lauantai 15. kesäkuuta 2013

Muumimaailman väkeä

Muumilaakson asukkaita oli mukavasti päivän mittaan paikalla. Katsotaanpa, ketä oikein nähtiin.


Niiskuneiti oli heti aamusta pirteänä paikalla. Sen varmasti tiesit, että hän on Muumipeikon ystävä, mutta tiesitkö sen, että hän kuuluu Niiskujen heimoon? Niiskut ovat muuten kuten Muumit, mutta he muuttavat väriään tunnetilojen mukaan.


Muumipappa antoi oikein poseerauksen kuvaajalle. Muumipapan nuoruus on ollut hyvin vaiherikas ja hän on ollut aikamoinen seikkailija. Kävimme kättelemässä Muumipappaa ja sekös vähän jännitti seurueemme junioreita.




Vilijonkka pyyhälsi ohitseni kovalla tohinalla. Pysäytin hänet ja pyysin saada kuvata. Kerroin hänelle, että hyvä kuva tuli, johon Vilijonkka totesi, että: "Eihän minusta tulekkaan kuin hyviä kuvia". Näinhän se on, onhan Vilijonkka hieno rouva, joka pitää siisteydestä ja järjestyksestä. Hän on myös kolman lapsen yksinhuoltaja äiti.


Tässä henkilö, jonka olen aina halunnut tavata, nimittäin Tuutikki. Hän on luonteeltaa elämänmyönteinen ja hän on kovin kiinnostunut kaikista asioista. Toisin kuin Muumit, hän ei nuku talviunta. Tuutikki rakastaa talvea ja asustaa talvet uimahuoneessa. Tuutikin luona sai punoa itselleen langasta sellaisen rannekorun. Häneltä sai hyvät ohjeet.


Teatterirotta Emma puolestaan puuhaili luudan kanssa askartelupisteellä. Hyvä poseeraus tuli myös häneltä, kiitos Emma! Hän on siivoajana Kuusilahden teatterissa, jossa Muumit ovat Emman tavanneet.


 Pakko oli ottaa kuva myös Emman hienosta sulasta, olihan se vaaleanpunainen. Emma on selvästi tyylitietoinen rotta =D.


Noidan talolla Noitametsässä oltiin kotona. Alisa, joka on Noidan tyttären tytär, luki ahkerasti loitsuja, hänhän on Noidan luona oppimassa taikoja ja kaikenlaisia noitajuttuja. Noidalla oli kyllä tiukka katse, ei tehnyt mieli jäädä pitkäksi aikaa rupattelemaan =). Noita ei ole varsinaisesti paha, vaikka inhoaakin Muumien kiltteyttä.


Rannalla uimahuoneen luona, uiskenteli Drontti Edvard. Drontit ovat meressä eläviä, hirmuliskon näköisiä vuorenkokoisia otuksia. Ne pystyvät kyllä liikkumaan maallakin. Drotti on pahantuulinen, mutta ei koskaan tee pahaa kenellekkään.


Mystiset hattivatit. Vaikka hattivatit esiintyvät monissa Muumitarinoissa, tiedetään niistä silti kovin vähän.


Mörkö kuuluu kaikessa komeudessaan myös suosikkieni joukkoon. Melkoisen kylmä kaveri hän on, sillä Mörkö jäädyttää kaiken mihin hän koskee. Tyttäremme ollessa pieni, hän pelkäsi mörköä tosissaan. Käydessämme ensimmäisen kerran Muumimaailmassa, hän ei uskaltanut tulla katsomaan Mörköä lainkaan =).


Tämä herra pitää yllä Muumilaakson järjestystä. Poliisilla on kuitenkin hyvin vähän tehtäviä, sillä Muumit ovat rauhaa rakastavia ja niinpä Muumilaaksossa tapahtuu kovin vähän asioita, joihin Poliisin pitäisi puuttua, paitsi...


Haisuli. Hän pitää huolen, ettei Poliisimestari pääse ihan pitkästymään. Haisuli on ahne luonne, ja ajattelee ensisijaisesti vain itseään. Haisuli rakastaa tehdä kepposia toisten päänmenoksi ja pihistää toisilta tavaroita omaan käyttöön.


Tässä on itse Muumimaailman päähenkilö, Muumipeikko. Hän asustaa Muumitalossa yhdessä Muumimamman ja Muumipapan kanssa. Muumimaailmassa on myös teatteri, jossa Muumit esittävät ohjelmaan. Tässä kuvassa Muumipekko on esityksessä mukana.


Esityksessä oli mukana myös kipakka Pikku Myy. Tiesittekö, että Pikku Myy on syntynyt juhannuksena? Hänellä on siis aivan kohta syntymäpäivä! Hän on Mymmelin lapsista kaikkein pienin. Hän sanoo aina mitä ajatelee, eikä juurikaan välitä mitä muut hänestä ajattelevat.


Tiesittekö, että Muumipappa osaa soittaa myös harmonikkaa? 




Tässä itse lempeä ja kärsivällinen Muumimamma. Muumimamma suuttuu harvoin, eikä hän nytkään odota kädet puuskassa miestään kotiin =).



Vaan hän kuuntelee, kun Muumipappa lurittelee hänelle rakkauden tunnustusta! Tässä kohtaa tarinaa kerrottiin siitä, kun Muumimamma ja Muumipappa tapasivat aikanaan ollessaan nuoria.


Tänä kesänä ollaan nähty jo kuninkaallisia suudelmia. Tässä teille muumisuudema, suloista  =).

6 kommenttia:

  1. Muumit ovat kyllä mahtavia! Ja Muumi-kirjoissa on ihanaa elämänviisautta aikuisillekin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ehdottomast =). Jokaisella olisi opittavaa Muumien filosofiasta.

      Poista
  2. Löytyihän ne asukkaatkin sieltä, minä jo luulin, että muumimaailma oli ihan tyhjä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Kuvia tuli otettua taas niin paljon, että ajattelin hyödyntää niitä tekemällä useamman postauksen. Aina kun pääsee johonkin uuteen paikkaan niin kamera laulaa =D

      Poista
  3. Ihania kuvia, ja ihana blogi!
    Pakko ryhtyä lukijaksi.
    Haaveena hyvät kuvat itselläkin, bloggailen niitä vaan askartelun merkeissä - tervetuloa kurkkaamaan!

    http://tellimaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Lämmitti mieltä kovasti ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi =). Muiden ottamat kuvat kiinnostavat kovasti, joten tulen ehdottomasti vierailulle. Haaveena se on edelleen minullakin se hyvä kuva =D

      Poista