin nähnyt sellaisen useammankin kerran sosiaalisessa mediassa. Ja kas, kun pääsimme seuraavalle näköalapaikalle, seisoskeli lokki muurilla =D. Ihan kuin tilauksesta! Lokki päästi todella lähelle, sen olisi voinut napata vaikka kainaloon.


Olin ostanut Olde Hansan manteleita. Tarjosin lokille yhden, vaan ei mokoma huolinut. Vasta kun Kipparini antoi mantelin uudelleen lokille ja sitten kelpasi. Saattoi olla, että mantelit eivät ole lokien ihan TOP10 listalla.








Tässä tulee syyslomamme viimeinen vinkki. Tallinnan suurin keskiaikainen rakennus on Oleviste kirik - Pyhän Olavin kirkko. Nimensä kirkko on saanut pyhimykseksi julistetun Norjan kuninkaan Olavi Haraldinpojan mukaan. Tämä kirkko oli 1500-luvulla korkein rakennus maailmassa. Torilla oli korkeutta 159 metriä. Korkea torni toimi hyvin maamerkkinä myös merellä kulkeville. Nykyinen, uudelleen rakennettu kirkon torni on 124 metriä. Silti kirkon torni on vielä nykyäänkin Tallinnan korkein keskiaikainen rakennut.




Kyseiseen torniin oli mahdillista kiivetä, kaikki 248 rappusta. Sisäänpääsy maksoin aikuisilta 2 euroa ja lapsilta 2 euron (hinta 10/2016). Torni on avoinna huhtikuusta lokakuun loppuun. Torniin menevät rappuset olivat kovin kapeat ja haasteita tuli heti, kun joku muu yritti tulla vastaan.




Vaan kiipeäminen kannatti ehdottomasti! Ylhäällä avautui upeat näkymät. Näköalapaikka oli tornin katon harjalla ja sekään ei ollut mikään tilaihme. Kaksi lautaa kiersi katon, oli kuin olisi kulkenut pitkospuilla. Onneksi oli rautainen kaide ympärillä, joten saatoin tuntea oloni turvalliseksi. Ohittaminen oli jälleen haastavaa. Hieman harmitti se, että ihmiset halusivat kävellä katon ympäri melko nopeasti, joten minunkin oli mentävä "massan" mukana. Olisin viihtynyt kamerani kanssa pidempääkin.




 Netistä luin tiedon, että salama on osunut kirkon torniin ainakin kymmenen kertaa. Kolme kertaa salama on sytyttänyt tulipalon, vuosina 1625. 1820 ja 1931. Ei sitä suotta sanota, että salama iskee korkeisiin paikkoihin. Venesatamissakin olen aina tosi onnellinen siitä, että ympärillä on useita purjeveneitä korkeiden mastojen kanssa =D.


Vanhankaupungin muurit ja tornit näkyivät hyvin.






 Kovin on punasävyinen kattotarjonta =).




Kun laskeuduimme tornista alas, ajattelin, että alas meno ei olisi ollenkaan niin paha kuin kiipeäminen. Vaan välillä tuli sellainen tunne, että nämä rappuset eivät lopu ikinä! Jalat löivät keskenään setsuuria, kun pääsin alas =D. Olavin kirkon kirkkosaliin oli vapaapääsy. Kävimme katsomassa myös sen, nyt kun kerran olimme siellä.




Kirkkosalissa oli korkeat holvisalit ja historiallinen sisustus, joka on rakennettu vuoden 1830 tapahtuneen tulipalon jälkeen. Salissa oli hyvä äänentoisto järjestelmä ja televisiot, josta oli mahdollista seurata alttarin tapahtumia myös takapenkistä.








Löydät kirkon Tallinnan vanhasta kaupungista osoitteesta Lai 20.




Lopuksi näytille vielä kolme kännykällä otettua panoraamakuvaa.




Syysloma oli onnistunut ja näimme jälleen monia ihania paikkoja muuten jo tutuksi tulleesta kaupungista. Tallinna jaksa yllättää aina positiivisesti.

28 kommenttia:

  1. Kiitos taas kerran hienoista kuvista! Kuten kerrottu, on Tallinna minun vanha kotikaupunkini vuosilta 2002-2005. Olin silloin töissä Viron Luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön keskuksessa. Toimistoni sijaitsi Toompealla, mutta työmaana oli koko Viro.
    Sain(mme) asua aivan Vanhankaupungin keskellä, entisen Katariinan kirkon raunioiden sisälle rakennetussa talossa. Kotimme yksi seinä oli Katariina käik-kadulta tuttu, se, johon on koottu kirkon lattialla olleita hautakiviä. Kadulla sijaitsevat myös italilalaisravitola Contravento ja Dolores Hoffmanin lasivitraasi työpaja. Oli sykähdyttävää ajatella, että,kotimme seinä oli ajalta ennen Amerikan "löytämistä"!
    Tunsimme ja tunnemme olevamme etuoikeutettuja kun olemme saaneet elää, asua ja tehdä työtä noissa olosuhteissa.
    Kauniit kuvasi herättivät nämä muistot. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heikki! Ja kiitos kun kerroit elämästäsi Virossa. Mietin kovasti lomamme aikana, että voisin todella asua Tallnnassa, niin ihana kaupunki se vaan on. Pitääkin seuraavalla etsiä tuo seinä, se kuullosti mielenkiintoiselta =).

      Poista
  2. Upeat kuvat! Tallinnan vanha kaupunki on todella kaunis.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniita kuvia Tallinasta! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Korkealta näkee kauas...hienot näkymät! Upeat kuvat jälleen!

    VastaaPoista
  5. Vanha Tallinna on upea näin ylhäältä(kin) katsella.
    Itse oli pari vuotta sitten noissa portaissa. Ja ainakin silloin on kaiteena paikoitellen ainoastaan päksu naru. Ja vastaantulijat hirvitti etenkin alaspäin mentäessä. Tuli taas havaittua, että kivikin kuluu tunahsista askeleista. Rautainen kunto on ollut niillä papeilla tai muilla, jotka päivittäin kipusivat torniin ylös ja alas.
    Upeat kuvat ja ehdotottomasti hyvä informaatio - tosin se on aina odotettavissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Orvokki =). Naru oli nytkin kaiteen tilalla. Hieman jännitin niitä rappusia, tuntuivat hieman liukkailta, niin olivat kuluneet =).

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar10 marraskuuta, 2016 23:12

    Tallinna on ehdottomasti tutkimisen arvoinen kaupunki. Ei välttämättä avaudu ns. normi risteilyllä. Olet todistanut, että vaikka kuinka monta kertaa siellä olisi vaellellut, aina löytyy uutta ja mielenkiintoita katsottavaa. Kaupunki on myös länsimaistunut valtavalla vauhdilla, onneksi tyylillä, jolloin heidän oma kulttuurinsa on säilynyt. Punakattoinen yleisilme muistuttaa jotenkin Prahaa, joka on yksi lempikaupungeistani Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, risteilyllä on todellakin liian vähän aikaa, Tallinnaan kannattaa mennä piemmäksikin aikaa. Praha on paikka, jonne minäkin haluan jonain päivänä mennä. On varmasti valokuvauksellinen =).

      Poista
  7. Hello Katinka,
    What a great view over the city.
    Fantastic from that high point. That's good to make pictures, well done!!

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
  8. Niin tykkään näkymistä "kaupungin katot"!
    Näet kaiken kerralla, ja elämä siellä sisällä.
    Tuolla lokilla on viisas katse.Liekö sekin nauttinut maisemasta.Toiveesi kuultiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tuosta kuvasta ihan innoissani. Lokki oli kuin tilauksesta paikalla =).

      Poista
  9. Onpa todella kauniita kuvia Tallinnasta! Sinulla on silmää - nimittäin tuo lokkikuva, jonka taustalla Tallinna näkyy on kyllä älyttömän kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väylän Tyär =). Tuohon lokkikuvaan tosin olin saanut idean siitä, kun olin nähnyt sellaisen kuvan aikaisemin =D.

      Poista
  10. Hyvä tavaton, miten upeasti olet kuvannut Tallinnaa. Nautittavaa katsottavaa.

    VastaaPoista
  11. I really enjoyed your photos, Katinka. It's a beautiful city!

    VastaaPoista