keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Uusia perunoita ja silliä

On olemassa monia kesäruokia, mitä aina talven mittaan odottaa innolla. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, uudet perunat ja silli! Meidän perhe tykkää yhdistää siihen vielä keitettyä kukkakaalia.


Seuraava päivä oli ihanan kesäinen, aurinko paistoi suorastaan kuumasti. Mikäpä siinä oli istuessa laiturilla bikinit päällä ja pestä uusia perunoita.




Keittelimme veneellä uudet perunat ja kukkakaalin. Kyytipojaksi pääsi Skåldö Fiskebodista ostamamme sipulisilli. Kalan kanssa kai oikeaoppisesti pitäisi juoda valkoviiniä, mutta olemme enemmän punaviinin ystäviä =).


Nuotiopaikoillakin on ihan mukava istuskella ja laitella ruokaa, mutta pidän todella paljon myös siitä, että saan kattaa veneeseen pöydän. Pst, kamera laukkukin pääsi kuvaan (vasemmassa yläkulmassa).


Ostin aikanani aivan liikaa tätä pöytäliina kangasta. Esittelen myöhemmin, mihin kaikkeen sitä riitti =D. Pöytäliinakangas on samaa sarjaa astiaston kanssa.




 Kypsät perunat ja kukkakaali lautaselle ja ei kun herkuttelemaan.




Tiira istahti viereiselle kävelyaisalle ruokailumme aikana, pakkohan siitä oli kuva ottaa =D.


Olin leiponut kotona raparperipiirakkaa ennen lähtöämme, joten söimme sitä jälkiruoaksi. Olin saanut raparperiä ystävältäni Marialta. Kyllä maistui piirakka hyvältä luonnonhelmassa, kiitos Maria raparperistä!


Ja piirakan kyytipoikana oli cappuccinoa. Ihan ei yltänut GH ravintolan tasolle, mutta erittäin hyvä oli =).

8 kommenttia:

  1. Kyllä maistuu täälläkin suunnalla potut ja silli - ja mitäs muuta sitä olisikaan ensi viikonlopun purjehdusreissun ruokalistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvää ja niin simppeliä, kesän mauo kohdallaan =)

      Poista
  2. Kesän kestosuosikkiruoka :) Oi miten kaunis kattaus ja nuo astiat ovat kyllä todella ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku<3! Pitkään mietin astiastoa, minkä otan, mutta olenkin sitten ollut itsekin siihen tyytyväinen =)

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Uudet perunat ja silli ovat niin kesäruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Samaa mieltä, niistä haaveilee ihan jo talvellakin.

      Poista
  4. Jos minulta olisi aikaisemmin kysytty, että mitä ruokaa veneilijät syövät, niin olisin vastannut, että uusia perunoita ja silliä. Olin oikeassa! Kuvissasi on hyvä tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi! No sitähän myö, eikä mitään muuta =D. Ei vaiskaan, mutta tämä on kyllä yksi meidän perheen suosikki, eikä pelkästään siksi, että se on helppo ja nopea vaan se on myös hyvää =).

      Poista