Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mietteitä valokuvan käsittelystä

Valokuvausharrastukseen yhtenä oleellisena osana kuuluu kuvankäsittely. Vai kuuluuko? Monilla keskustelupalstoilla asiasta käydään jopa kiivasta keskustelua ja mielipiteitä on laidasta laitaan. Harrastukseni alkuvaiseessa minäkin olin kovasti sitä mieltä, että mikäli ei saanut hyvää kuvaa aikaiseksi saman tien kameralla, oli kalustossa tai kuvaajassa vika. Nyt kun olen perehtynyt harrastukseeni lisää, olen huomannut, että kalliskaan kamera tai objektiivi ei välttämättä kaikissa tilanteissa pysty tallentamaan kuvaushetkellä sitä, mitä kuvaajan silmä näkee.




Hyväksi avuksi on kuvankäsittely. Sen avulla voidaan tehdä kuville se viimeinen silaus, jota kamera ei pystynyt tallentamaan. Välillä kuvausolosuhteet voivat olla haasteelliset ja tilanne sellainen, ettei ole mahdollista mennä uudelleen kuvauspaikalle esim. paremmalla säällä. Onko sillä sitten mitään merkitystä, millaisilla asetuksilla valokuvan ottaa, jos kerran kuvan voi käsitellä ohjelmalla uudelleen? Kyllä toki on. Aikanaan valokuvauskurssilla valokuvaajaopettaja Tiina Puputti kertoi minusta hauskasti, että  pitää yritää ottaa "tolkullinen" kuva. Kun perehtyy kuvaushetkellä asetuksiin kunnolla, kiinnittää huomiota valoon ja sommitteluu, vähenee valokuvan jälkikäsittelyn tarve huomattavasti. Tärähtäneestä kuvasta ei saa tärähtämätöntä. Vaikka kohinaa voi kuvista poistaa, niin suurta kohinan määrä ei voi poistaa kokonaan. Itse käytän Adoben Lightroom 5 ohjelmaa kuvieni viimeistelyyn. Eniten tulee sädettyä kirkkautta ja välillä valkotasapainoa, mikäli se ei ole osunut kohdilleen kuvaustilanteessa. Kesällä tulee kuvattua paljon vesillä, jolloin monta kertaa kuvat ovat aivan vinossa. Kuvankäsittelyohjelmalla voi kätevästi suoristaa horisontin ja muutenkin katsoa tarpeen mukaan kuvan rajausta uusiksi.




Voidaanko kuvankäsitelyssä mennä "överiksi"? Milloin mennään sen rajan yli, onko kuva valokuva vai liikaa muokattu kuva? Voidaanko kuvaan lisätä elementtejä jälkikäteen? Jälleen on niin monta mielipidettä kuin on kuvaajaa ja kuvan katsojaa. Itse tykkään, että kuva olisi mahdollisimman luonnollinen, mutta silti raikas ja näyttävä. Minusta kuitenkin kuvaan ei tulisi lisätä mitään uusia elementtejä jälkikäteen. Kuvamanipulaatio voi olla tarpeen esim. mainoksissa, mutta silloin kun puhutaan puhtaasti valokuvaksellisesta ilmaisusta, tykkään, että kuva esittää juuri sitä, mitä kuvaushetkellä on sinne tallentunut. 






Olen mietiskellyt paljon myös tyyliasioita. Kuvankäsittelyohjelmien avulla on mahdollista saada kuviin tietynlainen tyyli. Vahtoehtoja on monia ja lisää voi ladata netistä, rahalla ja ilmaiseksi. Olen mielessäni paininut tämän asian kanssa paljon. Pitäsikö minunkin kuvissa olla tietty tyyli? Missä tilanteissa tyylejä kannattaisi käyttää? Osaisinko luoda kuvilleni ihan oman tyylin? Entä jos otan jonkun tyyli käyttöön, tykkäisikö kukaan katsella kuviani? Vaikeaa =D. Päätin kokeilla ja tässä teille katselavaksi kokeilun tulos. Kuvat on otettu Espoon automuseossa. Paikalta löytyi vanhoja tavaroita ja menopelejä, joten päätin kokeilla Lightroomista löytyvää valmista presetsiä nimeltä antique light.




Itsekin hieman yllätyin, miten kuvien tunnelma muutui! Melkein voin tuntea ullakon tuoksun, kun näitä katsoo. Oikeissa vanhoissa valokuvissa on sellainen paksu paperi ja kuva yleensä vääntää hieman kaarelle. Tosivanhat kuvat ovat jo melkein pahvia =D. Valokuvausta varten laittauduttiin, puettiin parhaat päälle ja asetuttiin kuvaan. Kuvaaja oli tilattu paikalle, tai sitten mentiin itse studioon. Valokuvaan suhtauduttiin jotenkin minusta vakavasti.





Nykyaikana tekniikka on mahdollistanut kuvaamisen missä ja milloin vain. Useimmissa kännyköissäkin alkaa olla ihan kelvolliset kamerat. Kuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa ja kuvien avulla kerrotaan tapahtimia, fiiliksiä jopa ihan arkisia juttuja. Valokuvasta on tullut monille todellinen ilmaisukeino.




Olisi mukava kuulla teidän mietteitä kuvankäsittelystä. Missä menee raja ja tuleeko kuvia käsitellä ylipäätään? Onko sinulla joku tietty tyyli käsitellä kuviasi? Lopulta asia taitaa olla kuitenkin niin, että kauneus katsojan silmissä ja kaikkia ei voi miellyttää kuitenkaan =).