maanantai 20. elokuuta 2018

Salacgrīva - Latvia

Neljän kilometrin päässä Kuivižista sijaitsee pieni, ainakin minusta, kovin idyllinen paikka, Salacgrīva. Siellä on satamaoppaan tietojen mukaan myös vierasvenesatama, joten päätimme lähteä kävellen katsomaan, millainen se on.





Tie oli suora ja vei Salacgrīvan keskustaan. Matkan varrella oli mukavan näköinen leirintäalue. Tien vierellä kulki kunnon väylä jalankulkijoille ja pyöräilijöille.














Viimein saavuimme Salacgrīvan vierasvenesatamaan. Satamassa oli pieni suloinen majakka. 




Itse vierasvenesatama oli aivan autio. Satamaoppaassa ei liikoja luvattu (sentään piti olla vessa rannassa, jota en löytänyt), mutta näytti todella siltä, että tällä kaudella ei ole palvelua saatavissa. Tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti, jopa vuodessa, myös siihen suuntaan, että palvelut huononevat. Jälleen siis muistutan, että aina kannattaa netistä katsoa viimeisin tilanne. Jos itse satamassa ei ollut toimintaa, niin ainakin se oli todella kauniilla paikalla.






Rannassa oleva ravintolakin oli suljettu.












Salaca joki kulkee kaupungin läpi.  Salacgrīva sijaitsee vain kymmenen kilometriä Viron rajalta. Kaupungissa oli tarjolla kaikki tarvittavat palvelut aina Apteekista ruokakauppaa. Sieltä löytyi jopa pieni kauppakeskus.


Tällaisessa talossa voisin viettää kesäpäiviä!










 

Kävimme syömässä välipalaa tässä kauniissa tunnelmallisessa ravintolassa. Yritin katsella netistä tietoa Salacgrīvasta, mutta löysin sitä valitettavan vähän. Suomeksi Salacgrīva on Salatsi.












Lähestyvä ukkosrintama maalasi kirkon taakse kauniit värit. Tuleva ukkosen saattelema sade olikin lomamme ainut sada. Tästä ilmat jatkoivat vain kuumenemistaan =D.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen näköistä. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista paikan esittelystä.
    Latvia on käymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Suosittelen lämpimästi, me tykättiin tosi paljon =).

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar29 elokuuta, 2018 07:37

    Eipä ole tullut Latviassa käydyksi. Selvästikin pitäisi korjata puute.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todella suositella, me tykättiin kovasti. Varmasti mennään uudelleen.

      Poista