perjantai 15. marraskuuta 2013

Miten teillä juhlittiin isiä?

Viime sunnuntaina saivat isät viettää ansaittua isänpäivää. Meillä käydään perinteisesti lauantaina ulkona syömässä ja julistamassa isää, siitä kuulette myöhemmin lisää (heh, melkein kuin runo!). Varsinaista isänpäivää vietimme leppoisasti kotosalla. Oli ihan mahtavaa vietää kiireetön päivä yhdessä perheen kanssa ottamatta paineita mistään tekemättömistä töistä. Olla vaan ja nautiskella.


Aamulla laitoimme juniorin kanssa isälle hyvän aamiaisen. Söimme pitkän kaavan mukaan nautiskelimme mm. pekonia ja munia, tuoremehua, hyvää leipää, leikkeleitä ja tietenkin cappucinoa.


Lahja odotti isää aamiaispöydässä. Meidän isi pääsi liittymään lahjan myötä Itämeren suojeluketjuun. Paketista löytyi Guardian of the Baltic Sea sarjaan kuuluvat kalvosinnapit. Guardian of the Baltic Sea sarjaan kuuluu riipuksia, kalvosinnappeja, solmioneuloja ja pinssejä. Jokaisesta korusta lahjoitetaan 40 euroa lyhentämättömänä Itämeren suojeluun.


Kaikki korut ovat numeroituja ja suojeluketju löytyy netistä. Korut on valmistettu kierrätyshopeasta. Minusta nämä korut ovat ihan parhautta. Niiden myötä toteutuu hienoja asioita, kierrätys ja Itämeren suojelu. Korut ovat suunnitelleet Noora Kunttu ja Heini Lehto, Kehrä Interiorista. Suunnittelijat päättivät kerätä Itämeren hyväksi 100.000 euroa ja syyskuussa 2013 tavoite tuli täyteen! Ihan huippua!


Meidän kippari suojelee nyt Itämerta, toivottavasti Itämeri suojelee vastavuoroisesti häntä. Näihin ihaniin koruihin ja Itämeren suojeluketjuun pääset tutustumaan tästä.


Hyvään isänpäivään kuuluu tietenkin hyvä ruoka! Tein tiikerirapupastaa appelsiinikerma kastikkeessa. Olen tehnyt siitä postauksen aikaisemmin, joten jos pastan resepti kiinnostaa, käy lukaisemassa se täältä.

Juniori leipoi jälkkäriksi itse kuppikakkuja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi vatkaimen ääreen =D. Toimin keittiöassistenttina ja varmistelin, että kaikki sujui ohjeiden mukaan.


 Taikina tuli kuohkeaksi oli aika laittaa ne vuokiin. Sitten vain uuniin...


ja volaa, valmista tuli. Tai ei ihan vielä. Kuppikakut laitettiin jäähtymään ja aloimme päällisen valmistuksen.


Päällinen tehtii tuorejuustoon ja ai että tuli hyvää. Se pysyi kuppikakkujen päällä todella paljon paremmin kuin kermavaahto. 


 Vielä viimeiset tarkkaan harkitut koristelut ja valmista tuli. Kunnon kahvit tulille ja nauttimaan.


Oma isäni asuu kolmensadan kilometrin päässä, joten hänen lahjan toimitti posti perille ja onnen toivotukset soiteltiin puhelimen välityksellä. Joulua menemme viettämään maalle, joten isänpäivä hali toimitetaan perille silloin.

6 kommenttia:

  1. Itämerikoruhan on kerrassaan mahtava isänpäivälahja! Itämerta on suojeltava ja uskon että se kyllä suojelee sinun rakasta kippariasi myös ♥ Ah nampsis, miten maukas aamiainen, sitten ruokana herkullista pastaa ja jälkkäriksi vielä kuppikakkuja! Kyllä siellä herra kipparin kelpaa kun noin hemmotellaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itämeri on meidän perheessä kaikilla lähellä sydäntä, joten lahja idea oli kerrankin helppo =). Oli mukavaa olla perheen kanssa kotosalla ja hemmotella isää =D.

      Poista
  2. Hieno lahja! Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna<3! Pitääpä käydä heti kurkkaamassa =D.

      Poista
  3. Voi, miten upeat kalvosinnapit kapteenille! Ja lahjan taustalla vielä tärkeä sanoma Itämeren suojelemisesta. Herkullinen Isänpäivä oli teillä. Me vietimme Isänpäivää jo viikko ennen varsinaista juhlapäivää, silloin meillä oli vieraana avomiehen pojan perhe. Suolaista ja makeaa piirakkaa oli tarjolla, mutta minulle tuli leipomusten kanssa niin kiire, että ehtivät kadota parempiin suihin ennen kuin kuviin. Ja varsinaisena Isänpäivänä vietiin kanervia isoisien haudoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Oma isä ja isoisät ovat kaikki kolmen sadan kilometrin päässä, joten he saavat muistamisen sitten jouluna kun menemme maalle =). Minulle tahtoo käydä koko ajan samalla tavalla, että kuvattava materiaali häviää paremoiin suihin ennen kuin ennättää kameran kanssa mukaan =D.

      Poista