tiistai 11. kesäkuuta 2013

Matkalla Muumien maailmaan

Ystäväperheen kanssa oli suunniteltu jo talvella, että kun kesäloma alkaa lapsilla, lähdemme yhdessä käymään Muumimaailmassa Naantalissa. Viimein kyseinen päivä koitti lauantaina. Starttasimme aamusta auton nokan Turuntielle.


Matkalla Muumien maailmaan menimme Naantalin kylpylä- ja kokoushotellin ohi. Ensimmäinen ihmetys lapsille oli, kuinka iso laiva löytyi kylpylän vierestä =D. Kylpylä on perustettu vuona 1984 ja sitä laajennettiin vuonna 2002 jolloin sen yhteyteen ankkuroitiin nykyinen laivahotelli Sunborn Yacht Hotel.


Kylpylän edustalla oli ihan hiekkaranta. Rannalla olikin muutama iloinen uimari.


Jatkoimme patkaa pitkin ihania rantoja.


Venesatamat jotenkin sykähdyttävät aina. Itse tosin olen pitänyt paalukiinnitystä aina vähän hankalana. Johtunee harjoituksen puutteesta. Eniten on tullut kiinnitettyä vene poijuun tai asiaan.


Meidät ohitti sympaattinen katujuna. Jatkoimme kuitenkin matkaa jalan, sillä päivä oli mitä aurinkoisin ja maisemia oli ihana katsella.


Venesatamia oli matkan varrella useampiakin. Naantali on kyllä ihana merikaupunki!


Tästä sitten ensihätään, jos joku sattuu joutumaan vedenvaraan omia aikojaan.


Matkan varrella oli aivan merenrannassa suloinen pikkuinen mökki. Huomaa, miten ihanat pienet ikkunat ja ikkunaluukut.




Tämä "portaikko" on nähnyt parhaat päivänsä, mutta siksi se osaisikin kertoa monta tarinaa. Mitenköhän monet jalkaparit ovatkaan niitä pitkin kulkeneet, osalla kevyet askeleet toisilla puolestaan raskaat askeleet.


Vanhoissa rakennuksissa on nostalgiaa.


Ystäväperheen kuusivuotias poika kertoi, että näki näissä ikkunoissa kummituksen! Palasimme sitä vielä kahdestaan katsomaan, muiden jatkaessa matkaa eteenpäin (minä en nähnyt mitään) =).




Muumimaailman silta pilkistää jo puiden takaa! Jännitys tiivistyy, onkohan siellä ketään kotona?


Lauantaina  8.6. oli Muumimaailman avajaiset. Väskisaari ei ollut vielä auki.


Portilla! Tästä matka jatkuu sillalle, sillä Muumit asuvat saarella =D.

8 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ! Lasten ollessa pieniä, kuului Muumimaailma kesä ohjelmaamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3! Tämä oli meidän kolmas kertam Muumimaailmassa, ja luultavasti näillä näkymin viimeinen, alkaa juniori olemaan jo siinä iässsä =D

      Poista
  2. Ihastuttavia kuvia! Muumimaailma on meillekin tuttuakin tutumpi paikka :) Kuopus pääsi sinne jo 2 kk vanhana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna<3! Itsekin muumihulluna tykkään paikasta tosi paljon. Pääsee sisälle satuun =)

      Poista
  3. Ihania kuvia jälleen kerran! :) Viime kesänä mekin oltiin Naantalissa, mutta ei enää muumimaailmassa, kun ollaan koko porukka jo sen verran "yli-ikäistä" ;) Mä olen kyllä aika varma, että siinä talossa oleilee kummitus. Käveltiin siitä ohi alkuyön hämyssä koirien kanssa ja molemmat koirat jäivät tuijottamaan talon suuntaan hännät ja korvat pystyssä! Ellei metsässä ollut jänistä tai oravaa niin sitten syynä oli se kummitus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku<3! Ei kai Muumilaaksoon kukaan ole "yli-ikäinen" =D. Meidän 6 vuotias sukulaispoika oli myös sitä mieltä, että siellä asuu kummitus, koska hän näki sen =D

      Poista
    2. Olet oikeassa, muumilaaksoon ei kukaan ole oikeasti yli-ikäinen :D Ei pitäisi kadottaa koskaan sitä lapsenmielisyyttä joka meissä jokaisessa on. Kyllä siellä kummitus taitaa ihan oikeasti asustaa, on se vaan uskottava :)

      Poista
    3. Se on Asku just näin =). Itse olen ainakin ikuinen lapsi, en kasva koskaan aikuiseksi =D.

      Poista