perjantai 31. elokuuta 2018

Joki ajelulla Riiassa - Latvia

Riian läpi virtaa suuri Daugavan joki. Joelta haarautuu keskelle kaupunkia pieni, voisiko sitä sanoa joen suisto tai sivuhaara. Oli mikä nyt sitten nimeltään, joka tapauksessa se luo ihastuttavan tunnelman virratessaan puistojen läpi. Lisäksi se mahdollistaa mukavan leppoisan jokiristeilyn.


Itse joelta lähti suurempia laivoja Daugavalle. Me halusimme kokeilla puistosta lähtevää sympaattista venettä. Puistoissa oli useampi paikka, mistä oli mahdollista lähteä pikkuiselle jokiajelulle.






Joen varrelta oli mahdollista vuokrata soutu- ja polkuveneitä. Niitä olikin mukava määrä joella käytössä. Kesäpäivä oli mitä parhain joella souteluun.






Kaupungilla oli myös tämä majakka. Minulle ie selvinnyt, että oliko se oikea vai pelkästään koriste. Toisaalta se oli niin pieni, ettei sen valo voi näkyä kovinkaan kauas =D.




Joen varrella oli kauniita puistoja. Nämä kuvat on otettu ajelun jälkeen.




Puistossa oli hauska taideteos, jonne pääsi sisään! Lautojen ja laattojen päällä pääsi kävelemään teoksen ympäri.




Sen sijaan nurmikolla ei saanut kävellä kaikkialla =D.






Kun olimme aikamme ajelleet halki kaupunkia, lähti pikkuinen laivamme Daugava joelle. 


Riian radio- ja televisiotorni. Torni on 368,5 metriä korkea ja netissä olevien tietojen mukaan, se on Euroopan unionin korkein ilman tukea pystyssä oleva rakennus. 97 metrin korkeudessa siinä sijaitsee näköalatasanne.


Joelta käsin näkyi kaupungin uudesta kuvakulmasta.




Ja jopa siltojen alta löytyi mukavaa kuvattavaa =D.


Taustalla Latvian kansalliskirjasto, joka sijaitsi toisella puolella jokea.








Latvian kansallisooppera ja balettitalo.




Tunnin ajelun jälkeen palasimme lähtöpisteeseen. Jos menet joskus vierailulle Riikaan, kannattaa ehdottomasti ajella jokia pitkin. Leppoisaa, rauhallista kyytiä ja todella kauniita maisemia. Suosittelen!

10 kommenttia:

  1. Olen käynyt Riiassa seitsemän kertaa, mutta en vielä koskaan ole katsellut Riikaa noista kuvakulmista. Ihanat kuvat ❤ Ja kiitos vinkistä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Rita =). Riiassa riittää todella katseltavaa moneksi kerraksi =D.

      Poista
  2. Klasse Bilder von Riga.

    Noke

    VastaaPoista